Kuntoutujien ääni: Yhteisö tuo voimaa arkeen
12.12.2025
Muutos alkaa päätöksestä – päätöksestä pysähtyä ja ottaa vastaan apua – ensimmäinen ja tärkeä askel. Päätöksen voima kasvaa, kun joku kuuntelee ja hyväksyy sinut ilman ehtoja.
Vuoden saatossa olemme saaneet pysähtyä kuntoutujien tarinoihin. Tarinoihin, jotka kertovat toivosta, epävarmuudesta ja rohkeudesta – siitä, miltä tuntuu löytää itsensä uudelleen yhteisön kannattelemana.
Kokosimme kuntoutujien omia ajatuksia ja oivalluksia. Ne kertovat, että toipuminen ei ole suoritus vaan matka, jolla yksikään askel ei synny yksin.
“Opin luottamaan itseeni uudelleen”
Juha kertoo, kuinka Mikkeli-yhteisön lämmin ilmapiiri ja vertaistuki muuttivat hänen elämänsä suunnan.
“En ollut aiemmin ollut kuntoutuksessa ja ajattelin, ettei voisi koskaan lopettaa huumeiden käyttöä. Mutta jo parin viikon jälkeen aloin imeä itseeni kaikkea, mitä yhteisössä opetettiin.”
Juha korostaa, että kuntoutus vaati täydellisen kuperkeikan, mutta se oli sen arvoista.
“Olennaista on se, että ei pidä hätäillä: asiat järjestyvät, kun tekee oman osuutensa.”
“Yhteisöltä sai inspiraatiota ja voimaa”
Toinen kuntoutuja kuvaa, miten ryhmän merkitys kasvoi päivä päivältä:
“Yhteisöltä sai inspiraatiota sekä voimaa, ja ohjaajat ovat ihan loistavia. Kun tietää, että muut ovat käyneet saman prosessin läpi ja ovat edelleen kuivilla, niin se on vetovoimaista touhua.”
Hän muistuttaa, että muutos on mahdollista kaikille:
“Alussa ei tarvitse tietää kaikkea, tärkeintä on vain lähteä liikkeelle. Matka alkaa pienin askelin ja alkaa pian ruokkia itse itseään.”
“Mikkeli-yhteisö pelasti henkeni”
Nuoren tarina kertoo, miten kuntoutus toi toivoa ja turvaa:
“Olin kiertänyt niin paljon laitoksissa, ettei Mikkeli-yhteisössä olo tuntunut varsinaisesti kuntoutukselta. Siellä sai äidillistä rakkautta, pidettiin huolta ja kuunneltiin.”
Yhteisön tuki ja omaohjaajan läsnäolo auttoivat näkemään uuden suunnan:
“Tuli halu auttaa muita, kun on itsekin saanut apua. Yksi tärkeimmistä opeista oli se, että kaikki ihmiset eivät ole pahoja – vaan haluavat aidosti auttaa.”
“Elämäni paras päätös”
A-kodin kuntoutuja kuvaa sisäistä muutosta ja identiteetin löytymistä:
“Ensimmäistä kertaa koin toivon tunnetta, pitkiin aikoihin. Lopulta ymmärsin, että minun ei tarvinnut muuttaa kuin kaikki. Elämäni paras päätös, jolla on elämän pituisia vaikutuksia.”
Hän jatkaa nyt opintoja ja rakentaa uutta arkea lapsensa kanssa:
“Rakensin koko uuden elämäni sen varaan, että toipuminen on ensimmäinen tarpeeni, vasta sitten tulevat muut tarpeeni.”
“Työ pitää itse tehdä – mutta muutos on mahdollista”
Pitkän päihdehistorian jälkeen kuntoutuja kertoo, miten sisäinen muutos ja tukiverkoston rakentaminen auttoivat uuteen alkuun:
“A-kodilta saadut työkalut ovat auttaneet minua muutoksen tielle, mutta silti työ pitää itse tehdä. Olen mennyt rohkeasti uusia asioita päin. Motivaatio päihteettömänä pysymiseen kasvaa ja olen saanut ihania kokemuksia itselleni, yhdessä toisten toipujien kanssa.”
Hän muistuttaa, että toipuminen on prosessi, joka vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta:
“Olen saanut oivalluksia päivittäin omasta toiminnastani ja jos jokin asia ei toimi, teen korjausliikkeen. Nyt käyn useita kertoja viikossa itsehoitoryhmissä ja kolmannen sektorin palveluissa.”
Vuoden päätös ja kiitos
Nämä sanat kertovat enemmän kuin luvut: kuntoutus on matka kohti uutta arkea. Jokainen tarina todistaa, että muutos on mahdollinen – riippumatta päihdetaustasta.
Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tukemassa tätä matkaa. Rauhallista joulua ja voimaa uuteen vuoteen!
