Paikka, jossa on lupa mennä rikki
Tuula Sillanpää kohtaa työssään ihmisiä ja kuulee tarinoita, joita ei helposti unohda. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat elämän solmukohdat, kärjistyneet ihmissuhdeongelmat, pohjaton väsymys, kadotettu luottamus ja kaikkea tekemistä hallitseva päihderiippuvuus värittävät perhekuntoutusyksikön arkea. Tuulan ura Kankaanpään A-kodissa aukeni pikkuhiljaa, kuten monella työkaverilla, harjoittelun kautta. Kuusitoista …
Suuret saappaat
Kun ensimmäisen kerran kokeilin kahden vuoden sosionomi AMK -opintojeni jälkeen päihdetyön ammattilaisen saappaita jalkaani, tuntui kuin olisin hukkunut niihin. Tai jos pysyinkin pystyssä, oli liikkeelle lähteminen lähes mahdotonta. Pelko iski päin kasvoja. Mihin suohon olin ymmärtämättäni kävellyt ja kuinka kummassa sieltä rämpisin …
Kankaanpään A-koti intohimoisten yritysten kärkikymmenikössä
Kankaanpään A-koti on valittu kymmenen intohimoisen yrityksen joukkoon. Valinta julkistettiin lauantaina 16.4. Intohimoinen yritys 2016 -gaalassa Helsingissä. Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan taustalla ovat Savonlinnan Oopperajuhlat, Perheyritysten liitto, Suomen Nuorkauppakamarit ja Tekes. Valinta tehtiin lähes 400 ilmiannetun yrityksen joukosta. Kankaanpään A-koti tarjoaa lääkkeetöntä …
Täällä opetellaan olemaan
Kun Vili syntyi, oli Tanja vielä lääkekoukussa. Puoli vuotta Kankaanpään A-kodin perhekuntouksessa on muuttanut Tanjan persoonan – ja elämän. Tylsän arjen opettelu on riippuvuuksista kuntoutujan tärkein maali. Kotioloissa odottaa päihteetön loppuelämä. – Parikymppisenä se alkoi. Lopulta lääkkeiden käyttö oli päivittäistä, muistelee Tanja, …
Lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa (audio)
Mitä lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa tarkoittaa? Eikö päänsärkyynkään saa pilleriä? Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön johtajat Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen lieventävät epätietoisuutta ja vastaavat vuosien kokemuksella. Lääkkeettömiä vaihtoehtoja on tarjottu iät ajat eri hoitokulttuureissa, ja monissa terveydenhuollon ja sairaanhoidon ympäristöissä ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa. …
Yksilökuntoutus | A-koti
Tarjoamme yksilökuntoutusta naisille, miehille ja pariskunnille, joilla on alkoholi-, huume-, lääke- tai peliongelma. Kuntoutus tapahtuu kahdessa peruskuntoutusyhteisössämme, joissa kuntoutusjaksot kestävät n. 1–2 kuukautta. Peruskuntoutusyhteisöstä on mahdollisuus hakeutua jatkokuntoutusyhteisö Joukaseen, jossa kuntoutusjaksot ovat pidempiä ja kuntoutus tapahtuu tiiviimmässä yhteisössä. Kuntoutuksen alussa asiakkaan kanssa …
Yhteisö ja vertaistuki | A-koti
Riippuvuuskuntoutus Kankaanpään A-kodissa perustuu yhteisöllisyyteen, mikä tarkoittaa sitä, että koko yhteisöä käytetään tietoisesti muutosta eteenpäin vievänä tekijänä. Konkreettisesti yhteisöllisyys näkyy arkipäivässä mm. yhteisinä ryhminä, työtehtävinä ja vastuun ottamisena omasta toiminnasta. Vertaistuella on tärkeä merkitys kuntoutuksessa. Muiden asiakkaiden tuki ja asioista puhuminen antaa …
Vankeuden suorittaminen | A-koti
Kankaanpään A-kodissa on pitkät perinteet ja hyviä kokemuksia vankeuden ja riippuvuuskuntoutuksen yhdistämisestä. Rikollisuuden ollessa osa päihdeongelmaisen elämää on luontevaa pyrkiä yhdistämään vankeus ja riippuvuuskuntoutus rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi. Suurin osa A-kotiin tulevista vangeista suorittaa alkuosan kuntoutusjaksostaan valvotussa koevapaudessa. Myös loppuosa vankilassa alkaneesta …
Perhekuntoutus | A-koti
Perhekuntoutus on tarkoitettu perheille, joissa päihteet aiheuttavat haittaa lasten ja koko perheen elämään. Perhekuntoutusyhteisössä on paikkoja seitsemälle perheelle, ja jokaisella kuntoutukseen tulevalla perheellä on käytössään oma rivitaloasunto. Perheiden lapsille on A-kodilla oma päiväkoti Onnela. Kouluikäiset lapset käyvät koulua lähikoulussa ja vauvaikäisten hoito …
Peliriippuvuuden hoito | A-koti
Peliongelmaisten kuntoutuspolku on samanlainen kuin muillakin kuntoutujilla. Kuntoutuksen aikana asiakas tekee oman kuntoutuksensa painopistealueeseen ja tavoitteisiin perustuvia tehtäviä. Näitä tehtäviä käsitellään yhdessä pienryhmässä, ja asiakas saa vertaisryhmältä palautetta ja tukea muutostyöskentelyssään. Pienyhteisö tarjoaa myös mahdollisuuden sosiaalisten taitojen ja uusien toimintamallien harjoittelemiseen. Koska …