Molemmissa yksiköissä Kankaanpään A-kodilla ja Mikkeli-yhteisössä on käytössä ASTA-työskentely -toimintamalli, joka tarkoittaa kuntoutuksen Asiakaslähtöistä Suunnittelua, Toteutusta ja Arviointia. ASTA-työskentely on VAK ry:n rekisteröimä tavaramerkki.

Riippuvuusongelman taustalla on usein erilaisia haasteita, jotka voivat liittyä ihmisen psyykkiseen, sosiaaliseen tai fyysiseen selviämiseen. Nämä haasteet kartoitetaan laajasti alkuarvioinnissa, jonka pohjalta kuntoutuspolkua aletaan yhdessä asiakkaan kanssa rakentaa.

ASTA-työskentelyn peruslähtökohtia ovat asiakkaan elämäntilanne sekä hänen motivaationsa muutokseen ja päihderiippuvuudesta toipumiseen. ASTA-työskentelyn työkaluina käytetään asiakkaan tilanteen kartoittamista elämän eri osa-alueilla, kuntoutussuunnitelmaa sekä asiakkaan tekemiä henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja kuntoutustoiminnan arviointeja.

Toimintamallissa asiakkailta saatu palaute on merkittävässä roolissa yksilöllisen kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoite on tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan ja auttaa asiakasta etenemään muutosvaiheesta seuraavaan.

ASTA-työskentely kuvituskuva kaksi henkilöä istuu pöydän ääressä