Pitkästä kierteestä ei selvitä tahdonvoimalla
07.07.2025
Pitkän päihde- ja rikoshistorian jälkeen kuntoutuja löysi uuden suunnan elämälleen Mikkeli-yhteisön avulla. Hän kertoo, kuinka kuntoutus auttoi häntä rakentamaan myös uusia ihmissuhteita. Pian hän valmistuu ammattiin ja suunnittelee jatko-opintoja.
Kuntoutujan matka päihteiden ja rikosten parissa oli ollut vaikea ja pitkä. Matkaan mahtui aikaa ilman huumeita, mutta myös retkahduksia ja epäonnistuneita katkoyrityksiä. Vaikeudet johtivat lapsen menettämiseen ja rikosten kierteeseen. Lopulta hän pääsi Mikkeli-yhteisöön kuntoutukseen.
– Tajusin onneksi aika alkuvaiheessa, että minun on pakko tehdä juuri niin kuin täällä sanotaan ja ottaa kaikki apu vastaan, mitä on tarjottavana. Aiemmilla yrityksillä olin mennyt oman pään mukaan ja tehnyt omalla tavalla, mutta ne kerrat johtivat aina retkahdukseen, joten ymmärsin, ettei niin voi enää tehdä, hän kertoo.
Tajusin onneksi aika alkuvaiheessa, että minun on pakko tehdä juuri niin kuin täällä sanotaan ja ottaa kaikki apu vastaan, mitä on tarjottavana.
Vetovoimaisia kokemuksia
Hän oli Mikkeli-yhteisössä yhteensä 2,5 kuukautta. Ensimmäinen kuukausi meni levätessä ja unta riitti, koska koki olevansa täysin loppu ja poikki. Ryhmätoimintakin oli aluksi väsyttävää, mutta pian hän tajusi sen hyödyllisyyden.
– Yhteisöltä sai inspiraatiota sekä voimaa, ja ohjaajat ovat ihan loistavia. Sitä on vaikea kuvailla, mutta kun tietää, että muut ovat käyneet saman prosessin läpi ja ovat edelleen kuivilla, niin se on vetovoimaista touhua, kuntoutuja kehuu.
Yhteisöltä sai inspiraatiota sekä voimaa, ja ohjaajat ovat ihan loistavia.
Hän loi kuntoutuksessa tärkeitä sosiaalisia suhteita tukemaan tulevaisuuttaan.
– Ryhmäämme sattui sellaisia kuntoutujia, jotka ovat edelleen puhtaana ja tukeneet toisiaan koko matkan ajan. Heiltä sai tukea tulevaisuuden suunnittelussa – moni lähti samoihin opintoihinkin. Meillä on ollut samat työpaikat ja harrastukset.
Lopulla hän teki myös ison päätöksen ja jäi Mikkeliin asumaan.
– Kävin Espoossa kotiharjoittelussa, mutta vanhat ympyrät ja vanhojen kavereiden näkeminen ahdistivat. Sain Mikkelistä asunnon ja rakensin elämäni tänne uudelleen.
Muutos on mahdollista kaikille
Kuntoutuja on haastattelua tehdessä työharjoittelussa Mikkeli-yhteisössä osana lähihoitajaopintojaan. Pidemmän tähtäimen suunnitelmissa on sairaanhoitajaopinnot ja mahdollisesti myös terapeutiksi opiskelu.
– Olen oppinut, että addiktio on osa minua ja päihteet eivät sovi minulle. Tiedän mihin se tie johtaa. Olen saanut voimavaroja töihin ja opiskeluihin sekä itseluottamusta.
Hän haluaa kannustaa muita ja korostaa, että hyviä asioita tapahtuu, kun sitoutuu hoitoon – motivaatio kasvaa ajan myötä.
– Muutos on mahdollista. Kaikille. Alussa ei tarvitse tietää kaikkea, tärkeintä on vain lähteä liikkeelle. Matka alkaa pienin askelin ja alkaa pian ruokkia itse itseään. Mikä joskus on tuntunut kaukaiselta unelmalta, voi jonain päivänä olla totta, hän iloitsee.
Hän toivoo, että kaikki halukkaat pääsisivät hoidon pariin ja painottaa erityisesti laitoskuntoutuksen merkitystä.
– En olisi ikinä päässyt päihdekoukusta ilman laitoskuntoutusta. Uusien huumeiden myötä avopalveluissa ei voi selvitä tahdonvoimalla. Laitoshoito on välttämätöntä ja sen jälkeen avopalvelut voivat onnistua, hän toteaa.
Muutos on mahdollista. Kaikille. Alussa ei tarvitse tietää kaikkea, tärkeintä on vain lähteä liikkeelle.