Esa on käynyt pitkän tien kohti päihteettömyyttä. Päihteet tulivat kuvioihin jo varhaisteini-iässä ja pitivät Esan tiukasti otteessaan vuosikymmenten ajan. Rikokset, väkivalta ja vankilareissut tulivat tutuiksi. Lukuisten aiempien katkoyritysten jälkeen Esa pääsi kiinni päihteettömään elämään Kankaanpään A-kodin päihdekuntoutuksen ja intervallijaksojen avulla.
Synnyin 60-luvun alkupuolella viisilapsiseen perheeseen. Kun olin noin viisivuotias, muutimme Ruotsiin vanhempien töiden perässä. Siellä sain ensikosketukseni päihteisiin, kun 10-vuotiaana varastin isältä kaljat ja tupakat vuotta vanhemman veljeni kanssa. Ensimmäisen humalani join pian tämän jälkeen. Varastimme veljeni kanssa isän omatekemästä kirsikkaviinistä kahden litran kannullisen. Menimme juomaan läheiselle leikkikentälle, josta veljeni talutti minut kotiin hervottomassa tilassa. Minut nähtyään äitini vei minut jääkylmään veteen ammeeseen virkoamaan, pesi minut ja laittoi minut nukkumaan. Muutamaa vuotta myöhemmin sain ensikosketuksen hasikseeen. Pian siitä tuli tapa.
Muutimme takaisin Suomeen ollessani 17-vuotias. Muutos ei ollut helppo. Olin toisten silmissä ”friikki hurri” enkä osannut suomen kieltä hyvin. Turvauduin päihteisiin aina vain enemmän ja olin kovin kiintynyt hasikseen. Hasiksen saaminen ei tuottanut hankaluutta.
Olen ollut pienestä pitäen ahdistunut ja minulla on ollut patoumia. Olen miettinyt, että minulla on ADHD. Sitä ei ole kuitenkaan koskaan tutkittu. Olen usein miettinyt, että olisin mieluummin kuka tahansa muu kuin minä.
Elämä oli yhtä sekoilua ja salailua
Menin apumieheksi rakennuksille ja myöhemmin vapaaehtoisena armeijaan. Päihteet kuuluivat elämääni ja käytin hasista myös armeijassa ollessani. Olin reteä jätkä ja halusin olla kovis. Halusin olla erilainen kuin muut ja olin avoimesti julkinen päihteiden käyttäjä. Sukulaisetkin tiesivät, että olin erilainen. Kun join, tuli tarve saada hasista. Ollessani reilu parikymppinen päihteistä tuli minulle pakkomielle, niiden oli kuuluttava kuvioon. Sain ystäviä, jotka myös käyttivät päihteitä. Sulkeuduin aina vain enemmän ja turvauduin päihteisiin, kun en pystynyt avautumaan.
Joskus parikymppisenä tutustuin amfetamiiniin ja jo pari vuotta myöhemmin olin niin koukussa siihen, että käyttö muuttui suonensisäiseksi. Tutustuin lapseni äitiin ja muistan olleeni pirinhakureissulla, kun olisi pitänyt hakea lapseni ja hänen äitinsä synnytyslaitokselta. Hain kyllä heidät, mutta myöhässä sovitusta ajasta.
Päihteidenkäyttö oli runsasta, vietin muka hienoa elämää – yöelämää. Aika kului päihteidenkäytössä ja bailaamisessa. Tein huumekauppaa sen verran, että sain sillä katettua oman käyttöni. Aina jäin miinukselle, koska oma käyttö oli niin runsasta. Elämäni oli yhtä sekoilua ja salailua. Lopulta käytin amfetamiinia suonensisäisesti 30 vuotta.
Muistan olleeni pirinhakureissulla, kun olisi pitänyt hakea lapseni ja hänen äitinsä synnytyslaitokselta.
Rikollista elämää
Jouduin ensimmäisen kerran vankilaan huumausainerikoksista ja varkauksista ollessani noin 35-vuotias. Olin väkivaltainen ja istuin pian uudelleen vankilassa. En oppinut vankilareissuillani mitään. Vankila oli hyvä paikka olla, sillä siellä oli huumeita kovasti saatavilla, enemmän kuin siviilissä.
Erottuani lapseni äidistä, myin asuntoni, muutin vanhempieni yläkertaan ja narkkasin siellä. Minulle tuotiin varastettua tavaraa, ja maksoin ne päihteillä. Isä oli sydämellinen ihminen ja antoi minun olla siellä, vaikka välillä poliisit ramppasivat yläkerrassa ratsaamassa. Äiti kuoli aiemmin, ja kun isäni kuoli, muutin omilleni. Yritin sopeutua yhteiskuntaan käymällä töissä, mutta se oli ulkokulissi. Olin päihderiippuvainen, läheisriippuvainen ja turvauduin naisiin.
Olin päihderiippuvainen, läheisriippuvainen ja turvauduin naisiin.
Katkolta katkolle
Tutustuessani nykyiseen vaimooni vuonna 2009 olin päihteissä. Hän ei hyväksynyt päihteitä mutta ei voinut käytölleni mitään. Hänen ansiostaan menin ensimmäisen kerran katkolle ja kuntoutukseen vuonna 2010. En pysynyt kuitenkaan kauaa päihteettömänä, vaan minulle muodostui eräänlainen rytmi: alkuvuodesta katkolle ja sieltä kuntoutukseen. Kesäksi kentälle ja pikkuhiljaa syksyn aikana, viimeistään jouluun mennessä, olin jälleen niin huonossa kunnossa, että oli pakko hakeutua katkolle. Sama toistui vuosittain.
En koskaan puhunut asioistani katkolla, kuntoutuksessa tai kokouksissa, koska minua ahdisti. Minulla ei ollut halukkuutta puhua asioistani eikä ymmärrystä puhumisen tärkeydestä. Selvimpinä aikoina yritin välillä olla töissä, mutta niistäkin aloin aina pikkuhiljaa lipsumaan. Oli ensin maanantaipoissaoloja ja sitten siihen tuli mukaan vielä perjantain poissaolot. Ei työnantajat sellaista katsoneet. Totuus oli, että sairastin päihderiippuvuutta.
Kiinnekohtana muistan vuoden 2018, jolloin jouduin jalkapallon MM-kisojen tienoilla kuukaudeksi mielenterveyspuolen kuntoutuslaitokseen. Olin amfetamiinipsykoosissa. Vuoden 2021 olin koko ajan päihtyneenä ja kentällä. Elämä oli hakemista, olotilojen korjaamista jollain päihteellä. Yritin hakea normaalia olotilaa, että pystyisin sietämään itseäni. Ei ollut laskuja eikä vieroitusoireita. Hain mielenrauhaa.
Uuden elämän ensiaskeleet
Vuoden 2022 maaliskuussa menin jälleen katkolle ja sain maksusitoumuksen Kankaanpään A-kodille. Ystäväni toi minut, ja käytin päihteitä vielä ennen tuloani A-kodille. Olin alussa sekaisin kuin seinäkello. Lääkevieroitus jatkui jonkin aikaa A-kodilla, ja voinkin sanoa, että ensimmäinen raitis ja puhdas päivä oli 16.5.2022.
Muistan, että tulin A-kodille pitkin hampain. Keräsin kuitenkin rohkeutta kohti uutta. Alussa oli järkytys huomata, että A-koti sijaitsi keskellä peltoja ja metsää. Ei ollut liikenteenhälinää eikä muutakaan menoa. Pikkuhiljaa huomasin, että juuri ne maisemat, hiljaisuus, rauha ja luonto sai minut rauhoittumaan.
Tullessani olin kaikesta ennakkoluuloinen, ja minulla oli huono itsetunto. Olin todellakin vielä sekaisin päästäni mutta pikkuhiljaa totuin arkirutiineihin. Päivä päivältä aloin ymmärtää, että vielä minäkin voin jatkaa elämääni ilman päihteitä. Sen oivaltaminen tuntui hienolta. Ajatus ja ymmärrys siitä, että minun ei ole pakko käyttää päihteitä – että minullakin on mahdollisuus puhtaaseen ja raittiiseen elämään.
Pikkuhiljaa huomasin, että juuri ne maisemat, hiljaisuus, rauha ja luonto sai minut rauhoittumaan.
Jatkokuntoutuksessa maailma alkoi avautua
A-kodilla toimi tuolloin jatkokuntoutus Joukanen, johon menin jatkamaan noin kuukauden yksilökuntoutusjakson jälkeen kuntoutustani. Sielläkin oli lämmin vastaanotto. Maailma alkoi avautua, kun minun asioitani otettiin esille ja sitä kautta aloin ymmärtämään toimintaani. Vaikkakin alussa olin ihan hukassa ja sain paljon selvityksiä epäselvistä tilanteista, opin niistä ja sain paljon tukea toisilta toipujilta.
Olin kaiken kaikkiaan 104 päivää A-kodilla. Kuntoutusjakson aikana ymmärsin vertaistuen merkityksen tiellä raittiuteen ja puhtauteen. Kaipasin toimintaa, mihin kiinnittyä. Ymmärsin, että minun täytyy kantaa vastuuta asioistani, kun aiemmin olin paennut niitä päihteisiin. Innostuin askeltyöskentelystä ja heitin leikkisästi, että perustan oman NA-ryhmän. Harjoittelin ulosantia ja tunteista puhumista. Olin avoin, rehellinen ja ennakkoluuloton asioiden suhteen. Minulla oli kaksi omaohjaajaa, jotka olivat persoonaltaan erilaisia, mutta tiukkoja eri tavalla. Se koitui minun edukseni. Kehityin toimissani pikkuhiljaa kuntoutusohjelman aikana.
Harjoittelin ulosantia ja tunteista puhumista. Olin avoin, rehellinen ja ennakkoluuloton asioiden suhteen.
Irti rikollisesta mallista
Kotiutumisen jälkeen jatkoin kotipaikkakunnalla kuntouttavassa työtoiminnassa ja menin Tampereen KRISille, jossa kävin, Irti rikollisesta elämäntavasta ‑muutosohjelman. Mennyt elämäntapa oli minulla vielä hyvässä muistissa. Sain käytyä muutosohjelman kunnialla läpi ja sain sieltä lisää ymmärrystä ihmisen mielestä ja siitä, miten ihminen ajattelee rikollisella tavalla. Sain oivalluksia, ja testeissä saatujen pisteiden perusteella olin päässyt irti rikollisesta mallista.
Myöhemmin sain vielä neljä intervallijaksoa ja yhden kriisijakson A-kodille. Olen tulkinnut itse tämän asian niin, että sain intervallit sen ansiosta, että olen enemmän hyödyksi yhteiskunnalle kuin koskaan aikaisemmin. On ollut tärkeää päästä kertaamaan opittuja taitoja A-kodille.
Päihteettömällä tiellä
Puolisoni on vahvasti tukemassa päihteettömyyttäni, ja lisäksi minulla on hyvä verkosto päihdehuollossa ja sosiaalitoimessa. Olen ymmärtänyt, että kivijalka pitää rakentaa vahvaksi, joten en tee itselleni liian suuria haasteita. Jaksamisessa auttavat säännölliset rutiinit, joista yritän pitää kiinni. Liikunta on tärkeää, ja monenlaista tekemistä pitää olla.
Annoin sydämeni Jeesukselle 5.2.2023. Serkkuni on ollut suunnannäyttäjäni uskon tiellä. Pari päivää myöhemmin perustin NA-ryhmän, kuten olin aiemmin leikkisästi sanonut haluavani tehdä. Haluan auttaa toisia päihdeongelmaisia, sillä vertaistuki on tärkeää toipumisessa. Jossain vaiheessa haluan käydä myös kokemusasiantuntijakoulutuksen.
Pikkupiru istuu vieläkin olkapäälläni ja keksii koko ajan sata syytä hakea päihteitä. Nyt olen kuitenkin sydän täynnä lämpöä ja haluan auttaa muita, jos vain pystyn. Olen kiitollinen, että minusta on kuoriutunut sellainen kuin nyt olen. Aiemmin se ei tullut esille päihteidenkäytön vuoksi.
Ilman A-kotia minulla ei olisi tätä vapautta, mikä minulla nyt on. Olen todella kiitollinen. Kun pysyn raittiina ja puhtaana ja selviän tästä, tästä tulee hieno tarina.
Pikkupiru istuu vieläkin olkapäälläni ja keksii koko ajan sata syytä hakea päihteitä.
Esan motto: ”En ole yhtään vahvempi kuin koskaan aiemmin, mutta menen päivän kerrallaan!”
