Paikka, jossa on lupa mennä rikki
Tuula Sillanpää kohtaa työssään ihmisiä ja kuulee tarinoita, joita ei helposti unohda. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat elämän solmukohdat, kärjistyneet ihmissuhdeongelmat, pohjaton väsymys, kadotettu luottamus ja kaikkea tekemistä hallitseva päihderiippuvuus värittävät perhekuntoutusyksikön arkea. Tuulan ura Kankaanpään A-kodissa aukeni pikkuhiljaa, kuten monella työkaverilla, harjoittelun kautta. Kuusitoista …
Suuret saappaat
Kun ensimmäisen kerran kokeilin kahden vuoden sosionomi AMK -opintojeni jälkeen päihdetyön ammattilaisen saappaita jalkaani, tuntui kuin olisin hukkunut niihin. Tai jos pysyinkin pystyssä, oli liikkeelle lähteminen lähes mahdotonta. Pelko iski päin kasvoja. Mihin suohon olin ymmärtämättäni kävellyt ja kuinka kummassa sieltä rämpisin …
Sosiaalisten haasteiden ongelmavyyhti
Päihdeongelmaisia ei voi eristää omaksi erityisryhmäkseen. Päihderiippuvaisten elämäntilanteet ja taustat ovat erilaiset ja niihin liittyy sosiaalisia ongelmia eri tavoin. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja muistuttaa, että suurkuluttajat ovat päihderiippuvaisten vähemmistö. Heillä taustalla painaa usein asunnottomuus, työttömyys, köyhyys tai yksinäisyys – toisiaan poissulkematta. Päihdeongelmille alttiilla, …
Tosielämästä: Kun en kuollutkaan, halusin mieluummin elää
Halu elää sai Samin hakeutumaan kuntoutukseen. Ystävien suosituksesta hän löysi Mikkeli-yhteisön ja sai avun yhteisöllisestä kuntoutusmenetelmästä. Päihderiippuvuus ohjasi Samin elämää vuosien ajan. Vakituinen työ oli pitänyt Samin elämän raiteillaan, mutta jyrkkä alamäki alkoi, kun pitkäaikainen työpaikka lähti yllättäen alta tehtaan lopettamisen myötä. …
Yhteisössä kukaan ei ole koskematon
Sosionomi Janne Seppälä on ollut osa Mikkeli-yhteisöä jo vuodesta 2003 lähtien. Koko yhteisön tuki saa myös työntekijän jaksamaan. Aiemmin kaupan alalla työskennelleellä Jannella oli jo kiinnostusta alaa kohtaan, mutta konkreettisia askelia alanvaihtoa kohti ei vielä oltu otettu. Jannen onneksi Mikkeli-yhteisöstä tarjoutuikin työpaikka …
Tosielämästä: Sen teet mihin uskot
Mistä minä aloittaisin? Jospa kertoisin mitä minulle tapahtui stoorin jälkeen Mikkeli- yhteisössä. Tulin siis pääkaupunkiseudulta jossa olin ollut päihdekuntoutuksessa kaksi kuukautta. En tiennyt mitä täällä voi saada, mutta tavoitteet olivat minulle selvät jo alusta alkaen. Halusin raitistua ja pysyä raittina. Hoito alkoi …
Tosielämästä: Kiitos Mikkeli-yhteisölle toisenlaisesta elämästä
Muistaakseni soitin 2008 marras–joulukuussa etsiessäni hoito paikkaa jotta saisin katkaistua oman päihdekierteeni. Soitteli vankilasta käsin Mikkeli- yhteisöön ja sieltä sain itselleni hoitopaikan. Olin todella uupunut omaan päihderiippuvuuteni ja en olisi kauaa ENÄÄN jaksanut vankila ”elämää” en mitään muutakaan ”olin paljon kuullut Mikkeli-yhteisöstä …
Tosielämästä: Takaisin elävien kirjoihin
Kesä oli kuumimmillaan, kun hyppäsin junaan mukanani kassillinen valheita, epätoivoa, pettymystä ja huonosti nukuttuja öitä. En tiennyt mikä minua odotti, enkä edes uskaltanut odottaa mitään. Niin monta kertaa ennenkin olin epäonnistunut… Aloitin päihteiden käytön 12-vuotiaana alkoholilla, lääkkeillä ja imppaamisella. Harrastin aktiivisesti myös …
Tosielämästä: Meidän polkumme
Sain katkolta potkut vetämisen takia, enkä päässyt enää takaisin metis hoitoonkaan, jonka olin juuri lopettanut. Naisystäväni oli toisessa hoitolaitoksessa lastensuojelun pakottamana ja suburefloja kärsimässä. Olin täysin yksin ja totaalisen loppu… Silloin oli tehtävä valinta joko hakea apua tai vetää katkeraan loppuun asti.. …
Kankaanpään A-koti intohimoisten yritysten kärkikymmenikössä
Kankaanpään A-koti on valittu kymmenen intohimoisen yrityksen joukkoon. Valinta julkistettiin lauantaina 16.4. Intohimoinen yritys 2016 -gaalassa Helsingissä. Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan taustalla ovat Savonlinnan Oopperajuhlat, Perheyritysten liitto, Suomen Nuorkauppakamarit ja Tekes. Valinta tehtiin lähes 400 ilmiannetun yrityksen joukosta. Kankaanpään A-koti tarjoaa lääkkeetöntä …
Täällä opetellaan olemaan
Kun Vili syntyi, oli Tanja vielä lääkekoukussa. Puoli vuotta Kankaanpään A-kodin perhekuntouksessa on muuttanut Tanjan persoonan – ja elämän. Tylsän arjen opettelu on riippuvuuksista kuntoutujan tärkein maali. Kotioloissa odottaa päihteetön loppuelämä. – Parikymppisenä se alkoi. Lopulta lääkkeiden käyttö oli päivittäistä, muistelee Tanja, …
Lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa (audio)
Mitä lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa tarkoittaa? Eikö päänsärkyynkään saa pilleriä? Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön johtajat Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen lieventävät epätietoisuutta ja vastaavat vuosien kokemuksella. Lääkkeettömiä vaihtoehtoja on tarjottu iät ajat eri hoitokulttuureissa, ja monissa terveydenhuollon ja sairaanhoidon ympäristöissä ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa. …
VAK ry:n toimintakertomus 2015
VAK ry:n muutamien raskaiden vuosien jälkeen toimintavuosi oli hyvä. Toiminnallisesti Kankaanpään A-kodin käyttöaste oli hyvä ja palautteiden mukaan kuntoutuksella on ollut merkitystä asiakkaiden elämänlaadun kohentamisessa. Tutustu VAK ry:n toimintakertomukseen vuodelta 2015. (pfd) …
VAK ry:n toimintakertomus 2014
Vuoden 2014 aikana ehkä eniten keskustelua aiheuttanut alan ilmiö oli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Tämä uudistus tulee vaikuttamaan paljon myös päihdepalveluja tuottaviin järjestöihin. Koko päihdetyön kenttä on murroksessa, ja kunnat ovat vähentäneet järjestöiltä ostamiaan palveluja merkittävästi. Tutustu VAK ry:n toimintakertomukseen vuodelta 2014. (pdf) …
Lapsiperhe ja päihteet
Vanhempien runsas päihteiden käyttö aiheuttaa perheessä paljon murhetta ja turvattomuutta. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Lasinen lapsuus -tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes lapsi Suomessa kokee vanhempien päihteiden käytön aiheuttavan suurta haittaa arkielämässä. Usein yhteiskunnan turvajärjestelmät puuttuvat tilanteeseen vasta, kun perheessä on jo hyvin …
VAK ry:n toimintakertomus 2013
Suomen taloudellinen tilanne sekä edelleen käymistilassa oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus vaikuttivat kuntien halukkuuteen ja mahdollisuuksiin ostaa palveluja. Vuoden 2013 aikana asiakaskysyntä vaihteli todella paljon. Valtakunnallisesti laitosmuotoisen päihdekuntoutuksen kysyntä on vähentynyt ja tulee edelleen vähenemään. Tutustu VAK ry:n toimitakertomukseen vuodelta 2013. …
Yksilöllisyys yhteisökuntoutuksessa (audio)
Yhteisökuntoutus lähtee aina jokaisen asiakkaan yksilöllisen hoidon takaamisesta hänen ainutlaatuisista yksilöllisistä tarpeistaan. Ristiriitaa yhteisön ja yksilöllisten hoitotarpeiden välillä ei siis yhteisöhoidossa ole, kiteyttää KT Kalevi Kaipio pohtiessaan yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä päihdekuntoutuksessa. Puheenvuorossaan hän kiteyttää yhteisökuntoutuksen perusajatukset, oikoo sitkeässä eläviä myyttejä ja esittelee tutkimustuloksia yhteisöllisen kuntoutuksen …