Artikkelit

Syrjäyttääkö yhteiskunta rakenteillaan?

VAK ry:n, Sininauhasäätiön ja KRIS Satakunta ry:n yhteisessä paneelikeskustelussa Porin SuomiAreenalla pohdittiin päihderiippuvuuden ylisukupolvisesti periytyviä vaikutuksia, hoitoon pääsyn vaikeutta ja muutoksen mahdollisuutta. Keskustelu keräsi eniten yleisöä SuomiAreena-viikon kaupungintalon pihalla järjestetyistä tapahtumista.

Suomessa noin 70 000 lasta asuu perheessä, jossa vanhemmalla on alkava päihdeongelma. Joka kymmenes lapsi kasvaa perheessä, jossa lapselle aiheutuu haittoja vanhemman päihteiden käytöstä. Kasvaminen päihdeongelmaisessa kodissa vääristää lapsen identiteettiä ja käsitystä siitä, mikä on normaalia. Ylisukupolviset, haitalliset ketjut ovat tuttuja sosiaalialan toimijoille.

– Ylisukupolvisuus tarkoittaa ilmiöitä, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle, kuten päihderiippuvuus, rikollisuus tai muu kaltoinkohtelu. Kun lapsi kasvaa perheessä, jossa nämä ilmiöt ovat läsnä, ne arkipäiväistyvät ja muovaavat lapsen käsitystä siitä, mikä on oikein. Haitallisten asenteiden, arvojen ja uskomusten muutokseen tarvitaan ulkopuolista apua, kertoo Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksen vastaava työntekijä Tuula Sillanpää.

Rikosseuraamuslaitoksen kehittämispäällikkö Pauli Nieminen tietää hyvin, millainen merkitys ylisukupolvisuudella on rikosmaailmassa.

– Usein rikokseen ryhtyminen selitetään tietoiseksi valinnaksi, yksilöön paikantuvaksi asiaksi. Todellisuudessa tilanne on hyvin usein se, ettei rikoksen tekijällä ole käsitystä muunlaisesta tavasta elää arkeaan. Katkaisemalla rikoksen kehä seuraava sukupolvi saa ponnistaa erilaisista lähtökohdista.

Hoitoon pääsy liian vaikeaa

Mahdollisimman varhaisella sekä riittävällä ja oikea-aikaisella avulla ylisukupolvisuus on mahdollista katkaista. 

– Ongelman kieltäminen kuuluu päihderiippuvuuteen. Siihen, ettei omaa tilaa kykene näkemään, on usein syynä ylisukupolvisuus. Toipumisessa korostetaan monesti yksilön omaa halua ja tahtoa, mikä on toki tärkeää. Samaan aikaan on totta, että laadukkaalla kuntoutuksella saavutamme onnistuneita hoitotuloksia myös silloin, kun kuntoutuja ei vielä itse ole motivoitunut lopettamaan. Jos ihminen tunnistaa itse oman ongelmansa ja avun tarpeensa, kuntoutukseen tulisi päästä viipymättä. Silloin ei pitäisi enää joutua pitkäkestoisiin hoidon tarpeen arviointiprosesseihin, Sillanpää toteaa. 

Suomessa kunnat saavat itse määritellä sen, mikä on riittävää hoitoa. Tällöin päätös esimerkiksi päihdekuntoutuksen riittävyydestä mitataan rahassa, ei ihmisen todellisessa hoidon tarpeessa. Sillanpään mukaan kuntakohtaiset eroavaisuudet aiheuttavat haittaa, joka konkretisoituu esimerkiksi perhekuntoutuksen asiakkaiden kohdalla.

– Perheet tulevat kuntoutukseen usein lastensuojelun toimesta, eivät omasta halustaan. Ongelman tunnistaminen ja avuntarpeen myöntäminen tapahtuvat tällöin viiveellä: perheen oma motivaatio ei vielä kuntoutusvaiheessa ole välttämättä kohdillaan. Kun päästään prosessissa onnistuneesti eteenpäin, halu toipumiseen on syntynyt ja kuntoutuminen aidosti vasta alkamassa. Tällöin kunnan asettamien kriteerien mukaisesti riittävä hoito on jo tarjottu ja hoito joudutaan lopettamaan.

Vankilan kautta kuntoutukseen

KRIS Satakunta ry:n vertaistukiohjaaja ja kokemusasiantuntija Joonas Mäkinen tietää omasta kokemuksestaan, kuinka vaikeaa hoitoon on päästä.

– Tuntui siltä, että siinä vaiheessa, kun tunnustin itse ongelmani ja pyysin apua, kaikesta tuli todella vaikeaa. Ensimmäiseksi tarjottiin korvaushoitoa, joka olisi tarkoittanut, että jatkan aiemmin laittomasti käyttämäni aineen käyttöä laillisesti. Myöskään kuukauden mittainen katkaisuhoito ei riitä hoitamaan 15 vuoden päihteiden käyttöä. Minun piti joutua vankilaan, jotta pääsin päihdekuntoutukseen. Silloinkaan en kuitenkaan saanut apua koko perheelleni, vaikka useasti pyysin paikkaa perhekuntoutuksesta.

Mitä päihderiippuvuuksien hoitoon tulee, rahasta ja säästöistä puhutaan hyvin kapeakatseisesti. Päihderiippuvaisen hoidossa säästetyt eurot ovat edessä kertautuvina kustannuksina.

– Kuinka paljon siinä säästetäänkään, kun saadaan ihminen päihde- ja rikosmaailmasta takaisin yhteiskuntakelpoiseksi! Muutos on mahdollista, mutta yksin se on todella vaikeaa, päättää Mäkinen.

Käymme yhdessä näin

Kankaanpään A-kodin Joukanen-yhteisö tapaa säännöllisesti Ruskalinnan palvelutalon vanhuksia. Tapaamiset tarjoavat riippuvuuskuntoutujille mahdollisuuden tavallisten vuorovaikutustilanteiden opetteluun sekä samalla virkistävät ja tukevat vanhusten toimintakykyä.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja alkamassa on kesän ensimmäinen kunnollinen hellepäivä. Markus työntää iloisesti jutustelevaa Airaa pyörätuolissa. Takana on jo bussimatka Ruskalinnan palvelutalolta virkistyspaikka Villa Ruskaan ja kävelymatka Kirjurinluotoon. Airaa ei kuitenkaan väsytä, ei yhtään. Pianhan nähdään alpakoita.

– Tiedätkös, mikä se mahtaa olla minun lempivärini, Aira tiedustelee Markukselta.

Nuori mies arvailee eri värejä, kunnes osuu oikeaan. Sen täytyy olla lila, kuten Airan sukatkin.

– Eivätkö ne olekaan harmaat? Aira ihmettelee ja silmäilee lahkeen alta näkyviä sukanvarsia.

Kumppanukset puhkeavat iloiseen nauruun. Tässä sitä mennään eikä meinata, yhdessä kesäpäivästä nauttien. Luontevaa keskustelua ja askellusta säestävää Airan hyväntuulista laulua. Kaksikko ei kuitenkaan ole toisilleen sukua, ehei, vaikka tuttavia ovatkin jo usean tapaamiskerran jälkeen.

– Muistan, että ensimmäisellä kerralla jännitti tavata Ruskalinnan vanhuksia, mutta ei enää. On niin kivaa olla avuksi, Markus toteaa.

Markus kyyditsee Ailaa pyörätuolissa, jotta tämä saa hetken lepuuttaa jalkojaan retken lomassa.

Turusta kotoisin oleva Markus asuu parhaillaan Kankaanpään A-kodilla ja käy läpi riippuvuuskuntoutusta Joukanen-yhteisössä. Joukanen on vahvasti yhteisöllinen jatkokuntoutuksen yhteisö, jossa käytetään eniten voimavaroja elämän perustaitojen opetteluun.

– Asiakkaat peilaavat toinen toisiaan ja läpikäyvät omaa muutostaan toisten avustuksella. Yhteisössä asiakkaiden rooli on todella vahva ja heillä on paljon vetovastuuta arjesta. He siivoavat, laittavat ruokaa ja opettelevat sääntöjen noudattamista ja vastuun kantamista. Yhteisöllisyys auttaa myös ulospäin suuntautumisessa ja on siten samalla sosiaalista kuntoutusta, luonnehtii Joukanen-yhteisön vastaava sairaanhoitaja Jenni Kukkula.

Yhteistyöstä vireyttä arkeen ja tukea kuntoutumiseen

Kuinka Markus ja Aira ovat sitten päätyneet yhdessä kävelylle Porin Kirjurinluotoon? Puistoretken takana on vuosien yhteistyö Kankaanpään A-kodin ja Ruskalinnan palvelutalon välillä. Joukaslaisten kuukausittaiset tapaamiset Ruskalinnassa tukevat molempien osapuolten toimintakykyä ja ennen kaikkea tuovat iloa arkeen.

– Meillä on Ruskalinnassa paljon muistisairaita ja eritasoisesti toimintakykyisiä vanhuksia. Suurin osa yksikkömme vanhuksista odottaa kuitenkin innolla kankaanpääläisten, kuten joukaslaisista meillä puhutaan, tuloa. Joukaslaiset panostavat yhteisiin tapaamisiin paljon, suunnittelevat lauluhetkiä ja kivaa yhteistä tekemistä. Tämä virkistää ja innostaa asukkaitamme suunnattomasti, kiittelee Ruskalinnan palvelutalossa lähihoitajana työskentelevä Sanna Salminen.

Kankaanpään A-kodin Jenni Kukkula (takana) ja Ruskalinnan Sanna Salminen (keskellä) ovat naiset yhteistyöidean takana.

Siinä, missä vanhukset kaipaavat virikkeitä arkeensa, Joukanen-yhteisön riippuvuuskuntoutujat tarvitsevat kokemuksia siitä, millaista on olla selvin päin ihan tavallisissa vuorovaikutustilanteissa. Säännöllisesti toistuvissa tapaamisissa tutustutaan, höpötellään niitä näitä ja jopa kiinnytään. Toisinaan käy niin, että itselle tärkeäksi käynyttä vanhusta ei jollain tapaamisella enää olekaan.

– Tätä yhteistyötä sävyttää monenlaiset tunteet ja niiden käsitteleminen. Näin tarjoutuu kallisarvoinen mahdollisuus vaikeidenkin tunteiden opetteluun ilman päihteiden turruttavaa vaikutusta. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat ihmisen arkeen ja elämään, niiden kanssa on vain opeteltava tulemaan sinuiksi, Kukkula sanoo.

Kesäinen päivä Kirjurinluodossa kului kävellessä ja yhdessä rupatellessa.

Yhteisöllisyys auttaa itseensä tutustumisessa

Aurinko paahtaa käyskentelijöiden yläpuolella. Verkkainen käynti pysähtelee välillä kokonaan. Kenellä on jano, ja jokohan olisi aika riisua päällimmäinen pusero? Kenen vuoro istahtaa työnnettäväksi? Naantalilainen Liisa on ollut Kankaanpään A-kodilla kolmisen kuukautta. Tämä on hänen ensimmäinen kertansa ruskalinnalaisia tapaamassa. Kävelykaveriksi on valikoitunut Eeva.

Liisa ja Eeva katselevat kukkeana ympärillä kasvavaa luontoa ja ihastelevat puistossa asustavia eläimiä. Rupattelevat niitä näitä, pakottamatta ja luontevasti hiljaisuudestakin nauttien. Hetkinen, Eeva valittelee janoaan ja tähyilee kauempaa perästä tulevaa muuta väkeä. Ei huolta, tuumaa Liisa ja kaivaa vesipullon laukustaan. Otahan siitä, hyvä, no niin. Matka voi taas jatkua.

Liisan elämä on kokenut viimeisten kuukausien aikana melkoisen muutoksen. Arki A-kodilla on ollut opettavaista.

– A-kodille mennään esimerkiksi huumeongelman takia, ja sitten ilmi tulee muitakin ongelmia. Kuntoutuksessa tajuaa omat muutostarpeensa, Liisa kertoo.

Markus on samoilla linjoilla.

– Asiat, joita on pitänyt normaaleina, osoittautuvatkin joksikin muuksi. Vertaistuki on tärkeää, muiden kanssa yhdessä toipuen huomaa omat heikkoutensa selvemmin. Kuntoutus A-kodilla on täyskäännös elämässä, ei vain päihteettä olemista.

Nälkä alkaa jo kurnia vatsassa. Puistokierros on ollut onnistunut, ja nyt on aika tankata. Yhteisen lounaan jälkeen on laulutuokion vuoro. Joukaslaiset ovat tulostaneet yhteislaulujen sanat papereille, jotta jokainen varmasti pääsee mukaan laulamaan.

– Ja kun laulut on laulettu, keitelläänkin nokipannukahvit, huikkaa Kukkula.

Jenni Kukkula (vasemmalla) toimii Joukanen-yhteisön vastaavana sairaanhoitajana.