Olen 38-vuotias, entinen päihteitä käyttävä mies.
Oma isäni oli alkoholisoitunut ja äitini toimi yksityisyrittäjänä ja jäi yksinhuoltajaksi ollessani taapero. Ollessani 7-vuotias, äitini meni uudelleen naimisiin. Muutimme uudelle paikkakunnalle ja sain kaksi pikkuveljeä. Muistan, että perhedynamiikka muuttui tuolloin. Koin jääväni vähemmälle huomiolle ja koulukäyntini alkoi vaikeutumaan. En saanut siihen riittävää tukea.
Pian huomasin hakevani huomiota ikäistäni vanhemmilta lapsilta. Aloin polttamaan tupakkaa 10-vuotiaana ja alkoholin ensikokeilut olivat 11-vuotiaana. Koulussa minun oli vaikea keskittyä. Huomasin, että saan huomiota ollessani itse sen keskipisteenä. Meitä oli muutaman kaverin porukka ja meistä tuli koulukiusaajia. Se on yksi asia, joka on minua vaivannut pitkään aikuisiällä. Olen satuttanut henkisesti ja fyysisesti koulukavereitani. Ymmärrän, että se oli huomion hakemista, mutta silti se satuttaa.
Ylivilkkauteni aiheutti minut tilanteisiin, joissa huomasin, että minua kiehtoi kaikki extreme, jossa voi loukata itseään. Rikokset tulivat elämääni ollessani 12–13-vuotias. Pääsin kuitenkin peruskoulun läpi ja menin ammattikouluun, jossa ollessani ensimmäinen parisuhteeni päättyi. Olin tuolloin jo täysi-ikäinen, koska olin tuplannut alaluokilla. Parisuhteen kariuduttua pääsin sisään ravintoloihin ja alkoholia kului. Aloitin myös pilven polttelun. Päihteet veivät mennessään. Keskeytin opinnot.
Menin armeijaan vapaaehtoisena ja armeijan jälkeen päihteidenkäyttö jatkui. Käytin huumeita, alkoholia ja huonoihin oloihin käytin lääkkeitä. Reseptejä sai helposti. Vuonna 2008 jouduin tutkintavankeuteen, jossa minulla oli voimakasta lääkkeiden väärinkäyttöä. Tein kuitenkin linnassa päätöksen vaihtaa maisemaa. Sain asunnon uudelta paikkakunnalta, mutta päihteidenkäyttö jatkui, koska tuttuja päihteidenkäyttäjä oli myös siellä.
Suoritin yhdyskuntapalveluksen, jonka aikana tein taas päätöksen vaihtaa paikkakuntaa. Ei asiani paikkakunnan vaihtamisella parantuneet, vaan päihdemaailma vei mennessään. Taas meni vuosi lujaa, kunnes tapasin naisen, skarppasin ja menin töihin. En kuitenkaan hoitanut itseäni. Ylikuormituin ja taas päihdemaailma vei mennessään. Sillä matkalla meni 2 vuotta. Sain kuitenkin kerättyä itseäni niin, että pääsin ensimmäiseen kuntoutukseen 2014, jonka jälkeen tapasin uudelleen saman naisen. Hoidin vähän itseäni ja saimme lapsen 2016. Muutimme jälleen, yhdessä – perheenä. Viihdyin hyvin uudella paikkakunnalla, mutta alkoholi oli tullut mukaan kuvioon ja sen seurauksena päädyimme eroon 2018 alussa.
Muutin jälleen. Ei mennyt kuin kuukausi, niin olin takaisin narkkaamassa. Päihteidenkäyttö jatkui jälleen noin 1,5 vuotta ja muutin jälleen takaisin kotipaikkakunnalle, jossa yritin olla ilman päihteitä ja olla perheen parissa.
Vuonna 2022 hain ja sain apua. Kävin kuntoutuksessa silloisen naisystäväni kanssa ja retkahdimme heti, kun kuntoutus päättyi. Olin väsynyt ja kyllästynyt elämääni, kunnes joulukuussa 2023 hain jälleen apua päihdeklinikalta ja kysyin, pääsenkö laitoskuntoutukseen. Lopetin amfetamiininkäytön, mutta poltin pilveä ja join. Minulle myönnettiin laitoskuntoutuspaikka Kankaanpään A-kodilta, johon pääsin keväällä 2024. Ennen jaksoa kävin viikoittain päihdeklinikalla tapaamassa työntekijää.
Kuntoutusjakso
Tullessani A-kodille, jo junassa, uhmasin itseäni ja mietin, että nyt pitää alkaa totutella sääntöihin. Ei se sopinut minulle, sillä niitä ei minulla ollut. Tullessani minulla oli kuitenkin jo hieman halukkuutta muutokseen ja hieman kokemusta toipumisesta ja ryhmistä. Yritin elää niiden pohjalta. Ensimmäisen kuukauden aikana yritin kiertää sääntöjä ja hallita. Pari ohjaajaa puuttui tekemisiini, ja he sanoivat minulle suoraan asioista. Se oli kova paikka minulle. Loppuajasta nämä ohjaajat olivat mielestäni parhaita, koska he olivat puuttuneet toimintaani. Muistan kuntoutusjaksolta sen, kun minua pyydettiin laittamaan kolme positiivista asiaa paperille. Se kesti minulta viikon, koska siihen ei saanut valita omakotitaloa, Ferraria ja purjejahtia.
Toisena kuntoutuskuukautena alkoi muutosta tapahtumaan. Ymmärsin, että elämä tarvitsee muutosta ja sitä pitää alkaa suunnittelemaan. Kolmantena kuukautena ymmärsin, että suunnitelmaa/tavoitteita täytyy alkaa toteuttamaan. Tutustuin kuntoutuksen aikana Porin KRISin toimintaan ja ymmärsin, että täytyy rakentaa tukiverkostoa jo kuntoutuksen aikana. Vaikeudet alkavat vasta kun pääsen kotiin ja silloin on oltava tukiverkosto valmiina.
Aloin etsimään itselleni asuntoa kotiseudultani ja kävin siellä tutustumassa KRISillä. Minulla oli sovittuna kaikki käynnit avopalveluihin ennen kotitumistani ja olen sitä mieltä, että kuntoutuksen aikana on hyvä ne sopia valmiiksi.
Omakuva
Olen aina vähätellyt itseäni. En ole pitänyt itseäni minkään arvoisena. Se johtuu pitkälti lapsuuden kokemuksista. Yleisesti kuulin, että ”no se on ylivilkas lapsi, jolle sattuu ja tapahtuu”. Koin aina erilaisuutta ja ulkopuolisuutta ja pidin itseäni ”outona”. En kokenut olevani samalla viivalla muiden kanssa. Kohelsin, kaikki paikat hajosivat ja turhauduin.
Lapsena olin usein kotiarestissa ja eristäydyin huoneeseeni. Kävin lounaalla, kun minut käskettiin, vaikka en olisi sitä halunnut. Mökötin huoneessani. Kun vanhemmat ja sisaret menivät nukkumaan, hiivin keittiöön syömään. Muistan, että kielsin usein tapahtuneet asiat ja vasta pakon edessä myönsin niin tapahtuneen. Muistan myös, että asioita lakaistiin paljon maton alle, eikä tunteita käsitelty. ”Purin vain hammasta”. Olen aina ollut katastrofiajattelija ja sen vuoksi minulla on vielä, mielestäni terve, ”pelko perseessä”.
Uuden alku
Koen, että vuoden 2014 ensimmäisen kuntoutusjaksoni jälkeen aloin pikkuhiljaa tunnistamaan asioita itsessäni. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin, vuoden päihteettömyyden jälkeen, elän tässä hetkessä. Arvostan sitä, että olen saanut muutosta elämääni. Näen positiivisuutta ympärilläni. Pyrin päivittäin miettimään mitä huonoa tai hyvää päivä on tuonut tullessaan. Ja miettimään myös, että mitä voin muuttaa, mitä en. Mikä pitää vain hyväksyä.
Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hyvältä. Saan oivalluksia päivittäin omasta toiminnastani ja jos jokin asia ei toimi, teen korjausliikkeen. Nyt käyn useita kertoja viikossa itsehoitoryhmissä ja kolmannen sektorin palveluissa. Kannustankin kaikkia kuntoutujia tutustumaan jo kuntoutuksen aikana kolmannen sektorin palveluihin, joita tuottavat eri yhdistykset, järjestöt, osuuskunnat ja säätiöt. Itse olen käynyt paljon A-killan toiminnassa.
A-kodilta saadut työkalut ovat auttaneet minua muutoksen tielle, mutta silti työ pitää itse tehdä. Olen mennyt rohkeasti uusia asioita päin. Motivaatio päihteettömänä pysymiseen kasvaa ja olen saanut ihania kokemuksia itselleni, yhdessä toisten toipujien kanssa. Olen niistä kiitollinen, sillä olen saanut hyviä ystäviä ja kavereita toipujista. Viime kesä oli paras kesä ikinä.
Olen saanut myös mahdollisuuden käydä puhumassa hoitoalan opiskelijoille omasta kokemuksestani. Lisäksi käyn kerran kuukaudessa katkaisuhoitoasemalla puhumassa ja esittelemässä kolmannen sektorin palveluja.
On saanut tavata lastani säännöllisesti ja olen siitä onnellinen. Nyt saan rakentaa suhdettani lapseeni.
Minulla on vielä vaikeutta myöntää itselleni olevani hyvä ihminen, jolla on oikeus olla positiivinen ja onnellinen. Nyt olen ollut päihteettömänä yli vuoden ja viimeisen kahden kuukauden aikana olen opetellut rajaamaan itseäni ja ymmärrän, että asioiden ei aina tarvitse tapahtua heti. En ymmärtänyt vielä alussa rauhoittaa toimintaani. Koin riittämättömyyttä ja halusin tavoitella täydellistä toipumista. Oli pelko siitä, että jos ei tee asioita riittävän hyvin, niin ei toivu riippuvuudesta. Tiedän, että se ei ole niin. Haluan tehdä päivä-/viikkosuunnitelmat, joita noudatan.
Minulla ei ole ollut mielihaluja. Toki ajatuksia on ollut ja mennyt, mutta olen pohtinut, että asioiden pitää mennä juuri näin. Olen nyt antanut itselleni aikaa toipua.
Tulevaisuudessa minulla on suunnitelmissa lähteä opiskelemaan, joko terveys- tai ravitsemusalaa, mutta sen aika ei ole vielä – minulla on loppuelämä aikaa.
