Halu elää sai Samin hakeutumaan kuntoutukseen. Ystävien suosituksesta hän löysi Mikkeli-yhteisön ja sai avun yhteisöllisestä kuntoutusmenetelmästä.
Päihderiippuvuus ohjasi Samin elämää vuosien ajan. Vakituinen työ oli pitänyt Samin elämän raiteillaan, mutta jyrkkä alamäki alkoi, kun pitkäaikainen työpaikka lähti yllättäen alta tehtaan lopettamisen myötä. Alamäen vauhdissa riippuvuus syveni ja avioliitto tuli päätökseen. Edessä oli kaaos.
Huumemaailma ja sen kiemurat tulivat tutuiksi. Mikään siellä ei ollut todellista. Kaaoksen silmässä oli totaalisen yksinäinen ihminen. Täydellisen yksinäisyyden tunteen keskellä Sami tajusi, että hän voisi yhtä hyvin olla jo kuollut – miksei siis mieluummin eläisi?
Kuntoutuneiden tarinat veivät Mikkeliin
Sami päätti hakea apua. Ennen Mikkeli-yhteisöön saapumista hän oli kuntoutuksessa kahdessa eri paikassa. Seurasi retkahduksia ja paikan vaihtoja. Kahden retkahduksen jälkeen Sami sai toivomansa sitoumuksen Mikkeli-yhteisöön. Hän oli kuullut yhteisömuodollisesta hoidosta ja toivonut alusta asti pääsyä Mikkeli-yhteisöön. Se toive toteutui 15 kuukauden kuntoutuskokeilujen ja retkahdusten jälkeen. Kuntoutuminen pääsi vihdoin alkamaan.
Yhteisössä päiviä ohjaavat tiukat rutiinit – yhteisöön tultiin kuntoutumaan, ei lepäämään.
Mikkeli-yhteisössä aloittaminen tuntui hyvältä ja vastasi Samin odotuksia. Yhteisössä päiviä ohjaavat tiukat rutiinit – yhteisöön tultiin kuntoutumaan, ei lepäämään. Aluksi kaikki oli uutta ja hämmentävää, töihin ryhdyttiin saman tien. Yhteisön lämmin vastaanotto auttoi Samin alkuun ja hän pääsi rytmiin nopeasti mukaan. Palava halu päästä vanhasta elämästä eroon piti motivaation korkealla.
Ihminen ihmisten joukossa
Yhteisön tuki kuntoutuksessa oli Samille aivan erityistä. Mikkeli-yhteisössä kaikki ovat tasa-arvoisia. Työntekijät eivät katso ylhäältä alas määräten miten pitäisi toimia. Kaikki ovat samalla viivalla. Yhteisössä on ihminen ihmisten joukossa, jokainen kuuluu porukkaan.
Kauemmin yhteisössä olleet opettavat uusia tulokkaita.
Samille vaikuttavaa oli oppia muilta. Oppi ei tule pakotettuna työntekijöiden puolelta, vaan vertaisilta. Kauemmin yhteisössä olleet opettavat uusia tulokkaita. Mikkeli-yhteisössä yhteisö on läsnä koko ajan. Päätökset tehdään yhteisön tuella. Kaikki pyrkivät samaan suuntaan – pois vanhasta, kohti uutta elämää.
”Elämä on yksinkertaista, mutta ihanaa”
Kuntoutusjakson jälkeen Sami jäi vielä työkokeiluun yhteisöön. Kokeilujakson aikana Sami sai paitsi tukea arkeen paluulle varsinaisen kuntoutuksen jälkeen, myös kimmokkeen uudelle uralle.
Nyt Samin elämä on mallillaan. Sosiaali- ja terveysalan opinnot ovat loppusuoralla. Mikkeli-yhteisössä Sami oivalsi, että hän nauttii ihmisten kanssa työskentelystä. Työkokeilu oli kimmoke hakeutua opiskelemaan alaa.
Opinnot, uusi asuinpaikka, uudet ystävät ja kumppani ovat viitoittaneet Samin uuteen elämänvaiheeseen. Elämä ei ole aina ongelmatonta, mutta Samin suhtautuminen haasteisiin on muuttunut. Vastoinkäymisistä selviää.
Samin nimi muutettu.