Haittaako pelaaminen elämää?

Peliongelmaisten intensiivikurssi 6.11.-10.11.2017

Kankaanpään A-koti järjestää seuraavan peliongelmaisille suunnatun intensiivikurssin 6.11.-10.11.2017. Kurssilta saa mm. työvälineitä pelikierteen katkaisemiseen. Ohjaajana toimii sosionomi (AMK), jolla Gambling counselor -koulutus.

Ota yhteyttä, neuvomme kurssille hakeutumisessa!

Pelikurssiesite PDF-tiedostona.

Ainutlaatuisesta kokeilusta tuli menestys: Päihdekuntoutujat ovat palvelutalon odotetut vieraat

Palvelutalossa asuva Veikko, 86, laittaa vierailut kalenteriinsa. Oman käynnin merkitys tuntuu päihdekuntoutujasta hyvältä.

Ensin leivotaan pullaa, sitten lauletaan yhteislauluja ja lopuksi juodaan pullakahvit. On taas se päivä, jolloin päihdekuntoutujat Kankaanpään A-kodista ovat tulleet Ruskalinnan palvelutaloon.

Tulijoita jännittää. Pitkä aika päihdemaailmassa vieraannuttaa tavallisesta elämästä. Kahvipöytäkeskustelut säästä ja maailmanmenosta voivat olla vaikeita.

Yksi Kankaanpäästä vierailulle tullut on Tino Vuorinen. Elämään ovat kuuluneet…

Lue Yle Uutisten juttu Ylen omilla sivuilla.


Teksti: Yle Uutiset, Liisa Leinonen
Kuva: Carolus Manninen, Yle

Mikkeli-yhteisö on päihdekuntoutuksen veteraani, missä ei uskota pilleriin

Kunnat tarjoavat huumeongelmaisille mieluummin halvempaa ja ”helpompaa” korvaushoitoa kuin päihteetöntä ja terapeuttista yhteisöhoitoa.

Mikkeli-yhteisön johtajan Kaarina Peltosen mielestä tilanne on hyvin surullinen.  Huumeongelmaiselle voi toki olla paljon houkuttelevampi vaihtoehto, että saa joka päivä pillerin ilmaiseksi ja laillisesti kuin että joutuu päihteettömänä tekemään itsensä kanssa töitä, Peltonen miettii.

Lue koko Talentia-lehden artikkeli täällä.


Kuva: Paula Myöhänen

Paikka, jossa on lupa mennä rikki

Tuula Sillanpää kohtaa työssään ihmisiä ja kuulee tarinoita, joita ei helposti unohda. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat elämän solmukohdat, kärjistyneet ihmissuhdeongelmat, pohjaton väsymys, kadotettu luottamus ja kaikkea tekemistä hallitseva päihderiippuvuus värittävät perhekuntoutusyksikön arkea.

Tuulan ura Kankaanpään A-kodissa aukeni pikkuhiljaa, kuten monella työkaverilla, harjoittelun kautta. Kuusitoista vuotta päihdeongelmaisten perheiden kanssa toiminut Tuula on oppinut kantamaan työn henkisen taakan siten, että se harvemmin painaa hartioita enää vapaahetkinä. Työn haastavuus ja sitä kautta myös palkitsevuus, hyvä työilmapiiri ja ammattitaitoiset kollegat ovat voimavara, joka vie läpi työvuorosta toiseen.

– Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla. Kognitiivisen terapiasuuntauksen opiskelu ja oman psykoterapian läpikäyminen ovat olleet merkittävässä asemassa. Kun on joutunut työstämään omaa historiaansa, pystyy helpommin ja aidommin olemaan läsnä myös asiakkaiden ongelmissa, sosionomitutkinnon ensimmäisten joukossa vuonna 2000 suorittanut Tuula kertoo.

Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla.

A-kotiin tullaan monesta eri syystä sekä omaehtoisesti että sosiaaliviranomaisten toimesta. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Valmiudet elämäntavan muutokseen vaatii sen, että asiakas tiedostaa päihdeongelmansa ja siihen johtaneet syyt – ja on valmis ottamaan apua vastaan. Tuula tekee työtä, jossa on nähtävä eilistä pidemmälle. Päihteillä turrutetaan usein ahdistusta. Taustalta paljastuu monenlaista traumaa ja päihderiippuvuuden lisäksi koko joukko muita sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja syömishäiriöitä.

– On tärkeää oppia sietämään ahdistusta ja vastoinkäymisiä. Toiminta- ja harkintakyvyn säilyminen arjen haasteissa vaativat päihderiippuvaiselta kanttia, ja retkahduksen ehkäisy -taitoja harjoitellaankin paljon.

Tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa.

Tuulan mukaan tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Palkitsevinta on yhteyden saaminen ja luottamuksen syntyminen. Ja se, että vanha asiakas ottaa yhteyttä vaihtaakseen kuulumisia vielä pitkään hoitojakson päättymisen jälkeen tai elämäntaitoja kertaamaan tullut kaveri tervehtii kuin vanhaa tuttua – hymyillen.

– Moni vanhempi peittelee aluksi väsymystään ja huonovointisuuttaan lasten huostaanottoa peläten. Pyrimme siihen, että asiakkaat kokevat A-kodin turvalliseksi paikaksi näyttää heikkoutensa, mennä rikki, eheytyä ja löytää omat vahvuutensa, Tuula sanoo.

suuret saappaat

Suuret saappaat

Kun ensimmäisen kerran kokeilin kahden vuoden sosionomi AMK -opintojeni jälkeen päihdetyön ammattilaisen saappaita jalkaani, tuntui kuin olisin hukkunut niihin. Tai jos pysyinkin pystyssä, oli liikkeelle lähteminen lähes mahdotonta. Pelko iski päin kasvoja. Mihin suohon olin ymmärtämättäni kävellyt ja kuinka kummassa sieltä rämpisin ylös? Samaan aikaan uteliaisuus ja uuden oppimisen into pakotti kompuroimaan saappaissani päivästä toiseen.

Tänään kiitän paitsi siitä, että olen päässyt näkemään osan tästä ”toisesta” maailmasta, myös jokaisesta kohtaamastani ihmisestä. Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Opintojeni alkuvaiheessa kyseenalaistamani vuorovaikutusopinnot ovat osoittautuneet kaikkein tärkeimmiksi. Toisen ihmisen tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja hänen elämäntilanteeseensa kohdistetusta aidosta kiinnostuksesta lähtee liikkeelle oleellisen terapeuttisen suhteen muodostus myös päihdetyössä. Asiakasta kiinnostaa, onko työntekijällä hänelle oikeasti aikaa vai yrittääkö tämä hoitaa hänet ”pois alta” vain yhtenä pakollisena työtehtävänä.

Tämä kiinnostuksen asteen testaus on mielestäni oikeutettua. Enhän itsekään mielelläni käsittelisi syvimpiä salaisuuksiani tai kohtaisi heikkouksiani sellaisen ihmisen kanssa, joka vilkuilee kellosta kohta alkavaa kahvitaukoa. Toivon, etten koskaan yrittäisi vain selvitä työtehtävistäni ja työpäivästä toiseen. Päinvastoin; haluan tuntea tekemäni työn merkitykselliseksi ja asiakkaan aidon kohtaamisen tärkeimmäksi tehtäväkseni. Opiskelijan idealismini ei ole siis vielä karissut pois – enkä soisi sen koskaan karisevankaan.

Työni on ollut joka päivä uuden oivaltamista: itsestäni sekä arvomaailmastani, erilaisista ihmisistä, päihdeongelmista, niistä kuntoutumisesta ja kuntoutumiseen liittyvistä retkahduksista – sekä koko sosiaalialan työkentästä. Olen oppinut myös kiireestä ja yhteiskuntamme taloudellisesta tilanteesta. Nehän osaltaan vaikeuttavat ihmissuhdetyötä, sillä ihminen tarvitsee toiselta ihmiseltä ennen kaikkea aikaa.

Vaikka olen työssäni joutunut tuntemaan voimattomuutta voimavarojen niukkuuden ja erilaisten ihmiskohtaloiden edessä, olen oppinut tärkeitä asioita. Työ on opettanut käsittelemään esimerkiksi sitä hämmennyksen ja riittämättömyyden tunnetta, kun oivaltaa, että toisen puolesta tekeminen ei ole auttamista. Sen sijaan on tarjottava tukea, jotta toinen halutessaan voi itse tavoitella muutosta. Ja kestettävä se, ettei aina varsinaista näkyvää muutosta tapahdu, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tärkeää on ajatella, että kenties jonain toisena hetkenä muutos on mahdollinen. Toivosta ei saa tässä työssä koskaan luopua.

Ihmisten erilaisuus on valtava voimavara. Päihdekuntoutukseen voi motivoitua hyvin erilaisista lähtökohdista ja siksi kuntoutujat voivat avata uusia näkökulmia toisilleen. Kankaanpään A-kodin yhteisöllinen toimintatapa tarjoaa tähän hyvän ympäristön.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä ja määrittää itse sen, mikä juuri minua kannustaa muutokseen. Mikäli meitä kuitenkin työnnetään sitkeästi muottiin, johon emme sovi, on seurauksena turhautumista ja tuloksetonta päihdetyötä.

Työkaveri antoi minulle ensimmäisenä työpäivänäni neuvon, johon uskon edelleen. Tämän työn oppii vain tekemällä, hän sanoi. Pintaa on vasta raapaistu ja ymmärrän, että sosiaalialan ammattilaiseksi kehittyminen on elämäni loppuun asti kesken – hyvä niin.

Saan olla kiitollinen siitä, että kohtaamani ihmiset pakottavat minut perustelemaan valintojani ja pohtimaan elämänarvojanikin. He kaikki ovat opettaneet minua, koko yhteisö.

Itse kunkin onkin hyvä muistaa välillä kiittää kanssaihmisiä, kun huomaa heidän kasvattavan meitä paremmiksi ihmisiksi.

Siis kiitos näistä suurista saappaista.

vakry_aulikki_kananoja_2015_2

Sosiaalisten haasteiden ongelmavyyhti

Päihdeongelmaisia ei voi eristää omaksi erityisryhmäkseen. Päihderiippuvaisten elämäntilanteet ja taustat ovat erilaiset ja niihin liittyy sosiaalisia ongelmia eri tavoin.

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja muistuttaa, että suurkuluttajat ovat päihderiippuvaisten vähemmistö. Heillä taustalla painaa usein asunnottomuus, työttömyys, köyhyys tai yksinäisyys – toisiaan poissulkematta. Päihdeongelmille alttiilla, alati kasvavalla, kansanjoukolla asiat voivat päällisin puolin olla kunnossa, mutta riski käytön kasvamiseen on suuri. Apua tarvitaan ennen kuin päihdeongelma aiheuttaa suuria sosiaalisia ongelmia.

Kananoja on tyrmistynyt vireillä olevasta yhteiskuntapoliittisesta ratkaisusta.

– Alkoholiveron laskeminen tulee vääjäämättä lisäämään päihdeongelmia. Riskiryhmä laajenee entisestään, ja sitä myötä erikoissairaanhoidon tarve kasvaa. Verotuksen keventäminen on sekä kansanterveyden että -talouden kannalta lyhytnäköinen ratkaisu.

Sote-integraatiolle Kananoja sen sijaan näyttää vihreää valoa. Palvelujärjestelmä tulee nähdä kokonaisuutena. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon on pelattava tulevaisuudessa yhteen entistä tiiviimmin. Keskeisinä tavoitteina ovat palvelujen saatavuuden parantaminen ja hyvinvointierojen kaventaminen.

Oli sitten kyse laitos- tai avohoidosta, päihdehuollossa tarvitaan sekä sosiaalityön että terveydenhuollon ammattilaisia. Vertaistuelle on tarvetta paitsi akuuteissa elämän solmukohdissa myös ennaltaehkäisevässä ja jälkihoidollisessa mielessä.

– Hoitoprosessia tulee tarkastella mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Hoidon tarve tulisi aina arvioida tapauskohtaisesti ottaen huomioon asiakkaan elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Päihteet ovat helposti niin yksinäisen kuin sairastavankin vanhuksen katala kaveri.

Ehkä vähiten puhutaan senioreiden lisääntyneestä juomisesta. Eläkkeelle jääminen jättää monet tyhjän päälle. Elinpiiri pienenee ja luontaiset työn kautta solmitut ihmissuhteet hiipuvat. Päihteet ovat helposti niin yksinäisen kuin sairastavankin vanhuksen katala kaveri.

Vertaistuen merkitys on korvaamaton

Päihdekuntoutuminen on pitkä prosessi. Sen tueksi on tarjolla monenlaisia metodeja, mutta niistä on apua vasta sitten, kun päihderiippuvainen on henkisesti valmis ottamaan avun vastaan.

Kriisikäyttö on asia erikseen. Päihteistä haetaan lohtua äkillisesti muuttuneeseen elämäntilanteeseen, kuten avioeroon, työttömyyteen tai läheisen menettämiseen.

– Kriisin helpottaessa on hyvät mahdollisuudet päästä irti ongelmakäytöstä. Ihmisen toimintakyky on mahdollista palauttaa oikeaan aikaan tarjotulla oikeanlaisella avulla, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja sanoo.

Kaikkein kriittisin on lapsiperheisissä ja nuorison keskuudessa esiintyvä päihderiippuvuus ja siihen liittyvät mielenterveysongelmat. Ammatillisen tuen ohella vertaistuen merkitys on korvaamaton.

– Päihderiippuvaista vanhempaa helpottaa jo pelkkä tieto siitä, ettei hän ole yksin. On tärkeää tulla kuulluksi porukassa, jossa ei tarvitse hävetä ja peitellä ongelmaansa. Suurin motivaatio hoitoon hakeutumiselle on pelko lasten huostaanotosta, Kananoja tietää.

Sitten on niitä vanhempia, jotka menettävät lapsensa päihteille – ainakin hetkellisesti.

Ongelmakäyttäytymiseen puuttuminen vaati nuoren eristämistä omista ympyröistä ja kaveripiiristä.

– Eniten uusia huostaanottoja tehdään yli 13-vuotiaille. Kyse on tavallisesti pitkistä ja kalliista hoitomuodoista. Avohoidon toimenpiteet eivät päde tässä kohtaa, vaan ongelmakäyttäytymiseen puuttuminen vaati nuoren eristämistä omista ympyröistä ja kaveripiiristä.

Kananoja kaipaa koottua tutkimustietoa toimiviksi osoittautuneista lähestymistavoista ja hoitomuodoista.

– Kuntien talous on tunnetusti tiukoilla ja kasvavia tarpeita monilla asiakasryhmillä. Päihdekuntoutuksen hyödyt kustannuksiin nähden ovat jatkuvan tarkastelun alla.  Päihdehoidosta päättämistä tukisi nykyistä parempi tieto hoitotuloksista. Sadan prosentin tuloksia tuskin odotetaan, mutta realistinen kuva erilaisten hoitojen rajallisistakin vaikutuksista selventäisi käsitystä hoitojen taloudellisesta kannattavuudesta.


Aulikki Kananoja on eläkkeellä oleva Helsingin sosiaalijohtaja, jonka ura alkoi Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijänä. Hän on toiminut pitkään ammatillisen kuntoutuksen ja vammaishuollon parissa sekä jakanut oppejaan sosiaalityön opettajana Helsingin yliopistossa. Kananoja on toiminut myös muun muassa A-klinikkasäätiön hallituksen puheenjohtajana ja Stakesissa johtotehtävissä sekä muun muassa sosiaalityön selvityshenkilönä. Tasavallan presidentti myönsi hänelle 27.1.2012 ensimmäisen ylisosiaalineuvoksen arvonimen.

Kuva: Veikko Somerpuro

Tosielämästä: Kun en kuollutkaan, halusin mieluummin elää

Halu elää sai Samin hakeutumaan kuntoutukseen. Ystävien suosituksesta hän löysi Mikkeli-yhteisön ja sai avun yhteisöllisestä kuntoutusmenetelmästä.

Päihderiippuvuus ohjasi Samin elämää vuosien ajan. Vakituinen työ oli pitänyt Samin elämän raiteillaan, mutta jyrkkä alamäki alkoi, kun pitkäaikainen työpaikka lähti yllättäen alta tehtaan lopettamisen myötä. Alamäen vauhdissa riippuvuus syveni ja avioliitto tuli päätökseen. Edessä oli kaaos.

Huumemaailma ja sen kiemurat tulivat tutuiksi. Mikään siellä ei ollut todellista. Kaaoksen silmässä oli totaalisen yksinäinen ihminen. Täydellisen yksinäisyyden tunteen keskellä Sami tajusi, että hän voisi yhtä hyvin olla jo kuollut – miksei siis mieluummin eläisi?

Kuntoutuneiden tarinat veivät Mikkeliin

Sami päätti hakea apua. Ennen Mikkeli-yhteisöön saapumista hän oli kuntoutuksessa kahdessa eri paikassa. Seurasi retkahduksia ja paikan vaihtoja. Kahden retkahduksen jälkeen Sami sai toivomansa sitoumuksen Mikkeli-yhteisöön. Hän oli kuullut yhteisömuodollisesta hoidosta ja toivonut alusta asti pääsyä Mikkeli-yhteisöön. Se toive toteutui 15 kuukauden kuntoutuskokeilujen ja retkahdusten jälkeen. Kuntoutuminen pääsi vihdoin alkamaan.

Yhteisössä päiviä ohjaavat tiukat rutiinit – yhteisöön tultiin kuntoutumaan, ei lepäämään.

Mikkeli-yhteisössä aloittaminen tuntui hyvältä ja vastasi Samin odotuksia. Yhteisössä päiviä ohjaavat tiukat rutiinit – yhteisöön tultiin kuntoutumaan, ei lepäämään. Aluksi kaikki oli uutta ja hämmentävää, töihin ryhdyttiin saman tien. Yhteisön lämmin vastaanotto auttoi Samin alkuun ja hän pääsi rytmiin nopeasti mukaan. Palava halu päästä vanhasta elämästä eroon piti motivaation korkealla.

Ihminen ihmisten joukossa

Yhteisön tuki kuntoutuksessa oli Samille aivan erityistä. Mikkeli-yhteisössä kaikki ovat tasa-arvoisia. Työntekijät eivät katso ylhäältä alas määräten miten pitäisi toimia. Kaikki ovat samalla viivalla. Yhteisössä on ihminen ihmisten joukossa, jokainen kuuluu porukkaan.

Kauemmin yhteisössä olleet opettavat uusia tulokkaita.

Samille vaikuttavaa oli oppia muilta. Oppi ei tule pakotettuna työntekijöiden puolelta, vaan vertaisilta. Kauemmin yhteisössä olleet opettavat uusia tulokkaita. Mikkeli-yhteisössä yhteisö on läsnä koko ajan. Päätökset tehdään yhteisön tuella. Kaikki pyrkivät samaan suuntaan – pois vanhasta, kohti uutta elämää.

”Elämä on yksinkertaista, mutta ihanaa”

Kuntoutusjakson jälkeen Sami jäi vielä työkokeiluun yhteisöön. Kokeilujakson aikana Sami sai paitsi tukea arkeen paluulle varsinaisen kuntoutuksen jälkeen, myös kimmokkeen uudelle uralle.

Nyt Samin elämä on mallillaan. Sosiaali- ja terveysalan opinnot ovat loppusuoralla. Mikkeli-yhteisössä Sami oivalsi, että hän nauttii ihmisten kanssa työskentelystä. Työkokeilu oli kimmoke hakeutua opiskelemaan alaa.

Opinnot, uusi asuinpaikka, uudet ystävät ja kumppani ovat viitoittaneet Samin uuteen elämänvaiheeseen. Elämä ei ole aina ongelmatonta, mutta Samin suhtautuminen haasteisiin on muuttunut. Vastoinkäymisistä selviää.

Samin nimi muutettu.

30.11.2016// Janne Seppälä, Mikkeli-yhteisö // Risto Hämäläinen

Yhteisössä kukaan ei ole koskematon

Sosionomi Janne Seppälä on ollut osa Mikkeli-yhteisöä jo vuodesta 2003 lähtien. Koko yhteisön tuki saa myös työntekijän jaksamaan.

Aiemmin kaupan alalla työskennelleellä Jannella oli jo kiinnostusta alaa kohtaan, mutta konkreettisia askelia alanvaihtoa kohti ei vielä oltu otettu. Jannen onneksi Mikkeli-yhteisöstä tarjoutuikin työpaikka ja sillä tiellä Janne on edelleen.

– Olen aina halunnut työskennellä ihmisten kanssa. Hetken Mikkeli-yhteisössä oltuani totesin, että tämä on minun paikkani. Työnantaja onneksi mahdollisti opiskelun työn ohessa ja opiskelin sosionomiksi, Janne muistelee.

Jannen työnkuva Mikkeli-yhteisössä on monipuolinen. Päivät kuluvat oppilaiden kanssa työskennellessä. Janne ohjaa ryhmätyöskentelyä, mutta tekee paljon yksilötyötä oppilaiden kanssa. Aiempi kaupan alan kokemuskaan ei ole ollut turhaa, sillä Jannella on osaamista myös auttaa käteiskassan tai laskutuksen kanssa.

– Välillä on ihan hyväkin sulkea ovi ja keskittyä vaikkapa laskutukseen. Se tuo hyvää vastapainoa oppilastyölle, naurahtaa Janne.

Vastuun antamisessa ja jakamisessa piilee toimintamallin hienous.

Työpäiviä Mikkeli-yhteisössä ohjaa tarkka päiväohjelma. Päivien kulkua ohjaavat tietyt rutiinit, mutta päivien sisältö on hyvinkin vaihtelevaa. Yhteisöllinen toimintamalli on viety pitkälle Mikkeli-yhteisössä. Oppilaat saavat vähitellen vastuuta arjen askareissa. Vastuun kasvaessa oppilas voi nousta hierarkiassa yhteisön vastuuryhmään. Janne näkeekin, että vastuun antamisessa ja jakamisessa piilee toimintamallin hienous.

– Vastuun saaminen yhteisössä on usein ollut oppilaalle se ratkaiseva tekijä, jonka kautta vastuuta on kyennyt ottamaan myös omassa elämässä. Monesti on ollut niinkin, että oppilas on kokenut ensimmäistä kertaa elämässään, että häneen luotetaan – eikä sitä luottamusta olla haluttu pettää, kiteyttää Janne.

Työpaikkana Janne kuvailee Mikkeli-yhteisöä mielenkiintoisena ja joustavana. Opiskelu ja jatkokouluttautuminen ovat olleet mahdollista työn ohessa. Tarpeen mukaan joustavat niin työntekijät kuin esimiehetkin. Kaikki Mikkeli-yhteisössä työskentelevät ovat osa yhteisöä siinä missä oppilaatkin.

Hienointa Mikkeli-yhteisössä työskentelyssä Jannelle on nähdä oppilaan kuntoutumisen kaari.

– Vaikka olen töissä, olen myös osa yhteisöä. Yhteisössä kukaan ei ole koskematon, vaan kaikki ovat mukana sydämellään, toteaa Janne.

Hienointa Mikkeli-yhteisössä työskentelyssä Jannelle on nähdä oppilaan kuntoutumisen kaari. Alkutilanteessa oppilaan elämä on päihderiippuvuuden ohjaamaa. Kuntoutuksen myötä oppilas oppii uuden päihteettömän elämäntavan ja elämä alkaa asettumaan uusille raiteille.

– Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun oppilas tulee vuosienkin jälkeen käymään esimerkiksi jatkohoidon viikonlopussa, ja pääsee näkemään, kuinka hän on ottanut ison harppauksen elämässään ilman päihteitä.

Kuva: Risto Hämäläinen

vakry_Tosielamasta_Kirje_yhteisoon

Tosielämästä: Sen teet mihin uskot

Mistä minä aloittaisin? Jospa kertoisin mitä minulle tapahtui stoorin jälkeen Mikkeli- yhteisössä. Tulin siis pääkaupunkiseudulta jossa olin ollut päihdekuntoutuksessa kaksi kuukautta. En tiennyt mitä täällä voi saada, mutta tavoitteet olivat minulle selvät jo alusta alkaen. Halusin raitistua ja pysyä raittina.

Hoito alkoi ihan hyvin, vaikka työhön en ollut tottunut. Sanoin kuitenkin äänettömästi itselleni aina, etten voi juosta pakoon työtä, sillä sitä joudun vielä tekemään ja paljon. Pikkuhiljaa totuin ja työtkin alkoivat sujua ilman ärtymystä. Lopetin tupakan polton ensimmäisen viikon jälkeen. Olen edelleen savuton.

Siinä pureuduttiin minun perfektionismiin ja huonoon itsetuntoon.

Osaan kantaa vastuuta ja sen myös halusin näyttää. Kaikki työ mitä minulle annettiin, tein sen kunnolla ja tarkasti. En hyväksy virheitä. Se oli tavallaan alkua yhdelle kriisille, sillä sain lisää vastuuta, mutta en siltikään halunnut/hyväksynyt virheitä, välillä edes muilta. Se alkoi näkyä käytöksessäni ja henkisessä hyvinvoinnissani. Olin ärtynyt, kireä ja aivan loppu. Tiesin, etten voinut jatkaa samaan malliin tai polttaisin itseni loppuun. Tässä kohtaa yhteisö antoi palautetta, joka herätti minut todella. Tajusin olevani yksin kaikkea vastaan, joten minun piti luovuttaa. Elämää ei voi kontrolloida. Aloin toipumaan stressistä. Hoitoni pääsi takaisin raiteille.

Aloitin myös terapian. Siinä pureuduttiin minun perfektionismiin ja huonoon itsetuntoon. Aloin myös saada hengellisyyttä, kun sisäistin AA-ohjelmaa paremmin ja paremmin. Tupakkaviekkaritkin alkoivat helpottaa.

Pääni syötti kaikenlaisia itsekeskeisiä ajatuksia, kuten sen, että tunsin itseni loukatuksi ojennuksista ja siitä, ettei asioita hoidettu heti ja nyt. Siihen aikaan myös minuun kohdistui henkistä väkivaltaa erään oppilaan taholta. Meinasin luovuttaa, en halunnut enää mitään muuta kuin helpompaa tapaa. Yhteisö pelasti taas.
Asiat saatiin hoidettua ja jäin, luojalle kiitos siitä. Olin tavallaan taas vahvempi, sillä sallin itselleni olla heikko ja pelätä. Erään naamion putoaminen. Silti mieleni ei tehnyt alkoholia, ei kertaakaan.

Uusia kokemuksia, mutta minua ei pelottanut. Tiesin pystyväni ihan mihin tahansa.

Tästä hetkestä alkaen aloin herätä iloisemmin ja kiittää Jumalaa. Oloni oli virkeämpi ja levollisempi ja uskalsin vitsailla taas. Tuntui uudelle. Hoitoni eteni ja minut nostettiin vastuuryhmään. Uusia kokemuksia, mutta minua ei pelottanut. Tiesin pystyväni ihan mihin tahansa.

Työni vastuuryhmässä sujui hyvin ja opin jälleen itsestäni ja muista todella paljon. Merkittävää oli, että uskalsin asettaa rajoja ja sanoa ei. Myöskään omat mielipiteet eivät tuottaneet ongelmia enää niin kuin ennen. Itsetuntoni kohentui huimasti. Kävin kotiharjoittelussa ja hoidin asioita arjessa kuntoon. Siitä seurauksena maksoin velkoja ja sain oman asunnon. Työn tekeminen kannattaa. Minusta tehtiin yhdyshenkilö. Muistan ajan, kun sanoin aina, ettei minusta tule rivimiestä kummempaa, sillä en osaa kantaa vastuuta, jos se tarkoittaa kritiikin kohteeksi joutumista. Missä kohtaa muutuin? Ei sillä väliä. Tein hommani kunnolla ja terapiassakin tapahtui läpimurto.

Viimeisen kotiharjoitteluni suoritin omaan asuntooni. Se oli vaikein mutta paras. Kiinnityin lopullisesti kotiryhmääni ja tapasin erittäin mukavan naisen. Takaisin tultuani vointini on erittäin hyvä, sillä tunnen syvää hengellisyyttä ja varmuutta itsestäni. Pidän itsestäni ja uskallan seistä suorana. Raittius on parasta mitä minulle on tapahtunut. En koe olevani liiallisen varma, vaan tunnistan myös ikävät asiat, jotka joudun kohtaamaan vielä monta kertaa tulevaisuudessa. Ne eivät pelota minua, sillä se on elämää ja haluan sen kaikki puolet.

Jokainen ihminen raittiuteni polulla on jättänyt minuun oman jälkensä.

Olen onnellinen, että elämääni on muokannut näin monta hienoa ihmistä, enkä varmasti koskaan unohda sitä mitä yhteisöstä olen saanut. Jokainen ihminen raittiuteni polulla on jättänyt minuun oman jälkensä, tehden näin minun helpommaksi kulkea. Tiedän myös itse jättäneeni osan jokaiseen, jota olen saanut auttaa. Hengellisyyttäkö? Aivan varmasti!

Nyt polkuni lähtee taas eri suuntaan, mutta reppuni ei enää paina liikaa, sillä tarpeen tullen pystyn laskemaan sen maahan. Sen jälkeen jaksaa taas kulkea eteenpäin. Minun ei tarvitse katsoa taakseni, sillä edessäpäin siintää paljon hienommat maisemat, ja haluan nähdä, mitä muuta sieltä vielä paljastuu. Elämässä on hienoja asioita ja muistakaa Norman Vincent Pealen loista lause aina, kun teitä kalvaa epävarmuus: ”Sen teet mihin uskot!”

Pysykää vahvoina ja tietäkää, että kukaan ei voi viedä sitä arvoa mikä teille kuuluu. Siinä on syytä kulkea kasvot aurinkoon päin. Hymy voi yllättää meistä jokaisen ja se ei ole vaarallista.

vakry_Tosielamasta_Kirje_yhteisoon

Tosielämästä: Kiitos Mikkeli-yhteisölle toisenlaisesta elämästä

Muistaakseni soitin 2008 marras–joulukuussa etsiessäni hoito paikkaa jotta saisin katkaistua oman päihdekierteeni. Soitteli vankilasta käsin Mikkeli- yhteisöön ja sieltä sain itselleni hoitopaikan. Olin todella uupunut omaan päihderiippuvuuteni ja en olisi kauaa ENÄÄN jaksanut vankila ”elämää” en mitään muutakaan ”olin paljon kuullut Mikkeli-yhteisöstä sanottavan pahaa” päätin soittaa sinne ja ajattelin ottaa paikasta selvää. Vapauduin 13.01.2009 ja olin viikon siviilissä ja läksin 19.01.2009 Mikkeli-yhteisöön!! Olin aivan hämilläni koko paikasta kun siellä ei ollut henkilökuntaa paikalla kun illalla sinne saavuin. Siellä kun olin muutaman kuukauden niin elin vielä valheellista elämää ja koko pallo alkoi hajoilemaan pikkuhiljaa. Valehtelusta rupesin jäämään kiinni jatkuvasti sekä saunotus kutsui. Sain yhteisöltä erittäin kovaa palautetta mutta hillittyä sellaista.. petin yhteisön luottamuksen enkä osannut luottaa oikeen itseenikään. Ne kivat ihanat ihmiset herätti minut todellisuuteen sekä opettivat minua elämään uudenlaista elämää! Rakensin luottamuksen takaisin kovalla työllä suoritin myös lopputuomioni mitä minulla oli jäljellä Mikkeli-yhteisössä!! KIITOKSET KUULUU MIKKELI-YHTEISÖLLE ETTÄ SAIN UUDEN SUUNNAN UUTEEN ELÄMÄÄN!!

Masennuin aika nopeasti jossakin vaiheessa niin pahasti etten kyennyt nousemaan aamuisin sängystä ylös.

Mulla on henkisesti mennyt erittäin hyvin, välillä todella huonosti. Tammikuussa 2010 kun Mikkeli- yhteisöstä lähdin niin oli mieli aivan loistava, siviilissä ollessa muutaman kuukauden, kuitenkin menetin parisuhteeni joka ei ollut mitenkään vakaalla pohjalla, koska jatkuvat riidat sai minut muuttamaan omaan asuntooni. Masennuin aika nopeasti jossakin vaiheessa niin pahasti etten kyennyt nousemaan aamuisin sängystä ylös. Rupesin syömään masennuslääkkeitä jotka auttoivat kuitenkin minua sen verran että pääsin liikkeelle ja en välttämättä olisi halunnut syödä niitä mutta jokseenkin oli pakko!

Käyn salillakin joka on yksi tapa saada henkinen hyvinvointi hyväksi!

Vaikka mulla oli se tukiverkosto jonka ansiosta pääsin aamuisin liikkeelle, enkä välttämättä päässyt silloinkaan.. Se oli henkisesti yhtä helvettiä kun vaivuin masennukseen, soitin kuitenkin itselleni terapia ajan. Sain itselleni ajanterapiaan ja nyt käyn siellä viikottain.. se oli minulle sellainen yksi reitti päästä tässä elämässäeteenpäin. Käyn salillakin joka on yksi tapa saada henkinen hyvinvointi hyväksi! Terapiaan tuli sitten parin kuukauden mittainen tauko jonka tuloksena tipuin taas masennukseen. Kävin ryhmissäkin mutta nekään eivät tuntuneet että olisivat auttaneet minua, olin helvetillisessä prosesissa. Sain Kelan järjestämän kurssi paikan itselleni hommattua, siinä vaiheessa tuli sellainen fiilis että mahdoinko haukata liian suuren palan, kun aloin touhuamaan melkein heti kun Mikkeli-yhteisöstä lähdin..

Kaikkien vaikeuksien jälkeen kuitenkin olen pysynyt raitiina ja nyt minulla on raittiutta 22kk takana.

Nyt kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna niin olen mielettömän tyytyväinen siihen että aloin touhuamaan heti kaiken näköistä etten jäänyt siihen masennuksen kouriin, se ei olis ollut nimittäin aivan turvallista. Kaikkien vaikeuksien jälkeen kuitenkin olen pysynyt raitiina ja nyt minulla on raittiutta 22kk takana josta olen tyytyväinen ja en olisi uskonut että pääsen kaikista päihteistä eroon ja siitä saan kiittä Mikkeli-yhteisöä joka on antanut minulle henkisiä työkaluja pärjätäkseni ulkomaailmassa paremmin. KIITOKSET MIKKELI- YHTEISÖLLE UUDESTA ELÄMÄN OPISTA!

vakry_Tosielamasta_Kirje_yhteisoon

Tosielämästä: Takaisin elävien kirjoihin

Kesä oli kuumimmillaan, kun hyppäsin junaan mukanani kassillinen valheita, epätoivoa, pettymystä ja huonosti nukuttuja öitä. En tiennyt mikä minua odotti, enkä edes uskaltanut odottaa mitään. Niin monta kertaa ennenkin olin epäonnistunut…

Aloitin päihteiden käytön 12-vuotiaana alkoholilla, lääkkeillä ja imppaamisella. Harrastin aktiivisesti myös varastelua ja kaikenlaista muuta päätöntä sekoilua. Ensimmäistä kertaa kävin tutustumassa psykiatriseen osastoon vain vuotta vanhempana – eikä se suinkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Olin kyvytön elämään normaalia elämää ja käsittelemään tunteitani, enkä kokenut hyötyväni lyhyistä ”sijoituksista” lainkaan, päinvastoin. Nopeasti mukaan kuvioon tulivat piikittäminen ja ns. kovemmat huumeet, niinpä minut huostaanotettiin 15-vuotiaana päihteiden käytön ja itsetuhoisen käytöksen vuoksi.

Niin kauan, kun näennäisesti itse hallitsin käyttöäni, kaikki oli hyvin.

Pitkän laitoskauden jälkeen asiat näyttivät hetken valoisammilta. Aloitin opiskelut ja muutin takaisin kotiin. Huumeet tulivat kuitenkin taas pian ensimmäiselle sijalle elämääni. Enhän ollut niistä oikeastaan edes halunnut eroon. Niin kauan, kun näennäisesti itse hallitsin käyttöäni, kaikki oli hyvin. Kun tajusin ettei näin ollut, hakeuduin hoitoon tällä kertaa omasta tahdostani. Vaikka niin kuvittelin, minulla ei ollut työkaluja selvitä ongelmani kanssa selvinpäin muutamaa päivää pidemmälle enkä toisaalta ollut valmis ottamaan apua vastaan ilman ehtoja. Yleensä olin katkolla n. kuukauden ja palasin käyttämään. Tätä kuviota toistin vuosia. Joka epäonnistumisen jälkeen lopputulos oli entistä karumpi ja käyttämäni määrät suurempia. Meinasin päästä hengestäni useita kertoja ja olin tekemisissä aina vain vakavampien rikosten kanssa. Itsetuntoni romuttui totaalisesti, koska en pystynyt pysymään päätöksissäni ja valehtelin jatkuvasti. Elämäni oli täysin hallitsemantonta. Sairainta oli nähdä, miten ihmiset, joista välitin, kärsivät vuokseni.

Tullessani Mikkeli-yhteisöön, en osannut odottaa juuri mitään. Olin yrittänyt päästä kuiville monta kertaa aiemminkin, mutta joka kerta palannut huumekierteeseen entistäkin syvemmälle. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisinä päivinä, että suhtautuminen päihdeongelmaan oli erilainen, kuin mihin olin aiemmissa hoitopaikoissani tottunut. Minuun luotettiin ja asioista keskusteltiin avoimesti. Tärkeimmässä roolissa olivat vertaiset, ei henkilökunta. Myöhemmin olen miettinyt, että juuri nämä seikat saivat minut pysymään hoidossa silloin, kun olisi tehnyt mieli luovuttaa. Tiesin olevani ainutlaatuisessa paikassa. Aiemmin minuun oli suhtauduttu aina varauksella, eikä silloin edes huvittanut olla luottamuksen arvoinen. Nyt tunsin, että vastuunkantaminen oli kunnia enkä halunnut rikkoa luottamusta. Hienoa oli nähdä koko homman pyörivän asiakkaiden eli oppilaiden vetämänä: ei sitä juuri koskaan ottanut vakavasti jos joku virkansa puolesta puhui asioita ? eri juttu oli kuunnella ihmisiä, jotka olivat kokeneet samoja asioita kuin sinä itse.

Alkuun kaikki tuntui ylivoimaiselta, mikä näkyikin raivokohtauksina sekä impulsiivisena käytöksenä.

En tosiaankaan pitänyt työnteosta, pikkutarkkuudesta tai aamuherätyksistä, mutta jollain tasolla jo silloin ymmärsin, että se kaikki (mikä silloin tuntui älyttömältä) saattoi olla ainut toivoni. Sopeutuminen oli rankkaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Alkuun kaikki tuntui ylivoimaiselta, mikä näkyikin raivokohtauksina sekä impulsiivisena käytöksenä. Jossain vaiheessa, suurimmaksi osaksi vertaisten ansiosta, minulle heräsi toivo siitä, että voisin selviytyä niin kuin hekin. Olin todella väsynyt ja heikoilla itseni kanssa useita kuukausia. Ensin en asettanutkaan sen suurempia tavoitteita kuin pysyä hoidossa ja saada etäisyyttä päihdemaailmaan.

Hiljalleen tavoitteeni kasvoivat ja sain lisää uskoa itseeni onnistumisten kautta. Erityisen tärkeänä toipumiseni kannalta näen itsehoitoryhmät ja niihin kiinnittymisen, kirjalliset tehtävät sekä kotiharjoittelut. Harjoitteluissa kohtasin vaikeita tilanteita, jotka sain myöhemmin purettua yhteisössä ja huomasin, että niistä voi todella selviytyä selvinpäin. Tietenkin suuressa osassa oli myös kuntoutukseni pituus: olin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että kunta, josta olen kotoisin, teki minun kohdallani viisaan päätöksen ja myönsi maksusitoumusta sen verran kuin sitä tarvitsin.

Olen oppinut ajattelemaan asioita ennen kuin toimin sekä tiedostamaan ja käsittelemään tunteitani paremmin. Olen saanut asunnon ja aion myös jatkaa opiskelua. Ne ovat asioita, joista en uskaltanut edes haaveilla reilut puoli vuotta sitten.

Olen rauhallinen ja toiveikas.

Ulkona sataa lunta, talvi on ollut uskomaton. Olen rauhallinen ja toiveikas. Minussa on valehtelematta tapahtunut tänä aikana ainakin yhtä suuri muutos kuin ulkonakin – vuodenaikojen vaihtuessa. Luulin, ettei minulla ollut mahdollisuutta. Nyt tiedän, että olin väärässä. Kiitos.

vakry_Tosielamasta_Kirje_yhteisoon

Tosielämästä: Meidän polkumme

Sain katkolta potkut vetämisen takia, enkä päässyt enää takaisin metis hoitoonkaan, jonka olin juuri lopettanut. Naisystäväni oli toisessa hoitolaitoksessa lastensuojelun pakottamana ja suburefloja kärsimässä. Olin täysin yksin ja totaalisen loppu… Silloin oli tehtävä valinta joko hakea apua tai vetää katkeraan loppuun asti.. Päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Sain katkolta Mikkeli-yhteisön esitteen. Soitin sinne sortuvalla äänellä ja sain tietää että pääsisin hoitoon, olin todella helpottunut.

Ylätyksekseni huomasin että meille oppilaille annettiin tosi paljon vastuuta.

Tulin yhteisön pihaan jossa minua tuli heti vastaan pitkä iloinen kaveri joka kertoi että hän toimii isoveljenäni ja opettaa minut talon tavoille. Olin tietysti aluksi hiukan epäilevä et mitä tää nyt on, ku hoidossa olevat oppilaat tarkasti mun tavarat. Ajattelin et katson mikä tää meininki on ja yllätyksekseni huomasin että meille oppilaille annettiin tosi paljon vastuuta esim ruokatilauksia tehdessä ja na-konventtimatkojen aikana.

Naisystäväni pääsi myös vierailemaan sieltä toisesta laitoksesta Mikkeli-yhteisöön, ja yllättyi positiivisesti hyvästä toipumisilmapiiristä. Toipuminen erillään oli kuitenkin raskasta ja hän sai pian uloskirjoituksen toisesta laitoksesta ja retkahti, kolmen kuukauden jälkeen.

Kun olin ollut muutaman kuukauden hoidossa, alkoi minulle valkenemaan vasta todellisuus, minullahan oli vielä tuomio mikä pitäis lusia… Tuntui siltä et tässäkö tää nyt sit olikin, mutta sain tietää että minulla olisi mahdollisuus suorittaa tuomioni yhteisössä. Siitä sitten alkoikin anoumusten kirjoittelu ja soittelu ja kuukauden sisään asia järjestyi ja sain maksusitoumuksen ja tuomion siirrettyä. Suoritin vankeuttani mutta elin samaa yhteisön ohjelmaa kuin muutkin oppilaat.
Lopulta naisystäväni pääsi myös Mikkeli-yhteisöön ja uuden elämämme harjoittelu alkoi. Näin jälkeenpäin voin sanoa et onneksi oli niin turvallinen paikka alkuun, missä harjoitella yhteiseloa ja tunteiden käsittelemistä yhdessä, olimme ihan eri ihmisiä putsina! Saimme puolen vuoden ajan pariterapiaa ja valtavasti vertaistukea.

Tänä päivänä elämme yhdessä perheenä ns yhteiskuntakelpoisina kansalaisina.

Suuri kiitos siitä että pystymme siihen, kuuluu yhteisölle ja ohjaajille jotka tukivat meitä alkutaipaleella.

vakry_Kankaanpaan_Akoti

Kankaanpään A-koti intohimoisten yritysten kärkikymmenikössä

Kankaanpään A-koti on valittu kymmenen intohimoisen yrityksen joukkoon. Valinta julkistettiin lauantaina 16.4. Intohimoinen yritys 2016 -gaalassa Helsingissä. Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan taustalla ovat Savonlinnan Oopperajuhlat, Perheyritysten liitto, Suomen Nuorkauppakamarit ja Tekes. Valinta tehtiin lähes 400 ilmiannetun yrityksen joukosta.

Kankaanpään A-koti tarjoaa lääkkeetöntä kuntoutusta muun muassa päihde- ja peliriippuvaisille – naisille, miehille ja perheille.

– Se palaute, mitä saamme asiakaskunnilta ympäri Suomen, on arvostavaa. Henki ja syke, millä A-kodilla töitä tehdään, kattaa kyllä kaikki intohimon määritelmät, kertoo A-kodin johtaja Heidi Viljanen.

A-kodin intohimo kulminoituu sen henkilökuntaan. Henkilö on se pääoma, jota kartutetaan.

– A-kodilla on ymmärretty se, että voima on henkilökunnassa. Jotta me kehitymme, pitää meidän käydä ajankohtaisissa koulutuksissa, päivittää osaamista jatkuvasti ja luoda uutta. Pysyä ajan hermolla.

A-kodin henkilökunnan työsuhteiden kesto on keskimäärin 13,5 vuotta tällä hetkellä. Työtä leimaa jatkuvan kouluttaumisen lisäksi, erityisosaamisen kehittäminen sekä työnohjaus.

A-kodin moniammatillisen ja asiantuntevan henkilökunnan antama kuntoutus perustuu tutkimustietoon ja kehitystyön tuloksena syntyneisiin menetelmiin. Asiakkaiden kohtaamat ongelmat ovat jatkuvasti yhä haastavampia.

–  Inhimilliset seuraukset ovat merkittäviä asiakkaalle. Merkitys on myös koko yhteiskunnalle valtava. Muutokset moninkertaistuvat, mitä ylempää katsotaan. Säästöt ovat merkittäviä.

A-koti on määrätietoisesti kehittänyt toimintaansa, vaikka useat kuntoutuslaitokset ovat lopettaneet julkisten säästötoimien leikatessa kuntoukseen käytettyjä määrärahoja. Kankaanpään A-koti on perustettu vuonna 1954.

Kankaanpään A-kodin ilmiantoi kilpailuun Kankaanpään Nuorkauppakamari, jonka yhteistyökumppanina toimi Länsi-Suomen Osuuspankki.

Lisätietoja:
Kankaanpään A-koti
Heidi Viljanen, johtaja, +358 44 730 8814, heidi.viljanen@vakry.fi

vakry_Taalla_opetellaan_olemaan

Täällä opetellaan olemaan

Kun Vili syntyi, oli Tanja vielä lääkekoukussa. Puoli vuotta Kankaanpään A-kodin perhekuntouksessa on muuttanut Tanjan persoonan – ja elämän. Tylsän arjen opettelu on riippuvuuksista kuntoutujan tärkein maali. Kotioloissa odottaa päihteetön loppuelämä.

– Parikymppisenä se alkoi. Lopulta lääkkeiden käyttö oli päivittäistä, muistelee Tanja, 30.

Tanjan lapsuudenkoti oli turvallinen ja perhe ”aivan normaali.” Väärät kaverit ajoivat lääkkeiden käyttöön ja koukkua jatkui kymmenen vuotta. Jatkui siitäkin huolimatta, että Tanja oli saanut neljä lasta. Siitäkin huolimatta, että viides lapsi syntyi. Tuolloin ensi- ja turvakodin kautta tie toi Kankaanpäähän ja matka raittiiseen elämään alkoi. Nyt takana on viisi kuukautta perhekuntoutuksessa.

– En olisi selviytynyt kotikaupungissa. Etäisyyden ansiosta olen voinut keskittyä toipumiseen. En voisi olla kiitollisempi ajastani täällä.

”En olisi selvinnyt ilman A-kodin apua”

Kankaanpään A-kotiin tullaan eri puolilta Suomea ja asetutaan asumaan omiin rivitalohuoneistoihin. Edessä on tylsän arjen opettelua, sillä se on karannut käsistä ja on omin avuin saavuttamattomissa. Perheen muuttaessa ensimmäinen askel on rauhoittuminen.

– Koko perhettä tuetaan muutokseen. Lapsille taataan turvallinen arki ja elämä tasapainotetaan. Vanhemmat keskittyvät aikuisryhmässä omaan muutostyöskentelyynsä, kertoo A-kodin toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi.

Perheen verkostojen kanssa tehdään yhteistyötä. Kaikilla osapuolilla on oltava yhteinen käsitys kuntoutustarpeen syistä ja päämäärästä.

– Kuntoutuksessa vahvistetaan perheen sosiaalista toimintakykyä, rakennetaan perheen sisäisiä rooleja ja tuetaan vanhemmuutta. Perhekuntoutusta on kehitetty A-kodissa 90-luvun lopusta lähtien. Tulokset ovat onnistuneita: vanhemmat ovat saaneet päihdekierteen poikki ja perheet voivat elää yhdessä. Tämä on Tanjankin unelma.

– Kun saisi omassa kodissa köllötellä sohvalla lapset kainalossa, hän haaveilee.


Terve Potilas -lehti 1/2015
Teksti: Kumppania Oy/Milla Majander
Kuva: Harri Joensuu

vakry_Laakkeettomyys_paihdekuntoutuksessa

Lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa (audio)

Mitä lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa tarkoittaa? Eikö päänsärkyynkään saa pilleriä?

Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön johtajat Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen lieventävät epätietoisuutta ja vastaavat vuosien kokemuksella. Lääkkeettömiä vaihtoehtoja on tarjottu iät ajat eri hoitokulttuureissa, ja monissa terveydenhuollon ja sairaanhoidon ympäristöissä ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Silti lääkkeettömyys herättää jatkuvasti keskustelua, jossa aika ajoin kuulee myös puutteellisen perehtyneisyyden ja ennakkoluulojen sävyttämiä äänenpainoja.

VAK ry:n ylläpitämissä Kankaanpään A-kodissa ja Mikkeli-yhteisössä päihderiippuvuutta ei hoideta lääkkeillä. Pääosassa on ihminen itse, omine voimineen, yhteisön ja vertaisryhmän tuella. Näin Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen kiteyttävät lääkkeettömyyden omissa hoitoyhteisöissään. Pääosassa Minä -ohjelmassa he kertovat näkemyksiään ja kokemuksiaan lääkkeettömästä, yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta, jonka lähtökohdat harkittiin ja rakennettiin jo VAK ry:n toiminnan alkuvuosina, yli 60 vuotta sitten.

Ohjelman toimittaja on Pirkko Peippo.

vakry_toimintakertomus_2015

VAK ry:n toimintakertomus 2015

VAK ry:n muutamien raskaiden vuosien jälkeen toimintavuosi oli hyvä. Toiminnallisesti Kankaanpään A-kodin käyttöaste oli hyvä ja palautteiden mukaan kuntoutuksella on ollut merkitystä asiakkaiden elämänlaadun kohentamisessa.

Tutustu VAK ry:n toimintakertomukseen vuodelta 2015. (pfd)

VAK ry:n toimintakertomus 2014

Vuoden 2014 aikana ehkä eniten keskustelua aiheuttanut alan ilmiö oli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Tämä uudistus tulee vaikuttamaan paljon myös päihdepalveluja tuottaviin järjestöihin. Koko päihdetyön kenttä on murroksessa, ja kunnat ovat vähentäneet järjestöiltä ostamiaan palveluja merkittävästi.

Tutustu VAK ry:n toimintakertomukseen vuodelta 2014. (pdf)

vakry_Lapsiperhejapaihteet

Lapsiperhe ja päihteet

Vanhempien runsas päihteiden käyttö aiheuttaa perheessä paljon murhetta ja turvattomuutta. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

Lasinen lapsuus -tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes lapsi Suomessa kokee vanhempien päihteiden käytön aiheuttavan suurta haittaa arkielämässä. Usein yhteiskunnan turvajärjestelmät puuttuvat tilanteeseen vasta, kun perheessä on jo hyvin monen tasoisia arjen pulmia ja toimimattomuutta. Paljon voitaisiin tehdä perheen auttamiseksi varhaisemmassa vaiheessa.

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että meillä on maailman paras äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä. Neuvolajärjestelmähän on myös erinomainen matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Siellä perheiden tilannetta voidaan kuulla ja yhdessä pohtia, minkälaisesta tuesta perhe voisi hyötyä ja voimaantua. Onneksi neuvoloissa jo otetaankin vanhempien jaksaminen, perheen hyvinvointi ja jopa vanhempien päihteiden käyttö systemaattisesti puheeksi. Tätä osaamista pitää vahvistaa.

Kun lastensuojelu tulee kuvaan mukaan, on jo tapahtunut liikaa voimia vieviä asioita.

Neuvolan työntekijöillä ei kuitenkaan välttämättä ole käytännössä mahdollisuutta tarjota perheille tukea, joka auttaisi heidän arkeaan. Säästötoimenpiteet ovat tehokkaasti poistaneet mm. kunnan tarjoaman kodinhoitoavun ja lastenhoitoavun. Nehän olisivat usein juuri arjessa stressiä ja paineita vähentäviä varhaisen tuen muotoja lapsiperheelle. Lastensuojelu ei suinkaan ole ainut tapa auttaa perheitä. Kun lastensuojelu tulee kuvaan mukaan, on jo tapahtunut liikaa voimia vieviä asioita.

Aina tukitoimet eivät tehoa tai tavoita perhettä, jossa päihteiden käyttö on ryöstäytynyt käsistä. Onneksi perhettä voidaan auttaa myös tässä tilanteessa. Vanhemmuus on tärkeä asia ja jokainen aikuinen haluaa olla lapselleen hyvä vanhempi. Riippuvuuskäyttäytyminen kuitenkin vääristää kykyä arvottaa asioita ja joskus päihteestä tulee tärkeämpi kuin lapsen hyvinvoinnista. Silti vanhemmuus on edelleen olemassa ja voi toimia tärkeänä motiivina ja voimavarana kohti muutosta toisenlaiseen elämään. Raskausaikana monet äidit pystyvät vähentämään päihteiden käyttöään huomattavasti tai jopa olemaan kokonaan päihteittä. Raskausaikaa perheessä ei saa hukata, vaan rakentavaa tukea tulee tarjota vanhemmille juuri tässä tilanteessa.

Valtaosa kuntoutukseen tulleista perheistä on kyennyt muuttamaan elämänsä suuntaa.

Kankaanpään A-koti ja Mikkeli-yhteisö tarjoavat molemmat päihdekuntoutusta lapsiperheille. Valtaosa kuntoutukseen tulleista perheistä on kyennyt muuttamaan elämänsä suuntaa niin, että päihteet ovat jääneet pois ja lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on tullut perheen tärkein asia. Erityisen hyviä tuloksia on saatu niiden perheiden kohdalla, jotka ovat tulleet kuntoutukseen raskausaikana ja kuntoutus on jatkunut vielä vauvan syntymän jälkeen. Tällä tavalla on pystytty tukemaan äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä.

Yhteiskunnan näkökulmasta perheiden auttaminen ja tukeminen tuottaa taloudellisesti pelkkää säästöä, inhimillisestä näkökulmasta puhumattakaan. Perhe on edelleen yhteiskunnan uusintamisen perusyksikkö. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ja mitä rakentavammin perhe pääsee vapaaehtoisesti tuen ja avun piiriin, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on saada takaisin omia voimavarojaan.

Ja yhtä lailla vaikeassa päihdekierteessä olevien perheiden auttaminen on kannattavaa: perheen kuntoutus voi ehkäistä kustannuksiltaan moninkertaisen huostaanoton ja tarjota samalla lapsille turvalliset kehitysmahdollisuudet sekä vanhemmille tien päihteettömään elämään.

Kaarina Peltonen
KM, sosiaalityöntekijä
Mikkeli- yhteisön johtaja

Arja Ruisniemi
YTT, sosiaalityöntekijä
Kankaanpään A-kodin johtaja

Vakryn uutiskirjeen pääkirjoitus 14.12.2010