VAK ry:n vuoden 2023 toimintakertomus on julkaistu
31.05.2024Vuonna 1948 perustetulle yhdistykselle 2023 oli jo 76. toimintavuosi. Aiempien vuosien tapaan VAK ry jatkoi laadukasta päihde- ja riippuvuuskuntoutustoimintaa Kankaanpään A-kodissa ja Mikkeli-yhteisössä.
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa – tämä iso muutos vaikuttaa myös kuntoutustoiminnan tulevaisuuteen ja kehittämiseen. Asiakkaiden kuntoutuksen onnistuminen edellyttää, että yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa on saumatonta ja selkeää ennen kuntoutusta ja sen jälkeisessä jatkohoidossa.
VAK ry:n kuntoutuspalveluja käytti merkittävä osa vuoden 2023 alussa toimintansa aloittaneista hyvinvointialueista. Palveluita käyttäneet asiakkaat tulivat yhteensä 92 eri kunnasta tai kaupungista, mikä kertoo toiminnan valtakunnallisesta laajuudesta.
Asiakasmäärät kasvoivat molemmissa yksiköissä. Yhä useamman asiakkaan kohdalla avun tarve liittyy päihteiden käytön lisäksi myös psyykkisten sairauksien hoitoon tai taloudellisten ongelmien korjaamiseen. Kuntoutuksen sisältöä sekä henkilökunnan osaamista on kehitetty vastaamaan asiakkaiden moninaisia tarpeita.
Loppuvuodesta 2023 päätettiin, että toistaiseksi kuntoutuspalveluja tuotetaan edelleen yhdistysmuotoisena ja luotsataan katseen kohti tulevia vuosia.
Toimintakertomus 2023
Toimintakertomus on koottu erilliselle verkkosivustolle, johon pääset tästä linkistä:
VAK ry toimintakertomus 2023