Paikka, jossa on lupa mennä rikki

Tuula Sillanpää kohtaa työssään ihmisiä ja kuulee tarinoita, joita ei helposti unohda. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat elämän solmukohdat, kärjistyneet ihmissuhdeongelmat, pohjaton väsymys, kadotettu luottamus ja kaikkea tekemistä hallitseva päihderiippuvuus värittävät perhekuntoutusyksikön arkea.

Tuulan ura Kankaanpään A-kodissa aukeni pikkuhiljaa, kuten monella työkaverilla, harjoittelun kautta. Kuusitoista vuotta päihdeongelmaisten perheiden kanssa toiminut Tuula on oppinut kantamaan työn henkisen taakan siten, että se harvemmin painaa hartioita enää vapaahetkinä. Työn haastavuus ja sitä kautta myös palkitsevuus, hyvä työilmapiiri ja ammattitaitoiset kollegat ovat voimavara, joka vie läpi työvuorosta toiseen.

– Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla. Kognitiivisen terapiasuuntauksen opiskelu ja oman psykoterapian läpikäyminen ovat olleet merkittävässä asemassa. Kun on joutunut työstämään omaa historiaansa, pystyy helpommin ja aidommin olemaan läsnä myös asiakkaiden ongelmissa, sosionomitutkinnon ensimmäisten joukossa vuonna 2000 suorittanut Tuula kertoo.

Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla.

A-kotiin tullaan monesta eri syystä sekä omaehtoisesti että sosiaaliviranomaisten toimesta. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Valmiudet elämäntavan muutokseen vaatii sen, että asiakas tiedostaa päihdeongelmansa ja siihen johtaneet syyt – ja on valmis ottamaan apua vastaan. Tuula tekee työtä, jossa on nähtävä eilistä pidemmälle. Päihteillä turrutetaan usein ahdistusta. Taustalta paljastuu monenlaista traumaa ja päihderiippuvuuden lisäksi koko joukko muita sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja syömishäiriöitä.

– On tärkeää oppia sietämään ahdistusta ja vastoinkäymisiä. Toiminta- ja harkintakyvyn säilyminen arjen haasteissa vaativat päihderiippuvaiselta kanttia, ja retkahduksen ehkäisy -taitoja harjoitellaankin paljon.

Tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa.

Tuulan mukaan tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Palkitsevinta on yhteyden saaminen ja luottamuksen syntyminen. Ja se, että vanha asiakas ottaa yhteyttä vaihtaakseen kuulumisia vielä pitkään hoitojakson päättymisen jälkeen tai elämäntaitoja kertaamaan tullut kaveri tervehtii kuin vanhaa tuttua – hymyillen.

– Moni vanhempi peittelee aluksi väsymystään ja huonovointisuuttaan lasten huostaanottoa peläten. Pyrimme siihen, että asiakkaat kokevat A-kodin turvalliseksi paikaksi näyttää heikkoutensa, mennä rikki, eheytyä ja löytää omat vahvuutensa, Tuula sanoo.

suuret saappaat

Suuret saappaat

Kun ensimmäisen kerran kokeilin kahden vuoden sosionomi AMK -opintojeni jälkeen päihdetyön ammattilaisen saappaita jalkaani, tuntui kuin olisin hukkunut niihin. Tai jos pysyinkin pystyssä, oli liikkeelle lähteminen lähes mahdotonta. Pelko iski päin kasvoja. Mihin suohon olin ymmärtämättäni kävellyt ja kuinka kummassa sieltä rämpisin ylös? Samaan aikaan uteliaisuus ja uuden oppimisen into pakotti kompuroimaan saappaissani päivästä toiseen.

Tänään kiitän paitsi siitä, että olen päässyt näkemään osan tästä ”toisesta” maailmasta, myös jokaisesta kohtaamastani ihmisestä. Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Opintojeni alkuvaiheessa kyseenalaistamani vuorovaikutusopinnot ovat osoittautuneet kaikkein tärkeimmiksi. Toisen ihmisen tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja hänen elämäntilanteeseensa kohdistetusta aidosta kiinnostuksesta lähtee liikkeelle oleellisen terapeuttisen suhteen muodostus myös päihdetyössä. Asiakasta kiinnostaa, onko työntekijällä hänelle oikeasti aikaa vai yrittääkö tämä hoitaa hänet ”pois alta” vain yhtenä pakollisena työtehtävänä.

Tämä kiinnostuksen asteen testaus on mielestäni oikeutettua. Enhän itsekään mielelläni käsittelisi syvimpiä salaisuuksiani tai kohtaisi heikkouksiani sellaisen ihmisen kanssa, joka vilkuilee kellosta kohta alkavaa kahvitaukoa. Toivon, etten koskaan yrittäisi vain selvitä työtehtävistäni ja työpäivästä toiseen. Päinvastoin; haluan tuntea tekemäni työn merkitykselliseksi ja asiakkaan aidon kohtaamisen tärkeimmäksi tehtäväkseni. Opiskelijan idealismini ei ole siis vielä karissut pois – enkä soisi sen koskaan karisevankaan.

Työni on ollut joka päivä uuden oivaltamista: itsestäni sekä arvomaailmastani, erilaisista ihmisistä, päihdeongelmista, niistä kuntoutumisesta ja kuntoutumiseen liittyvistä retkahduksista – sekä koko sosiaalialan työkentästä. Olen oppinut myös kiireestä ja yhteiskuntamme taloudellisesta tilanteesta. Nehän osaltaan vaikeuttavat ihmissuhdetyötä, sillä ihminen tarvitsee toiselta ihmiseltä ennen kaikkea aikaa.

Vaikka olen työssäni joutunut tuntemaan voimattomuutta voimavarojen niukkuuden ja erilaisten ihmiskohtaloiden edessä, olen oppinut tärkeitä asioita. Työ on opettanut käsittelemään esimerkiksi sitä hämmennyksen ja riittämättömyyden tunnetta, kun oivaltaa, että toisen puolesta tekeminen ei ole auttamista. Sen sijaan on tarjottava tukea, jotta toinen halutessaan voi itse tavoitella muutosta. Ja kestettävä se, ettei aina varsinaista näkyvää muutosta tapahdu, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tärkeää on ajatella, että kenties jonain toisena hetkenä muutos on mahdollinen. Toivosta ei saa tässä työssä koskaan luopua.

Ihmisten erilaisuus on valtava voimavara. Päihdekuntoutukseen voi motivoitua hyvin erilaisista lähtökohdista ja siksi kuntoutujat voivat avata uusia näkökulmia toisilleen. Kankaanpään A-kodin yhteisöllinen toimintatapa tarjoaa tähän hyvän ympäristön.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä ja määrittää itse sen, mikä juuri minua kannustaa muutokseen. Mikäli meitä kuitenkin työnnetään sitkeästi muottiin, johon emme sovi, on seurauksena turhautumista ja tuloksetonta päihdetyötä.

Työkaveri antoi minulle ensimmäisenä työpäivänäni neuvon, johon uskon edelleen. Tämän työn oppii vain tekemällä, hän sanoi. Pintaa on vasta raapaistu ja ymmärrän, että sosiaalialan ammattilaiseksi kehittyminen on elämäni loppuun asti kesken – hyvä niin.

Saan olla kiitollinen siitä, että kohtaamani ihmiset pakottavat minut perustelemaan valintojani ja pohtimaan elämänarvojanikin. He kaikki ovat opettaneet minua, koko yhteisö.

Itse kunkin onkin hyvä muistaa välillä kiittää kanssaihmisiä, kun huomaa heidän kasvattavan meitä paremmiksi ihmisiksi.

Siis kiitos näistä suurista saappaista.

30.11.2016// Janne Seppälä, Mikkeli-yhteisö // Risto Hämäläinen

Yhteisössä kukaan ei ole koskematon

Sosionomi Janne Seppälä on ollut osa Mikkeli-yhteisöä jo vuodesta 2003 lähtien. Koko yhteisön tuki saa myös työntekijän jaksamaan.

Aiemmin kaupan alalla työskennelleellä Jannella oli jo kiinnostusta alaa kohtaan, mutta konkreettisia askelia alanvaihtoa kohti ei vielä oltu otettu. Jannen onneksi Mikkeli-yhteisöstä tarjoutuikin työpaikka ja sillä tiellä Janne on edelleen.

– Olen aina halunnut työskennellä ihmisten kanssa. Hetken Mikkeli-yhteisössä oltuani totesin, että tämä on minun paikkani. Työnantaja onneksi mahdollisti opiskelun työn ohessa ja opiskelin sosionomiksi, Janne muistelee.

Jannen työnkuva Mikkeli-yhteisössä on monipuolinen. Päivät kuluvat oppilaiden kanssa työskennellessä. Janne ohjaa ryhmätyöskentelyä, mutta tekee paljon yksilötyötä oppilaiden kanssa. Aiempi kaupan alan kokemuskaan ei ole ollut turhaa, sillä Jannella on osaamista myös auttaa käteiskassan tai laskutuksen kanssa.

– Välillä on ihan hyväkin sulkea ovi ja keskittyä vaikkapa laskutukseen. Se tuo hyvää vastapainoa oppilastyölle, naurahtaa Janne.

Vastuun antamisessa ja jakamisessa piilee toimintamallin hienous.

Työpäiviä Mikkeli-yhteisössä ohjaa tarkka päiväohjelma. Päivien kulkua ohjaavat tietyt rutiinit, mutta päivien sisältö on hyvinkin vaihtelevaa. Yhteisöllinen toimintamalli on viety pitkälle Mikkeli-yhteisössä. Oppilaat saavat vähitellen vastuuta arjen askareissa. Vastuun kasvaessa oppilas voi nousta hierarkiassa yhteisön vastuuryhmään. Janne näkeekin, että vastuun antamisessa ja jakamisessa piilee toimintamallin hienous.

– Vastuun saaminen yhteisössä on usein ollut oppilaalle se ratkaiseva tekijä, jonka kautta vastuuta on kyennyt ottamaan myös omassa elämässä. Monesti on ollut niinkin, että oppilas on kokenut ensimmäistä kertaa elämässään, että häneen luotetaan – eikä sitä luottamusta olla haluttu pettää, kiteyttää Janne.

Työpaikkana Janne kuvailee Mikkeli-yhteisöä mielenkiintoisena ja joustavana. Opiskelu ja jatkokouluttautuminen ovat olleet mahdollista työn ohessa. Tarpeen mukaan joustavat niin työntekijät kuin esimiehetkin. Kaikki Mikkeli-yhteisössä työskentelevät ovat osa yhteisöä siinä missä oppilaatkin.

Hienointa Mikkeli-yhteisössä työskentelyssä Jannelle on nähdä oppilaan kuntoutumisen kaari.

– Vaikka olen töissä, olen myös osa yhteisöä. Yhteisössä kukaan ei ole koskematon, vaan kaikki ovat mukana sydämellään, toteaa Janne.

Hienointa Mikkeli-yhteisössä työskentelyssä Jannelle on nähdä oppilaan kuntoutumisen kaari. Alkutilanteessa oppilaan elämä on päihderiippuvuuden ohjaamaa. Kuntoutuksen myötä oppilas oppii uuden päihteettömän elämäntavan ja elämä alkaa asettumaan uusille raiteille.

– Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun oppilas tulee vuosienkin jälkeen käymään esimerkiksi jatkohoidon viikonlopussa, ja pääsee näkemään, kuinka hän on ottanut ison harppauksen elämässään ilman päihteitä.

Kuva: Risto Hämäläinen