Ajankohtaista, Kankaanpään A-koti, Näkökulmia

Riippuvuuskuntoutus saa tukea ainutlaatuisesta päiväkoti Onnelasta

Kankaanpään A-kodin perhekuntoutusyksikön ikioma päiväkoti Onnela on ollut perheiden tukena jo 20 vuoden ajan. Äärimmäisen tärkeästä roolista huolimatta vastaavanlaisia päiväkoteja ei Suomessa muualla ole.

Vaaleassa puutalossa on lämmin ja kotoisa tunnelma. Nurkkahuoneessa kohoaa valtavista tyynyistä rakennettu maja ja lepohuoneen tiipiistä kuuluu pientä kiherrystä. Keittiön pöydän äärellä harjoitellaan läksyksi tullutta lukutehtävää. Hetki on seesteinen ja rauhallinen – verkkaisemman oloinen kuin päiväkodeissa yleensä. Ihan tavallinen päiväkoti Onnela kuitenkin on, joskin hyvin ainutlaatuisessa ympäristössä.

– Me panostamme täällä erityisesti läsnäoloon, läheisyyteen ja tuttuihin rutiineihin, kertoo päiväkodin ohjaaja Mari Teelmäki.

Juuri näitä asioita riippuvuuskuntoutuksen yhteydessä olevan päiväkodin lapset eniten kaipaavat: luotettavaa ja ennalta-arvattavaa aikuisen syliä. Lapset tarvitsevat turvallista ja tasaista arkea, ja sellaista heidän vanhempansa ovat tulleet A-kodille opettelemaan.

Turvallinen ja ennalta-arvattava arki on lapsille ensiarvoisen tärkeää.

Tukena vuorovaikutuksen parantamisessa

Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksen asiakkaat ovat oppilaina tavallisen arjen koulussa, jonka oppimäärä koostuu oman sairauden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Riippuvuuskuntoutus ei kuitenkaan pääty valmistujaisiin, vaan jatkuu läpi koko elämän uudenlaisen arjen vaalimisena. Toisin kuin usein ajatellaan, päihderiippuvainen ei motivoidu karskeista kommenteista tai syyllistämisestä. Päinvastoin, he tarvitsevat ymmärrystä ja hyväksyntää – ennen kaikkea kokemuksen inhimillisyydestä ja kuulluksi tulemisesta.

Perhekuntoutuksessa päihderiippuvuuden merkitys koko perheen asiana korostuu. Riippuvuus ei ole vain yksilön ongelma. Hoidettavana on koko perhe.

– Meillä asuvat perheet tulevat lastensuojelun kautta, ja kuntoutusjaksot kestävät kolmesta kuukaudesta vuoteen. Tarjoamme moniammatillista apua ja tukea koko perheelle. Päiväkodillamme on merkittävä rooli perheen toipumisessa sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukemisessa, Kankaanpään A-kodin johtaja Heidi Viljanen kuvailee.

Päiväkoti Onnelan nukkulassa on seesteinen tunnelma.
Päiväkodin ohjaaja Mari Teelmäki auttaa koulusta tullutta iltapäiväkerholaista päivän läksyissä.

Tiivistä moniammatillista yhteistyötä

Päiväkoti Onnelassa työskentelee kaksi ohjaajaa ja lapsia on enimmillään kymmenkunta. Arkipäivät etenevät, kuten muissakin päiväkodeissa: leikitään, ulkoillaan, syödään, nukutaan päiväunet ja vielä vähän puuhaillaan. Aamuisin ja iltapäivisin Onnela toimii samalla esikoulu- ja kouluikäisten lasten aamu- ja iltapäiväkerhona. Kyyditykset läheiselle kyläkoululle ja takaisin hoituvat perhekuntoutuksen työntekijöiden voimin.

– Olemme päivähoitotoiminnan ohella tiiviisti yhteistyössä sekä vanhempien, perhetyöntekijöiden että sosiaalitoimen kanssa. Tällainen vuorovaikutus luo mahdollisuuden asioiden monipuoliselle käsittelylle, Teelmäki luonnehtii.

Onnelassa arkea sävyttävät rutiinit, läheisyys ja läsnäolo. Kuvassa ohjaaja Taina Läheniemi leikkii legoilla päiväkodin lasten kanssa.

Perheiden kuntoutusjaksojen pituudet vaihtelevat yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lyhyinä jaksoina annettavia, kuntoutuksen mahdollistavia maksusitoumuspäätöksiä joutuu usein odottelemaan jännityksellä.

– Aluksi kolme kuukautta eteenpäin tuntui todella pitkältä ajalta ja mietin, mitähän tästä tulee. Nyt tästä ajasta on puolet takana päin ja toivon hartaasti, että saisimme tyttäreni kanssa vielä jäädä tänne. Olen löytänyt motivaation toipumiseen, mutta tarvitsen vielä tukea, perhekuntoutuksen asiakkaaksi 6-vuotiaan tyttärensä kanssa tullut äiti kertoo.

Pelko lapsen menettämisestä esti äitiä hakemasta apua. Lopulta oli pakko, mutta päätös oli silti vaikea – pelottavampi kuin mikään koskaan aiemmin. Nyt sekava, päämäärätön arki on tasoittunut ja suhde omaan lapseen syventynyt.

– Nyt en ainoastaan ole paikalla, vaan olen myös läsnä.

Lue lisää tarinoita