Vuosi 2024 ravisteli – sopeutumista, muutosta ja vaikuttavaa työtä
VAK ry:n vuoden 2024 toimintakertomus on julkaistu ja nyt luettavissa osoitteessa toimintakertomus2024.vakry.fi. Yhdistyksen 77. toimintavuosi oli poikkeuksellinen ja vaativa, mutta samalla osoitus henkilöstön sitoutuneisuudesta ja työn vaikuttavuudesta. Vuoden aikana päihdekuntoutuksen kentällä tapahtui merkittäviä muutoksia. Kesäkuussa alkanut laitoskuntoutuksen kysynnän äkillinen väheneminen johti muutosneuvotteluihin …
VAK ry:n vuoden 2023 toimintakertomus on julkaistu
Vuonna 1948 perustetulle yhdistykselle 2023 oli jo 76. toimintavuosi. Aiempien vuosien tapaan VAK ry jatkoi laadukasta päihde- ja riippuvuuskuntoutustoimintaa Kankaanpään A-kodissa ja Mikkeli-yhteisössä. Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa – tämä iso muutos vaikuttaa myös kuntoutustoiminnan tulevaisuuteen ja kehittämiseen. Asiakkaiden kuntoutuksen onnistuminen …
Vuoden 2022 toimintakertomus on julkaistu
Vuosi 2022 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi, jonka aikana panostettiin sekä kuntoutustoiminnan kehittämiseen että työntekijöiden osaamisen kartuttamiseen. Aiempien vuosien tapaan VAK ry jatkoi laadukasta päihdekuntoutusta Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön kuntoutuslaitoksissa ASTA-työskentelyn® toimintamallin mukaisesti, jossa kuntoutus suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan aina asiakaslähtöisesti. Vuoden aikana …