Artikkelit

Marikki Forell

Marikki on Kankaanpään A-kodin uusi johtaja

Leppoisten kesätuulien ohella Kankaanpään A-kodilla puhalsi tänä suvena muutoksen tuuli, kun pitkäaikainen johtaja Heidi Viljanen siirtyi kansanedustajaksi. A-kodin uusi johtaja, Marikki Forell, aloitti tehtävässään heinä–elokuun taitteessa.

Marikki, mikä sai sinut hakemaan A-kodin johtajaksi?

Vahvin motiivini oli se, että koen päihdetyön niin omakseni. Lisäksi mahdollisuus kehittyä johtajan taidoissa ja tehtävissä on hieno haaste ja mahdollisuus. Olen opiskellut henkilöstöhallintoa ja organisaation kehittämistä. Moni oma mielenkiinnon aihe yhdistyy tässä roolissa.

Millaisissa tehtävissä olet aiemmin työskennellyt?

Varsinaisen urani olen tehnyt sairaanhoitajana ja osastonhoitajana päihdetyön parissa pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä psykiatrian puolella. Viimeisimmäksi olen toiminut projektikoordinaattorina Oma Häme -sotehankkeessa ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä uuden aluesairaalahankkeen parissa.

Mitkä ovat päihdetyön haasteet nyt ja kuinka aiot niihin pureutua?

Päihdetyön tulokset ovat todella vaikeasti todennettavissa ja työn vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa. Omalla aktiivisella yhteydenpidolla kuntien suuntaan pyrimme vaikuttamaan siihen, millaisia valintoja kunnissa tehdään päihdetyön osalta. Asiakkaiden yksilöllinen kohtaaminen ja tarpeisiin vastaaminen on jatkuva haaste, jonka toteutumisesta A-kodin johtajana itse viime kädessä vastaan. Henkilöstön osaamisen ja motivaation tukeminen on todella tärkeää.

Mitkä ovat A-kodin vahvuudet tuorein silmin?

Lääkkeetön päihdehoito ja -kuntoutus, pidän siitä ideologiasta tosi paljon. Lisäksi henkilökunta on hyvin sitoutunutta ja A-kodin toiminta on vakiintunutta. Sijainti luonnon keskellä on äärimmäisen terapeuttinen.

Millä tavoin olet kotiutunut uuteen rooliisi A-kodilla?

Olen ollut todella yllättynyt siitä, kuinka luonteva olo itselläni on ollut. Uuteen meno jännittää aina, mutta nyt on ollut todella helppo sulautua joukkoon. Matala hierarkia antaa kaikille hyvät mahdollisuudet toimia, eivätkä dynaamiset ajatukset häviä hallinnon koneistoihin. Se motivoi minua ihan hirveästi.

Millainen olet johtajana?

Kehittämisorientoitunut ja tarkka havainnoimaan. Tehtäväni on saada kaikki talon prosessit toimimaan niin, että kaikki voivat keskittyä tekemään työtään parhaalla mahdollisimmalla tavalla. Ajattelen, että olen oppimassa täällä joka päivä itsekin. Johtajan vaihtuminen on meille kaikille uusi tilanne. Vain puhumalla riittävästi ja toisemme avoimesti kohtaamalla voimme luoda yhteisymmärryksen siitä, millainen työpaikka A-koti on.

Millaisia toiveita sinulla on A-kodin tulevaisuutta ajatellen?

A-kodin toiminnan ja strategian on oltava ketterä – ympäröivä maailma muuttuu jatkuvasti ja se muutos on huomioitava. Haluan pitää vuoropuhelun kuntien kanssa mahdollisimman aktiivisena ja yhteistyön tiiviinä. Asiakkaiden äänen tulee olla jatkossakin kuuluvilla. Uskon, että laadukkaasti tehty työ palkitaan ja palkitsee myös tekijöitään. Toivon, että onnistun vahvistamaan A-kodin asemaa päihdekuntoutuksen palvelukentässä.

Marikki Forell

Kankaanpään A-kodin johtaja

044 4910 095, marikki.forell@vakry.fi


Palaa takaisin >>

Perheet opettelevat yhdessä tunnetaitoja

Kankaanpään A-kodissa, maalaismaisemissa sijaitsevassa riippuvuuskuntoutusyksikössä, työstetään perheiden sisäisen vuorovaikutuksen tukemiseen uutta menetelmää Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa. Se on räätälöity perheille SAMK:ssa kehitetystä SomeBody-toimintamallista, joka on vuorovaikutuksellisen ohjaustyön väline ehkäisevässä ja kuntouttavassa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työssä.

”Vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta saadaan todennettua ja kehitettyä käytännönläheisillä harjoituksilla”, perhekuntoutuksen vastaava työntekijä Tuula Sillanpää kertoo.

Vanhemmat ovat usein itse kasvaneet päihdeongelmaisessa perheessä. Heiltä puuttuu usein kyky asettua lapsen asemaan tai ymmärtää lapsen tunne-elämän tarpeita.

”Lapset tarvitsevat hyvin paljon tukea ja apua oman vuorovaikutuksensa kehittämiseen. Jotta vanhempien olisi mahdollista olla tässä se tuki ja esimerkki, on heidän osattava nämä taidot ensin itse”, Sillanpää kuvailee.

Lue koko juttu päihdetyön erikoislehti Tiimistä (3/2019 Pienen etu on suurin).


Palaa takaisin >>

Kuka päihdetyötä kehittäisi kokemusasiantuntijaa paremmin?

Mistä rakentuu vaikuttava riippuvuuskuntoutus? Kuinka päihderiippuvuudesta voi toipua? Kokemusasiantuntijoiden osallistaminen päihdetyön kehittämiseen on suuntaus, joka johtaa entistä vaikuttavampaan riippuvuuskuntoutukseen.

Tunnelma pohjoissatakuntalaisen mökin tuvassa on välitön ja rento. Kankaanpään A-kodin järjestämä kokemusasiantuntijaviikonloppu on edennyt loppumetreille. Yhdeksänhenkisen seurueen kasvoilta paistaa väsymys – ja onni. Onni siitä, että on tullut viikonlopun aikana nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Onni siitä, että omasta rankasta menneisyydestä päihde- ja rikosmaailmassa voikin olla hyötyä muille. Addiktiosairauden ja addiktin ajattelumaailman ymmärtäminen auttavat päihdetyön kehittämisessä.

– Kaikki haluavat kuulla, kuinka olen narkannut ja tehnyt rikoksia, kuulla tätä entisen elämäni tarinaa. Mutta kukaan ei ole aiemmin ollut kiinnostunut siitä, mitä annettavaa minulla voisi olla riippuvuuskuntoutuksen kehittämiseksi, Lauri toteaa.

Ja totta vie, annettavaa on paljon! Vuodenmittaisen kuntoutusjakson jälkeen mies on opetellut vuoden verran uutta arkeaan toipuvana päihderiippuvaisena. Lauri, kuten muutkin riippuvuuskuntoutuksen läpikäyneet, tietää, mikä lopulta auttaa kierteen katkaisemisessa ja toipumisen käynnistymisessä. Ja juuri tämä on sitä tietoa, josta aivan jokaisen päihdetyötoimijan ja asioista päättävän tahon on viimeistään nyt kiinnostuttava.

Parhaita mahdollisia riippuvuuskuntoutuksen kehittäjiä

Päihderiippuvuuden takana on addiktiosairaus, josta ei voi koskaan parantua. Toipua voi, mutta se vaatii apua, tukea ja rutkasti ymmärrystä. Kankaanpään A-koti on yksi vaikuttavimpia riippuvuuskuntoutusyksikköjä Suomessa. Yhteisöhoidon menetelmiin perustuva kuntoutus on kirjaimellisesti ihmiseltä ihmiselle annettavaa tukea päihderiippuvuudesta toipumiseen.

– Kokemusasiantuntijat ovat parhaita mahdollisia päihdetyön kehittäjiä. Heillä on itsellään aito kokemus siitä, mitä addiktiosairaus on, kuinka he ovat kuntoutuksen kokeneet ja kuinka sitä voisi kehittää. He ovat todellisia asiantuntijoita, ja juuri siksi heidät on otettava mukaan palvelujen kehittämiseen, sanoo Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksen vastaava työntekijä Tuula Sillanpää.

Jämin metsämaisemissa pidetty kokemusasiantuntijaviikonloppu on osa A-kodin riippuvuuskuntoutuksen kehittämistä. Tavoitteena on kehittää henkilöstön osaamista ja työn merkityksellisyyden kokemusta.

– Addiktio on sairautena kompleksinen kokonaisuus. Sen laajuus on ymmärrettävä, jotta voi omaksua A-kodin toimintatavat. Etenkin uusille työntekijöille tämä voi olla hyvinkin vaikea asia, Sillanpää toteaa.

Samalla, kun henkilöstön osaaminen kasvaa ja ymmärrys kuntoutujien tilanteesta syvenee, hoidosta tulee entistäkin vaikuttavampaa ja asiakaslähtöisempää.

Keskittynyttä kirjoittamista. Viikonlopun aikana ajatuksia kirjoitettiin ylös jatkon kehitystyötä varten.

Osallisuuden kokemus tukee omanarvontuntoa

Kun kokemusasiantuntijoita haettiin mukaan viikonlopunmittaiseen työpajaan, hakijoita oli paljon. Niin paljon, etteivät kaikki halukkaat päässeet mukaan. Sillanpään mukaan tämä on merkki siitä, että riippuvuuskuntoutuksen läpikäyneet henkilöt haluavat olla mukana palvelukehityksessä ja sitä kautta auttaa muita päihderiippuvaisia. Aki nyökyttelee vieressä.

– Kuntoutumisen onnistuminen ja toipuminen nähdään usein yksittäisen ihmisen tarinana. Tosiasia kuitenkin on, että minä olen hyvän hoidon tulos. Epäonnistumista ei saisi nähdä yksilön epäonnistumisena, vaan hoidon puutteellisuutena, pohtii Aki.

Akin raittius on kestänyt jo yli neljä vuotta. Toipuminen alkoi A-kodilla. Silloin mies tuli kohdatuksi ihmisenä. Kokonaisuutena, jossa päihderiippuvuus on sairaus, jota on mahdotonta yksin selättää. Kokonaisuutena, jossa päihderiippuvuus on seurausta jostakin, ja tätä jotakin ei A-kodilla kavahdeta. Sitä tutkiskellaan ymmärryksellä, hoidetaan välittämällä ja kuntoutetaan arvostavalla toiveikkuudella. Yhtä paljon kuin arvostusta, välittäminen on myös rajoja. Ilman jämäkästi asetettuja rajoja ei voi oppia elämään sitä raitista elämää, jollaisesta päihderiippuvaisella ei ole kokemusta.

– Se, että pääsee mukaan vaikuttamaan A-kodin toiminnan ja riippuvuuskuntoutuksen kehittämiseen, tuntuu hyvältä. Tulee olo, että joitain oikeasti kiinnostaa, mitä olemme kuntoutuksessa kokeneet, Lauri lisää.

Seurue mökissä on äärimmäisen tyytyväinen viikonlopun aikana tavoitettuun syvällisyyteen ja luottamuksellisuuden ilmapiiriin.

– Viikonlopun aikana asioita on työstetty kahden vetäjän ja seitsemän kokemusasiantuntijan voimin. Rankkoja aiheita on läpikäyty sekä pienryhmissä että yhdessä pohdiskellen. Välillä on pidetty taukoja ja annettu ajatusten muhia. Lenkkeilty, grillattu ja saunottu. Iltamyöhäisellä vielä siskonpedeissä höpötelty. Kyllä tällaiset hetket ovat työntekijällekin aivan valtavan antoisia, Sillanpää herkistyy.

Kokemusasiantuntijuutta edistettävä koko Suomessa

Kokemusasiantuntijaviikonlopun annin pohjalta muotoutui päivän mittainen koulutus, joka toteutetaan A-kodin henkilöstölle tulevana syksynä. Kouluttajien rooleissa tulevat olemaan kokemusasiantuntijat itse.

– Ilmiön suuruus pysäytti meidät kaikki ja koemme oppineemme paljon. Tällaisella tiedolla voi kuntoutuksen kehittämisen ohella olla suuri vaikutus työn merkityksellisyyden kokemukseen henkilöstön keskuudessa. Kokemusasiantuntijuuden edistäminen on keskiössä sosiaalityön valtakunnan tason kärkihankkeissa. Olen äärimmäisen iloinen, että myös Kankaanpään A-kodissa on otettu tässä asiassa askel eteenpäin, Sillanpää kiteyttää.


Palaa takaisin >>

”Oon elämäni velkaa A-kodille.”

Vankeuden suorittaminen riippuvuuskuntoutuksessa pelastaa kokonaisia ihmiselämiä. Yhteisöhoidolla vaikutetaan päihteiden käytön juurisyihin. Vasta, kun tunnetaakka ja solmut saadaan purettua, on yksilöllä mahdollisuus toipua ja aloittaa oikea arki tuetusti.

Viimeiset kolme vuotta olisivat voineet olla turkulaisen Mikan elämässä aivan samanlaisia kuin aiemmat 30 vuotta. Hän olisi vapautunut vankilasta kolmannentoista kerran ja jatkanut työkyvyttömyyseläkkeen nostamista. Hän olisi palannut tuttuun porukkaan, jatkanut kaman käyttöä ja viinalla lotraamista. Askel askeleelta edennyt sillä rikollisella polulla, jonka ensimmäisen askeleen hän oli ottanut ollessaan vasta 13-vuotias. Katupersoona on kova rooli vetää, mutta muuta mies ei osannut, kun ei ollut koskaan muunlaista elämää oppinut.

”Kun tyypit pääsee vapauteen, ei ole muuta kuin se sama vanha tuttavapiiri.”

Mutta ei, viimeiset kolme vuotta eivät ole olleet missään määrin samanlaisia kuin Mikan elämä ennen. Ehei. Tässä hän nyt istuu, sama mies, täysin eri ihmisenä. Väsyneenä päivän töistä. Mika on nykyään betonimies. Paperissa ei lue enää ADHD tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaan toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Kuulostaa uskomattomalta tarinalta, saavuttamattomaltakin. Pohjalta nousu, syrjäytyneestä palkansaajaksi, tiukasti kiinni arkeen ja elämään. Vau, nyökkäilevät ihmiset. Mutta tämä ei ole vain tarina, tämä on Mikan arkea. Ei äkkinäinen muutos, hokkus pokkus, vaan silkkaa tahtoa ja ennen kaikkea tukea vaatinut raskas matka raittiiseen elämään.

”Suurin osa käyttäjistä on kilttejä ihmisiä, jotka etsivät vain hyväksyntää.”

Palataanpa ajassa muutama vuosi taaksepäin. Saramäen vankilan sellissä Mika on pohjalla. Pohjaakin syvemmällä. Tämä on tässä, enää on vain kuolema. Epätoivo kuristaa, mutta sitten hän muistaa. Viisitoista vuotta aiemmin läheisten pakottamana alkanut riippuvuuskuntoutus oli jäänyt kesken. Silloin oli vuosituhannen vaihde eikä Mika ollut valmis vastaanottamaan apua. Nyt Saramäessä hän ei muuta haluakaan. Yksin hän ei selviäisi. Kun mahdollisuutta koevapauteen tarjotaan, Mikalla on vastaus valmiina: Haluan Kankaanpään A-kotiin. Mulla on siellä asiat kesken.

”Riippuvuuskuntoutuspaikat on parhaita. Niissä hoidetaan katupersoona pois. Kasvatetaan ihmistä, joka meissä kaikissa on sisällä.”

Koevapauden alainen osuus kuntoutuksessa päättyi, mutta Mika halusi jatkaa. Yhteisöhoitoon pohjautuvassa riippuvuuskuntoutuksessa hän joutui luopumaan katuroolistaan, paljastumaan itselleen ja muille. Jaahas, tällanen aivan tavallinen ja melko herkkä ihminen mä oonkin. Kiltti, en ollenkaan paha. Hyväksytyksi tulemista toivova ja vahvasti tunteva ihmine, arvokas ja ainutlaatune. Se oliomaohjaajalta saatu tuki, mikä repi aidon Mikan irti katupersoonasta. Addikti ja narkkari, ne olivat ihan eri mies.

Rikosseuraamuslaitos ja Turun sosiaalitoimi maksoivat kuntoutusjakson. Vajaa kahdeksan kuukautta kuntoutusta ja täysin uusi lähtökohta elämään. Ehkä sillä hetkellä iso raha satsattavaksi, mutta lopulta pieni hinta tulevaisuudesta – aivan jättimäinen säästö pitkässä juoksussa. Täsä mä ny olen, kunnon kaveri ja kansalainen. Kankaanpään A-koti ja Joukanen-yhteisö pelastivat mun hengen ja varmasti monen muunkin siinä samalla.

Riippuvuuskuntoutus on välimaasto vankilan ja siviilin välissä, joka valmentaa siviilielämässä selviytymiseen.

Vankeuden suorittaminen Kankaanpään A-kodissa

Rikollisuus on osa päihdeongelmaisen elämää ja monilla vankilan ovet käyvät tiuhaan. Vankeuden ja riippuvuuskuntoutuksen yhdistäminen auttaa ihmisen rikos- ja päihdekierteen katkaisemisessa. Kankaanpään A-kodissa ei keskitytä ainoastaan päihteettömyyteen, vaan kokonaisvaltaiseen toipumiseen, arjen hallinnan opetteluun ja yhteiskunnassa oikeilla pelisäännöillä elämiseen. A-kodissa kuntoutetaan vuosittain noin kymmenkunta vankia.

Voidakseen suorittaa osan vankeustuomiosta riippuvuuskuntoutuksessa, vangin on osoitettava oma motivaationsa päihteettömyyteen ja vankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen. Jos vankilassa arvioidaan, että vangin kohdalla tavoitteellisesta riippuvuuskuntoutuksesta on hyötyä, he ovat yhteydessä A-kotiin ja kuntoutusta aletaan yhdessä suunnitella. Sijoituksesta vankilan ulkopuoliseen laitokseen sovitaan A-kodin, vangin, vankilan ja kotikunnan kesken. Kuntoutusaika voi olla valvottua koevapautta tai rangaistuksen aikaista kuntoutusta. Osa vangeista tulee tuomion päätyttyä myös omaehtoisesti riippuvuuskuntoutukseen.

Kuva: Dreamstime


Palaa takaisin >>

Nyt piirrän ääriviivani uudelleen

Tiedätkö sen tunteen, kun pelkää menettävänsä kaiken, ja samalla kuitenkin toivoo juuri niin käyvän, jotta voisi tappaa itsensä? Minä tiedän.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yksinäinen ja jo lapsena liikaa murhetta kantanut sydämeni pakahtui huomiosta, jota vanhempi poika osasi antaa. Matka huumaavaan maailmaan tempasi vauhdilla mukaansa. Henkinen riippuvuus syntyi nopeasti. Tarve olla yhtä oli niin suuri, ettei hinnalla ollut väliä. Jos sinä otit, minäkin otin. Sinulla oli vapaus, minulla rajat – mene ja tule, minä odotin. Odotin, koska olin riippuvainen sinusta ja minusta, meistä ja läheisyydestä. Ja kun soluistamme sen yhden kerran tuli uumenissani yhtä, halusin hautoa yhteistä tulevaisuuttamme koko sydämestäni. Meistä tulisi oikea perhe, kaikki kääntyisi hyväksi ja me olisimme ihka oikeasti me.

Lapsi teki minusta äidin, mutta sinä olit edelleen sinä. Hyvässä ja pahassa. Olin rikki ja loppu, mutta silti koukussa. Annoin anteeksi yhä uudelleen. Elämästäni oli tullut laudalla tasapainoilua. Kun oli tarpeeksi paha olla ja rinnassa hengen salpaava musta aukko, silloin minulla oli pakokeino kaikesta. Reitti hetken autuuteen löytyi lääkeliuskan läpipainofolion takaa, valui nesteenä kurkusta tai piili purussa sätkäpaperin alla. Ne turruttivat. Ne poistivat tarpeen tutkiskella kipua, joka selvin päin sykähteli luissa ja ytimissä. Päihteet olivat se keinuva syli ja huojentava kosketus, jota kaipasin. Aineissa en ollut minä, olin parempi. Silloin olin hyvä ja kelpasin.

Kävin töissä, pyöritin arkeamme, tyttäreni ja minun. Pikavippikierre imaisi luottotiedot mennessään. Kaapissa riitti ruokaa, vaikkei minusta ollut sitä aina laittamaan. Voi sitä pientä tyttöäni, onneksi on niin reipas ja itsenäinen, ajattelin, niin sopuisa ja vaatimaton. Huomaamaton. En sentään kompuroi tai sekoile lapseni nähden, kiittelin itseäni, kun makasin sohvalla pilven kihistessä päässä liian sankkaa sumua. Olin paikalla, mutta tavoittamattomissa.

Lastensuojeluilmoitus. Pelko menetyksestä puristi otteeseensa. Pääsin kuiville – vain langetakseni uudelleen. Ahdistusta, lääkkeitä ja säännöllisiä seuloja. Arjesta tuli peliä. Kuinka paljon ja kuinka lähellä huumeseulaa voi ottaa jäämättä kiinni? Äidin kiltti tyttö, ole vain ihan hiljaa ja nätisti, äidillä on vähän paha olla. Ote alkoi lipsua, muistikuvat hämärtyä. Liian paljon käsittelemättömiä tunteita ja kokemuksia, liian vähän ymmärrystä ja apua. Ei mikään pilleri tai naukku maailmassa enää riittänyt kutistamaan voimalla vyöryvää mustaa. Voi kunpa kukaan ei veisi lastani minulta… tai ei, kunpa veisikin! Saisin lähteä täältä, pääsisin pois, iäksi pois. Ja sitten se puhelu tuli. Olin jäänyt kiinni. Tai kuten nyt ajattelen, olin pelastunut.

Nyt Kankaanpään A-kodilla katselen arkea, jota ei peitä sumu, ja tunnen – voi totta vie tunnenkin. Tunnen sen kaiken, jonka peittelemiseksi olen tehnyt kaikkeni jo vuosien ajan. Annan kaiken tulla, tuettuna olen vahva. Koko ajan vahvempi, ymmärrän. Rajani alkavat hahmottua. Minä olen arvokas ja tunteeni ovat arvokkaita. Yhteys tyttäreeni se vasta arvokas onkin! Tämä on minun lapseni, joka uskaltaa sanoa vastaan ja näkyä. Tyttäreni, joka on tullut esiin samaa matkaa kanssani. Meillä on tulevaisuus, meillä on toisemme. Toipuminen on pitkä taival, jonka ensimmäinen askel on vaikein ottaa. Nyt olen tällä tiellä, enkä halua enää palata takaisin. Elän tässä hetkessä, ja se hetki on arvokas.

Kuva: Dreamstime


Palaa takaisin >>

Vertaistuki auttoi perheenisän eroon huumehelvetistä

Kuudetta vuotta päihteettömästä arjesta ja nuoriso-ohjaajan työstä nauttiva Teijo Salminen sai voimaa Kankaanpään A-kodin riippuvuuskuntoutusyhteisön tarjoamasta vertaistuesta. Hän löysi sen avulla kokonaan uuden elämäntavan ja oppi ottamaan uudella tavalla vastuuta omista valinnoistaan.

39-vuotiaaksi saakka Salminen veti huumeita, kunnes pelko lasten menettämisestä sai miehen pysähtymään ja hakemaan apua.

– Vertaisryhmässä pääsi juttelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat käyneet läpi samoja asioita. Myös A-kodin työntekijät olivat hyviä tyyppejä. Se oli elämässäni käänteentekevä paikka, Salminen kertoo Satakunnan Kansassa 18.3.2018 julkaistussa artikkelissa.

Lue koko juttu

Kuvassa: Ohjaaja Elina Tikka oli Teijo Salmisen tärkeä tuki hänen taistellessaan eroon huumeista. Kuva Heidi Viljanen.


Palaa takaisin >>

Vertaistuella irti päihteistä jo 70 vuoden ajan

VAK ry (Vapaan alkoholistihuollon kannatusyhdistys) ei tue riippuvuuden hoitoa lääkkeillä, vaan psykososiaalisilla hoitomuodoilla. Kuntoutus perustuu yhteisökasvatukseen ja vertaistukeen.

Kotimaisen päihde- ja raittiusjärjestön tarina alkoi Rymättylän alkoholistihuoltolasta vuonna 1948. Yhdistys on toiminut alkuaikoina myös Turussa ja Oulussa. Maataloustyöt ja hengelliset hartaustilaisuudet kuuluivat olennaisena osana kuntoutujien päiväohjelmaan.

Vaikka kuntoutusmenetelmät ovat vuosien varrella kehittyneet, ovat rauhallinen maalaismiljöö ja yhdessä tekeminen yhä merkittävässä roolissa. VAK ry tarjoaa laadukasta ja asiantuntevaa riippuvuuskuntoutusta kodinomaisessa miljöössä Kankaanpään A-kodissa Pohjois-Satakunnassa ja Mikkeli-yhteisössä Etelä-Savossa.

– Asiakkaat opettelevat uuden elämäntavan osana kuntoutusyhteisöä. Yhteisössä kannetaan vastuuta toisista sekä arjen askareista. Vakkilaiset ovat työhönsä sitoutuneita, alansa ammattilaisia, jotka tekevät töitä suurella sydämellä, VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Sainio kertoo.

Koko perhe mukaan

Yksi toiminnan merkkipaaluista on Kankaanpään A-kodissa kehitetty ASTA-työskentely®, jonka lähtökohtana ovat asiakkaan elämäntilanne ja motivaatio muutokseen. Myös perheet ovat tervetulleita Kankaanpään A-kotiin ja Mikkeli-yhteisöön.

Ihmiset tarvitsevat paikan, jossa he voivat keskittyä itsensä hoitamiseen ilman houkutuksia ja häiriötekijöitä.

– Tavoitteena on vahvistaa perheen sisäistä vuorovaikutusta, arjen hallintaa ja terveitä rooleja, Kankaanpään A-kodin johtaja Heidi Viljanen kertoo.

Asiakas tarvitsee uuden elämän kynnyksellä myös kuntoutumisjaksoa ja avohoitosuunnitelmaa tukevaa jatkohoitoa.
– Intervallijaksot ja jatkohoidon viikonloput tarjoavat työkaluja ja tukea itsenäiseen arjenhallintaan, Mikkeli-yhteisön johtaja Kyllikki Klemm selventää.

Avohoito tukee, muttei korvaa laitoskuntoutusta

Kaikille avun tarvitsijoille ei ole tarjolla yhdenvertaisia kuntoutumismahdollisuuksia. Asiakkaiden saamat maksusitoumukset kattavat yhä lyhyempiä kuntoutusjaksoja kotikunnasta riippuen.

– Päihderiippuvuutta ei hoideta pelkän avohoidon keinoin. Laitoskuntoutumiselle on yhä kysyntää. Ihmiset tarvitsevat paikan, jossa he voivat keskittyä itsensä hoitamiseen ilman houkutuksia ja häiriötekijöitä, Kimmo Sainio painottaa.

Sote-uudistus näyttää, miten kolmannen sektorin palveluntarjoajan on mahdollista pärjätä ja kehittyä uudessa kilpailutilanteessa. Aihetta tarkastellaan lähemmin myös VAK ry:n 70-vuotisjuhlaseminaarissa 14. maaliskuuta.

– Tavoitteenamme on taata parhaat mahdolliset palvelut asiakkaillemme myös jatkossa.


Palaa takaisin >>

Paikka, jossa on lupa mennä rikki

Tuula Sillanpää kohtaa työssään ihmisiä ja kuulee tarinoita, joita ei helposti unohda. Ylitsepääsemättömiltä tuntuvat elämän solmukohdat, kärjistyneet ihmissuhdeongelmat, pohjaton väsymys, kadotettu luottamus ja kaikkea tekemistä hallitseva päihderiippuvuus värittävät perhekuntoutusyksikön arkea.

Tuulan ura Kankaanpään A-kodissa aukeni pikkuhiljaa, kuten monella työkaverilla, harjoittelun kautta. Kuusitoista vuotta päihdeongelmaisten perheiden kanssa toiminut Tuula on oppinut kantamaan työn henkisen taakan siten, että se harvemmin painaa hartioita enää vapaahetkinä. Työn haastavuus ja sitä kautta myös palkitsevuus, hyvä työilmapiiri ja ammattitaitoiset kollegat ovat voimavara, joka vie läpi työvuorosta toiseen.

– Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla. Kognitiivisen terapiasuuntauksen opiskelu ja oman psykoterapian läpikäyminen ovat olleet merkittävässä asemassa. Kun on joutunut työstämään omaa historiaansa, pystyy helpommin ja aidommin olemaan läsnä myös asiakkaiden ongelmissa, sosionomitutkinnon ensimmäisten joukossa vuonna 2000 suorittanut Tuula kertoo.

Oman elämän kriisit ja niiden läpityöskentely ovat kasvattaneet minua myös ammatillisesti merkittävällä tavalla.

A-kotiin tullaan monesta eri syystä sekä omaehtoisesti että sosiaaliviranomaisten toimesta. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Valmiudet elämäntavan muutokseen vaatii sen, että asiakas tiedostaa päihdeongelmansa ja siihen johtaneet syyt – ja on valmis ottamaan apua vastaan. Tuula tekee työtä, jossa on nähtävä eilistä pidemmälle. Päihteillä turrutetaan usein ahdistusta. Taustalta paljastuu monenlaista traumaa ja päihderiippuvuuden lisäksi koko joukko muita sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja syömishäiriöitä.

– On tärkeää oppia sietämään ahdistusta ja vastoinkäymisiä. Toiminta- ja harkintakyvyn säilyminen arjen haasteissa vaativat päihderiippuvaiselta kanttia, ja retkahduksen ehkäisy -taitoja harjoitellaankin paljon.

Tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa.

Tuulan mukaan tärkeintä on suhtautua asiakkaisiin tasavertaisesti. Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Palkitsevinta on yhteyden saaminen ja luottamuksen syntyminen. Ja se, että vanha asiakas ottaa yhteyttä vaihtaakseen kuulumisia vielä pitkään hoitojakson päättymisen jälkeen tai elämäntaitoja kertaamaan tullut kaveri tervehtii kuin vanhaa tuttua – hymyillen.

– Moni vanhempi peittelee aluksi väsymystään ja huonovointisuuttaan lasten huostaanottoa peläten. Pyrimme siihen, että asiakkaat kokevat A-kodin turvalliseksi paikaksi näyttää heikkoutensa, mennä rikki, eheytyä ja löytää omat vahvuutensa, Tuula sanoo.


Palaa takaisin >>

suuret saappaat

Suuret saappaat

Kun ensimmäisen kerran kokeilin kahden vuoden sosionomi AMK -opintojeni jälkeen päihdetyön ammattilaisen saappaita jalkaani, tuntui kuin olisin hukkunut niihin. Tai jos pysyinkin pystyssä, oli liikkeelle lähteminen lähes mahdotonta. Pelko iski päin kasvoja. Mihin suohon olin ymmärtämättäni kävellyt ja kuinka kummassa sieltä rämpisin ylös? Samaan aikaan uteliaisuus ja uuden oppimisen into pakotti kompuroimaan saappaissani päivästä toiseen.

Tänään kiitän paitsi siitä, että olen päässyt näkemään osan tästä ”toisesta” maailmasta, myös jokaisesta kohtaamastani ihmisestä. Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Heidän rinnallaan kulkiessa olen käynyt läpi omaa kasvuprosessiani sosiaalialan ammattilaiseksi.

Opintojeni alkuvaiheessa kyseenalaistamani vuorovaikutusopinnot ovat osoittautuneet kaikkein tärkeimmiksi. Toisen ihmisen tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja hänen elämäntilanteeseensa kohdistetusta aidosta kiinnostuksesta lähtee liikkeelle oleellisen terapeuttisen suhteen muodostus myös päihdetyössä. Asiakasta kiinnostaa, onko työntekijällä hänelle oikeasti aikaa vai yrittääkö tämä hoitaa hänet ”pois alta” vain yhtenä pakollisena työtehtävänä.

Tämä kiinnostuksen asteen testaus on mielestäni oikeutettua. Enhän itsekään mielelläni käsittelisi syvimpiä salaisuuksiani tai kohtaisi heikkouksiani sellaisen ihmisen kanssa, joka vilkuilee kellosta kohta alkavaa kahvitaukoa. Toivon, etten koskaan yrittäisi vain selvitä työtehtävistäni ja työpäivästä toiseen. Päinvastoin; haluan tuntea tekemäni työn merkitykselliseksi ja asiakkaan aidon kohtaamisen tärkeimmäksi tehtäväkseni. Opiskelijan idealismini ei ole siis vielä karissut pois – enkä soisi sen koskaan karisevankaan.

Työni on ollut joka päivä uuden oivaltamista: itsestäni sekä arvomaailmastani, erilaisista ihmisistä, päihdeongelmista, niistä kuntoutumisesta ja kuntoutumiseen liittyvistä retkahduksista – sekä koko sosiaalialan työkentästä. Olen oppinut myös kiireestä ja yhteiskuntamme taloudellisesta tilanteesta. Nehän osaltaan vaikeuttavat ihmissuhdetyötä, sillä ihminen tarvitsee toiselta ihmiseltä ennen kaikkea aikaa.

Vaikka olen työssäni joutunut tuntemaan voimattomuutta voimavarojen niukkuuden ja erilaisten ihmiskohtaloiden edessä, olen oppinut tärkeitä asioita. Työ on opettanut käsittelemään esimerkiksi sitä hämmennyksen ja riittämättömyyden tunnetta, kun oivaltaa, että toisen puolesta tekeminen ei ole auttamista. Sen sijaan on tarjottava tukea, jotta toinen halutessaan voi itse tavoitella muutosta. Ja kestettävä se, ettei aina varsinaista näkyvää muutosta tapahdu, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tärkeää on ajatella, että kenties jonain toisena hetkenä muutos on mahdollinen. Toivosta ei saa tässä työssä koskaan luopua.

Ihmisten erilaisuus on valtava voimavara. Päihdekuntoutukseen voi motivoitua hyvin erilaisista lähtökohdista ja siksi kuntoutujat voivat avata uusia näkökulmia toisilleen. Kankaanpään A-kodin yhteisöllinen toimintatapa tarjoaa tähän hyvän ympäristön.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä.

Jokainenhan haluaa tulla kohdatuksi yksilönä ja määrittää itse sen, mikä juuri minua kannustaa muutokseen. Mikäli meitä kuitenkin työnnetään sitkeästi muottiin, johon emme sovi, on seurauksena turhautumista ja tuloksetonta päihdetyötä.

Työkaveri antoi minulle ensimmäisenä työpäivänäni neuvon, johon uskon edelleen. Tämän työn oppii vain tekemällä, hän sanoi. Pintaa on vasta raapaistu ja ymmärrän, että sosiaalialan ammattilaiseksi kehittyminen on elämäni loppuun asti kesken – hyvä niin.

Saan olla kiitollinen siitä, että kohtaamani ihmiset pakottavat minut perustelemaan valintojani ja pohtimaan elämänarvojanikin. He kaikki ovat opettaneet minua, koko yhteisö.

Itse kunkin onkin hyvä muistaa välillä kiittää kanssaihmisiä, kun huomaa heidän kasvattavan meitä paremmiksi ihmisiksi.

Siis kiitos näistä suurista saappaista.


Palaa takaisin >>

vakry_Kankaanpaan_Akoti

Kankaanpään A-koti intohimoisten yritysten kärkikymmenikössä

Kankaanpään A-koti on valittu kymmenen intohimoisen yrityksen joukkoon. Valinta julkistettiin lauantaina 16.4. Intohimoinen yritys 2016 -gaalassa Helsingissä. Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan taustalla ovat Savonlinnan Oopperajuhlat, Perheyritysten liitto, Suomen Nuorkauppakamarit ja Tekes. Valinta tehtiin lähes 400 ilmiannetun yrityksen joukosta.

Kankaanpään A-koti tarjoaa lääkkeetöntä kuntoutusta muun muassa päihde- ja peliriippuvaisille – naisille, miehille ja perheille.

– Se palaute, mitä saamme asiakaskunnilta ympäri Suomen, on arvostavaa. Henki ja syke, millä A-kodilla töitä tehdään, kattaa kyllä kaikki intohimon määritelmät, kertoo A-kodin johtaja Heidi Viljanen.

A-kodin intohimo kulminoituu sen henkilökuntaan. Henkilö on se pääoma, jota kartutetaan.

– A-kodilla on ymmärretty se, että voima on henkilökunnassa. Jotta me kehitymme, pitää meidän käydä ajankohtaisissa koulutuksissa, päivittää osaamista jatkuvasti ja luoda uutta. Pysyä ajan hermolla.

A-kodin henkilökunnan työsuhteiden kesto on keskimäärin 13,5 vuotta tällä hetkellä. Työtä leimaa jatkuvan kouluttaumisen lisäksi, erityisosaamisen kehittäminen sekä työnohjaus.

A-kodin moniammatillisen ja asiantuntevan henkilökunnan antama kuntoutus perustuu tutkimustietoon ja kehitystyön tuloksena syntyneisiin menetelmiin. Asiakkaiden kohtaamat ongelmat ovat jatkuvasti yhä haastavampia.

–  Inhimilliset seuraukset ovat merkittäviä asiakkaalle. Merkitys on myös koko yhteiskunnalle valtava. Muutokset moninkertaistuvat, mitä ylempää katsotaan. Säästöt ovat merkittäviä.

A-koti on määrätietoisesti kehittänyt toimintaansa, vaikka useat kuntoutuslaitokset ovat lopettaneet julkisten säästötoimien leikatessa kuntoukseen käytettyjä määrärahoja. Kankaanpään A-koti on perustettu vuonna 1954.

Kankaanpään A-kodin ilmiantoi kilpailuun Kankaanpään Nuorkauppakamari, jonka yhteistyökumppanina toimi Länsi-Suomen Osuuspankki.

Lisätietoja:
Kankaanpään A-koti
Heidi Viljanen, johtaja, +358 44 730 8814, heidi.viljanen@vakry.fi


Palaa takaisin >>

vakry_Taalla_opetellaan_olemaan

Täällä opetellaan olemaan

Kun Vili syntyi, oli Tanja vielä lääkekoukussa. Puoli vuotta Kankaanpään A-kodin perhekuntouksessa on muuttanut Tanjan persoonan – ja elämän. Tylsän arjen opettelu on riippuvuuksista kuntoutujan tärkein maali. Kotioloissa odottaa päihteetön loppuelämä.

– Parikymppisenä se alkoi. Lopulta lääkkeiden käyttö oli päivittäistä, muistelee Tanja, 30.

Tanjan lapsuudenkoti oli turvallinen ja perhe ”aivan normaali.” Väärät kaverit ajoivat lääkkeiden käyttöön ja koukkua jatkui kymmenen vuotta. Jatkui siitäkin huolimatta, että Tanja oli saanut neljä lasta. Siitäkin huolimatta, että viides lapsi syntyi. Tuolloin ensi- ja turvakodin kautta tie toi Kankaanpäähän ja matka raittiiseen elämään alkoi. Nyt takana on viisi kuukautta perhekuntoutuksessa.

– En olisi selviytynyt kotikaupungissa. Etäisyyden ansiosta olen voinut keskittyä toipumiseen. En voisi olla kiitollisempi ajastani täällä.

”En olisi selvinnyt ilman A-kodin apua”

Kankaanpään A-kotiin tullaan eri puolilta Suomea ja asetutaan asumaan omiin rivitalohuoneistoihin. Edessä on tylsän arjen opettelua, sillä se on karannut käsistä ja on omin avuin saavuttamattomissa. Perheen muuttaessa ensimmäinen askel on rauhoittuminen.

– Koko perhettä tuetaan muutokseen. Lapsille taataan turvallinen arki ja elämä tasapainotetaan. Vanhemmat keskittyvät aikuisryhmässä omaan muutostyöskentelyynsä, kertoo A-kodin toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi.

Perheen verkostojen kanssa tehdään yhteistyötä. Kaikilla osapuolilla on oltava yhteinen käsitys kuntoutustarpeen syistä ja päämäärästä.

– Kuntoutuksessa vahvistetaan perheen sosiaalista toimintakykyä, rakennetaan perheen sisäisiä rooleja ja tuetaan vanhemmuutta. Perhekuntoutusta on kehitetty A-kodissa 90-luvun lopusta lähtien. Tulokset ovat onnistuneita: vanhemmat ovat saaneet päihdekierteen poikki ja perheet voivat elää yhdessä. Tämä on Tanjankin unelma.

– Kun saisi omassa kodissa köllötellä sohvalla lapset kainalossa, hän haaveilee.


Terve Potilas -lehti 1/2015
Teksti: Kumppania Oy/Milla Majander
Kuva: Harri Joensuu


Palaa takaisin >>

vakry_Laakkeettomyys_paihdekuntoutuksessa

Lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa (audio)

Mitä lääkkeettömyys päihdekuntoutuksessa tarkoittaa? Eikö päänsärkyynkään saa pilleriä?

Kankaanpään A-kodin ja Mikkeli-yhteisön johtajat Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen lieventävät epätietoisuutta ja vastaavat vuosien kokemuksella. Lääkkeettömiä vaihtoehtoja on tarjottu iät ajat eri hoitokulttuureissa, ja monissa terveydenhuollon ja sairaanhoidon ympäristöissä ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Silti lääkkeettömyys herättää jatkuvasti keskustelua, jossa aika ajoin kuulee myös puutteellisen perehtyneisyyden ja ennakkoluulojen sävyttämiä äänenpainoja.

VAK ry:n ylläpitämissä Kankaanpään A-kodissa ja Mikkeli-yhteisössä päihderiippuvuutta ei hoideta lääkkeillä. Pääosassa on ihminen itse, omine voimineen, yhteisön ja vertaisryhmän tuella. Näin Arja Ruisniemi ja Kaarina Peltonen kiteyttävät lääkkeettömyyden omissa hoitoyhteisöissään. Pääosassa Minä -ohjelmassa he kertovat näkemyksiään ja kokemuksiaan lääkkeettömästä, yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta, jonka lähtökohdat harkittiin ja rakennettiin jo VAK ry:n toiminnan alkuvuosina, yli 60 vuotta sitten.

Ohjelman toimittaja on Pirkko Peippo.


Palaa takaisin >>

vakry_Huumemaailmasta_lapsiperhearkeen

Huumemaailmasta lapsiperhearkeen

Amfetamiini on hallinnut Tompan, 41, elämää varhaisnuoruudesta lähtien. Laitosolot nuorisokodeista vankilaan ovat tulleet miehelle aivan liian tutuiksi. Lasten sijoitukset olivat viimeinen niitti ja pääkaupunki vaihtui maaseudun rauhaan. Tomppa on helpottunut päästessään kuntoutukseen.

– Raittiuteen ei ole oikotietä. Se on pitkä prosessi, sanoo Tomppa mietteliäänä.

Mukana muuttivat vaimo Henna sekä lapset Sonny, 4, ja Lilli, 1. Nyt Tomppa opettelee rooliaan tasavertaisena vanhempana ja aviomiehenä.

– Haluan parisuhteen ja perheen takia täysin eroon aineista. Tunnen itseni, ja kotioloissa putoaisin helposti uudestaan. Siksi ollaan täällä.

Miehen arkea rytmittävä kello on löytänyt raiteensa vinksahtaneeseen tahtiin lyöneen kellon tilalle. Ennen Tomppa saattoi kyllä olla paikalla ja touhuta levottomana pojan kanssa. Mielessä oli kuitenkin alinomaa seuraava annos, eikä hän ollut lapsilleen läsnä.

– Nyt olen oikeasti mukana lasten arjessa ja autan Hennaa.

– Tomppa tuo päivittäin lapset Onnelaan ja hakee heidät iltapäivällä, Mari Teelmäki kehuu edistystä.

”Olen ollut täysin itsekeskeinen. Koko elämä on pyörinyt ainepussien ympärillä. Lasten kanssa olen touhunnut aivan liian vähän. Nyt opettelen olemaan hyvä isä.”

Päivittäisissä ryhmäistunnoissa on kohdattava kipeitä asioita.

– Ne (työntekijät) ovat kyllä niin ovelia, että osaavat kysyä oikeita kysymyksiä ja vielä oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Pohdinnat osuvat syvälle.

Kieltäytymisharjoituksessa altistetaan käyttäjä houkutukselle. A-kodin henkilökunta näytteli narkkarikavereita ja tunnelma vietiin ”alamaailman” menoon. Huumepussiannos oli houkutuksena pöydällä.

– Kieltäytymisharjoitus oli kova paikka. Lopulta pussi jäi pöydälle. Hyvin meni.


Terve Potilas –lehti 1/2015
Teksti: Kumppania Oy/Milla Majander
Kuva: Harri Joensuu


Palaa takaisin >>