Ajankohtaista, Mikkeli-yhteisö

Mikkeli-yhteisön valokuvaus-teemaviikon antia

Mikkeli-yhteisön ryhmätoiminnoissa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä. Luentojen ohella asioita oivalletaan musiikin, maalauksen tai valokuvauksen kautta. Heinäkuussa yhden viikon teemana oli voimauttava valokuvaus. Kameroihin tallentui pysäyttäviä otoksia. Kuvien taustalla olevia ajatuksia herätettiin myös teksteiksi.  

”Uupunut elämän kulkija, 
matkaa on taittanut tunteja. 
Vaatii nyt hetken aikaa huilata, 
yön rauhassa nukkua ongelmitta. 
Ilta tää hiljaa hämärtyy, 
aika tässä ihan pysähtyy.  
 
Hatun nostaa täristen päästään, 
yrittää maisemalla mieltä piristää. 
Kuu loistaa järven pintaan, 
tuulikin alkanut uinumaan.  
 
Rauhaa hiljaisuus hänelle antaa, 
Uneen pian kulkijan tuudittaa. 
Ajatukset jokin pian rauhottaa, 
enkeli oli tullut unta turvaamaan.” 

”Yksin matkaa taitoin.
Maat ja mannut käänsin onneani etsien.
Yksin surin vaan enpä ymmärtänyt.
Yksin olin onnestani vastuussa.
Itse onneni piilotin.
Itse onneni piilotin ja hyvin piilotinkin.
Vaan selvä pääni antoi piilolinssin.
Jolla itseni paremmin näin ja onneni löysin.
Taas onneni taas löysin.”