Päihteitä käyttävien äitien kuntoutushankkeelle jatkoa
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt VAK ry:lle 170 000 euroa valtionavustusta päihdeäitien palveluiden kehittämishankkeeseen. Avustus on suunnattu päihdekuntoutuspalveluihin, joiden kohderyhmänä ovat raskaana olevat, vastasynnyttäneet sekä vauvaperheiden päihteitä käyttävät äidit, heidän mahdolliset kumppaninsa sekä perheen mahdolliset muut lapset. Vuonna 2022 Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksen …
Turvallisuuden tunne rakentui kuntoutuksessa
Kun Aino syntyi 24 vuotta sitten, hänen molemmat vanhempansa olivat huumeiden käyttäjiä. Lapsuuden kokemukset ovat jättäneet jälkensä elämän kulkuun: kasvuun, kehitykseen, kykyyn hallita omaa elämää ja tehdä valintoja. Aino on omassa lapsuudessaan ollut pompoteltavana äidin, sijaisperheen, lastenkodin ja perhekodin välillä. Pysyvyys ja …
Tiimityötä perheiden parhaaksi
Kankaanpään A-kodin perheyhteisön tiimissä on vahvaa osaamista perheiden kuntoutumisen tukemiseen. Perheyhteisön henkilökuntaan kuuluu yhteensä seitsemän sosiaali- ja terveysalan ammattilaista: palveluvastaava, kolme perhetyöstä ja lastenhoidosta vastaavaa henkilöä, kaksi omaohjaajaa sekä yhteisön arjesta vastaava ohjaaja. Kuntoutuksessa yhdistyvät sekä vanhempien yksilöllinen riippuvuuskuntoutus että perheenjäsenten välisten vuorovaikutussuhteiden …
Hoivaa ja Leiki -perhetoiminnassa vahvistetaan vuorovaikutussuhteita
Kuten sanonta kuuluu, leikki on lapsen työtä, mutta myös vaikuttava keino lapsen ja vanhemman suhteen lähentämiseen ja ylläpitämiseen. Kankaanpään A-kodin perheyhteisössä aloitettiin tänä syksynä Hoivaa ja Leiki -toiminta, joka keskittyy vanhempien ja lasten välisten vuorovaikutussuhteiden vahvistamiseen. HoiLei-toimintaan kuuluu hoivaa, leikkiä ja laulua …
Lapsen oikeuksien viikon viettoa A-kodissa
Kankaanpään A-kodissa Lapsen oikeuksien viikkoa huomioitiin monin tavoin: askarteluin, leikkien, saduin ja aiheesta jutellen. Tänä vuonna viikon teemana oli lapsen oikeus turvallisuuteen. Sellainen paikka perheyhteisökin haluaa olla, turvallinen kaikella tavalla, niin lapsille kuin aikuisille. Perheyhteisön mietteitä lapsen oikeuksista: …
Kankaanpään A-kodissa huomioidaan koko perhe
Vakryn ylläpitämässä A-kodissa on määrätietoisesti kehitetty kuntoutusta. Kyse on siitä, että myös lasten tarpeet, vanhemmuus ja perheenjäsenten välinen dynamiikka huomioidaan. Vakavasta päihderiippuvuudesta kärsinyt Sara sai yhdessä puolisonsa Joonaksen kanssa tukea vanhemmuuteen juuri oikeaan aikaan. Kuntoutukseen pääsy raskauden puolessa välissä mahdollisti irtipääsyn päihdepiireistä …
Kankaanpään A-kodilla myös arviointijaksoja
Kankaanpään A-koti on perhe- ja päihdekuntoutuksen osaamiskeskittymä, jossa on kehitetty yksilöllisesti räätälöityjä palveluita perheille. Uutuutena Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksessa toteutetaan jatkossa myös perhearviointia ja vanhemmuuden arviointia. A-kodin kokenut ja moniammatillinen tiimi toteuttaa arviointeja, jotka sisältävät perheen toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien kokonaisvaltaisen arvioinnin …
Perhetyöntekijä: Tervetuloa osaksi Kankaanpään A-kodin tiimiä
Olisiko unelmasi päästä osaksi A-kodin mukavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa! Haemme PERHETYÖNTEKIJÄN sijaista ajalle 1.1.2022–28.2.2023 – mahdollisesti myös pitempääkin. …
Raskaana olevien päihteitä käyttävien äitien kuntoutushanke
Kehityshanke tuo apua raskaana olevien päihdekuntoutukseen VAK ry toteuttaa parhaillaan Sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksella kaksivuotista kehittämishanketta, joka kohdistuu päihteitä käyttävien äitien kuntoutukseen. Hankkeen tavoitteena on auttaa päihteitä käyttäviä raskaana olevia, juuri synnyttäneitä tai vauvaperheiden äitejä sekä muuta perhettä ja läheisiä. Odottavista äideistä …
VAK ry:lle valtionavustusta päihteitä käyttävien äitien palvelujen turvaamiseksi
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt VAK ry:lle valtionavustusta päihteitä käyttävien äitien ja perheiden palvelujen kehittämiseksi ja turvaamiseksi vuosille 2020–2021. Palvelun kohteena ovat raskaana olevat, vastasynnyttäneet ja vauvaperheen päihteitä käyttävät äidit sekä heidän ja perheen mahdolliset muut lapset. Valtionavustus kohdentuu sekä Kankaanpään A-kotiin …
Perheet opettelevat yhdessä tunnetaitoja
Kankaanpään A-kodissa, maalaismaisemissa sijaitsevassa riippuvuuskuntoutusyksikössä, työstetään perheiden sisäisen vuorovaikutuksen tukemiseen uutta menetelmää Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa. Se on räätälöity perheille SAMK:ssa kehitetystä SomeBody-toimintamallista, joka on vuorovaikutuksellisen ohjaustyön väline ehkäisevässä ja kuntouttavassa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työssä. ”Vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta saadaan …
Kankaanpään A-koti tarjoaa ainutlaatuista tukea päihteistä kuntoutuville perheille
Kankaanpään A-koti on yksi harvoista riippuvuuskuntoutuspaikoista Suomessa, jossa vanhemmuuden tukeminen sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen kehittäminen kuuluvat osaksi kuntoutusta. Jo toistamiseen myönnetyn valtionavustuksen tuella perhekuntoutusta kehitetään entisestään. A-kotiin voi hakeutua hoidettavaksi mistä päin Suomea tahansa. Päihteettömyyden tavoittelun ohella Kankaanpään A-kodin tarjoaman …
VAK ry on tukena onnellisemman uuden vuoden tekemisessä
Kankaanpään A-koti ja Mikkeli-yhteisö kiittävät kuluneesta vuodesta ja toivottavat rauhallista joulua! Jatketaan onnellisten tarinoiden rakentamista myös ensi vuonna. Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön taustalla on vuonna 1948 perustettu yhdistys, VAK ry. Se toimii riippuvuusongelmaisten hyväksi vahvistaen yhteistä hyvinvointia ja tarjoamalla päihderiippuvaisille turvallisen ja …
Nyt piirrän ääriviivani uudelleen
Tiedätkö sen tunteen, kun pelkää menettävänsä kaiken, ja samalla kuitenkin toivoo juuri niin käyvän, jotta voisi tappaa itsensä? Minä tiedän. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yksinäinen ja jo lapsena liikaa murhetta kantanut sydämeni pakahtui huomiosta, jota vanhempi poika osasi antaa. Matka huumaavaan …
Riippuvuuskuntoutus saa tukea ainutlaatuisesta päiväkoti Onnelasta
Kankaanpään A-kodin perhekuntoutusyksikön ikioma päiväkoti Onnela on ollut perheiden tukena jo 20 vuoden ajan. Äärimmäisen tärkeästä roolista huolimatta vastaavanlaisia päiväkoteja ei Suomessa muualla ole. Vaaleassa puutalossa on lämmin ja kotoisa tunnelma. Nurkkahuoneessa kohoaa valtavista tyynyistä rakennettu maja ja lepohuoneen tiipiistä kuuluu pientä …
Valtio avustaa äitien riippuvuuskuntoutusta
Sosiaali- ja terveysministeriö on jakanut kolme miljoonaa euroa valtionavustuksia päihteitä käyttävien äitien hoitoon vuodelle 2018. VAK ry sai määrärahasta osakseen 220 000 euroa. Valtionavustusta ei ole tarkoitettu pelkkään päihdekatkaisuhoitoon, vaan rahalla on tarkoitus lisätä kokonaisvaltaisen hoidon ja riippuvuuskuntoutuksen tarjontaa äideille. Rahoituksella halutaan …