Mikon Tarina – peliriippuvuudesta elämään 

Lapsuus  

Koen lapsuuteni olleen päällisin puolin tasapainoinen ja hyvä, joskin perheessä esiintyi tietynlaista toimimattomuutta. Muistikuvani lapsuudesta ovat hautautuneet syvälle, sillä peliriippuvuus on vaikuttanut isosti myös muistiin. Kotikasvatukseni muistan hyvin kurinalaisena, mutta toisaalta myös välittävänä. Koen jollain tasolla, että minulta odotettiin paljon niin koulussa kuin urheilussakin. Talousasioista ajattelen, että sain vähän liian helposti asioita/tavaroita tekemättä sen eteen juurikaan töitä. Jollain tapaa koen, että lapsuudessa minulta jäi itsenäisyys opettelematta erinäisten asioiden muodossa. (Polkupyörän hajotessa isä kyllä korjasi sen, mutta ei opettanut miten se tehdään -> asiat tehtiin kotona kiireisesti ja niin että tulee mahdollisimman vähän sotkua.) 

Pelit tulivat minulle tutuksi jo lapsena seuratessani isäni pelaavan kolikkoautomaatteja huoltoasemilla. Vilkkuvat valot ja hienot äänet kiinnostivat kovasti. Isäni kokee olleensa ”lievästi” peliriippuvainen siihen aikaan. Isä oli kova myös lyömään vetoa raviurheilusta ja sekin kiinnosti kovasti. Urheiluseurojen kanssa tehdyt pelimatkat Ruotsiin ja kokemukset laivojen pelikoneista loivat myös lisää mielenkiintoa pelimaailmaan. Muistan myös viettäneeni aikaa pikkupoikana ovenraossa katsellen, kun suvun ”miehet” joivat alkoholia ja pelasivat korttipelejä keittiön pöydän ääressä. Kolikot kilisivät ja nauru raikui. Suvussani esiintyy addiktiosairautta monessa eri muodossa ja polvessa. 

Teini-ikä  

Koen, että peliriippuvuuden ensimmäiset oireet olivat nähtävissä noin 15 vuoden iässä, kun siihen aikaan sai itse pelata laillisesti kolikkopelejä. Rippirahat hävittiin ja koulun ”epämielekkäät” tunnit vietettiin paikallisella huoltoasemalla pelaten kolikkopelejä. Jo teini-iässä minua kiehtoi juhliminen, rahapelaaminen, tietokonepelaaminen (nettipokeri ja muut pelit) ja ylipäätänsä kaikki kielletty.   

Varhais-aikuisuus  

Aikuisuuden kynnyksellä jouduin yllättäen pettymään raskaasti silloisessa parisuhteessani ja koen olleeni tunnepuoleltani niin epäkypsä, että hukutin tunteeni alkoholiin ja huumekokeiluihin. Elämänhallinta katosi tultuani täysi-ikäiseksi ja alkoholi sekä baareissa ravaaminen vei mennessään, vaikka olin samaan aikaan aktiivisesti myös työelämässä. Hillitön juhliminen oli kuitenkin taloudellisesti mahdotonta ja ensimmäiset pikavipit muistan ottaneeni juomiseni rahoittamiseen. Pikavippejä pystyi saamaan tekstiviestillä ja minun ajatusmaailmassani se oli ilmaista rahaa. Pikavippikierre alkoi paisua ja siinä kohtaa yritin pelaamisella rahoittaa talousongelmaa, joka paheni sen myötä entisestään.   

Aikuisuus  

Ensimmäinen seinä tuli vastaan vuonna 2013, kun vanhempani saivat minut kiinni pikavippiveloistani ja ohjasivat kuukaudeksi kuntoutukseen. Suostuin kyllä lähtemään kuntoutukseen, mutta en itseni takia vaan näytelläkseni läheisilleni, että ongelma on poissa. Kuntoutuksen jälkeen yritin hetken olla omavoimaisesti pelaamatta, mutta koska kuntoutus oli enemmän tai vähemmän teatteria, pelit palasivat hyvin nopeasti takaisin arkeen.   

Ensimmäisen lapsen syntymä vuonna 2017 oli yllätys ”joka vain tapahtui” ja se laittoi hetkellisesti arvomaailmaani uuteen uskoon, mutta koska perheen perustaminen oli suoritusprosessi, joka vaan kuuluu tehdä, niin asiaan liittyvät tunnepuolen asiat jäivät jälleen kerran käsittelemättä. Lapsen syntymä kuitenkin lopetti juhlimiskierteeni sekä huumekokeilut ja addiktiosairaus alkoi välittömästi hakea vielä rajummin väylää pelimaailmasta. Yksityishenkilöiltä otetut velat, valehtelu, ihmisten manipulointi, kaksoiselämän viettäminen, kova työnteko ja elämän suorittaminen eteenpäin täyttivät elämääni aina vuoteen 2021 asti, jolloin sain nuoruudessa otetut ulosottovelat maksetuksi. Addiktiosairaudelle puhdas pöytä oli loistava alusta alkaa kukoistaa yhä voimakkaammin. Nythän ”kaikki oli hyvin” ja saattoi aloittaa uudelleen ottamalla kaikki kulutusluotot ja luottokortit tukkoon.  

Minulle oli kehittynyt harhainen haave vedonlyöntiammattilaisuudesta, jolla oikeutti pelaamisen itselleni. Kaikki vastoinkäymisethän vaan kuuluivat asiaan ja ikään kuin ”kantapään kautta” joutuu tämänkin oppimaan. Ja jos joku muu oli erimieltä, hän oli väärässä. Syy oli aina kaikkialla muualla kuin peilissä. Pelaamista ruokki myös ajatus siitä, että kyllähän se iso voitto on heti seuraavan nurkan takana ja sillä sitten maksan kaikki velkani ja korvaan myös perheeni kärsimykset sillä, että ostan heille tavaroita, maksan heidän velkojansa ja vien heitä hienoille reissuille ja uusiin paikkoihin voittorahoilla.   

Vuodet 2021–2023 kuluivat hyvinkin pitkälti kaksoiselämää viettäessä. Raskas fyysinen työ, kolmen pienen lapsen perhearki ja jatkuva valehtelu kuitenkin johtivat lopulta täydelliseen loppuun palamiseen, mikä avasi väylän addiktiosairaudelle kehittyä äärimmäisyyksiin ja tuhota lopunkin arvomaailmani. Lopulta kesällä 2023 äärettömän kova taloudellinen paine ja jatkuva valheessa eläminen johtivat psyykeen hajoamiseen, ja loppuaika oli itsetuhoisessa psykoosissa olemista. Ajatus siitä, minkälaista tuskaa omat lapset joutuisivat kokemaan ja kantamaan mukanaan, mikäli isän elämä päättyisi, esti itsemurhalta. Löytyi toinenkin vaihtoehto, avun hakeminen. Onneksi puhelinsoiton päässä oli sosiaalityöntekijä, joka tiedosti, että on hätä kyseessä ja ohjeisti jämäkästi päihdepäivystykseen.   

Päätös avun vastaanottamisesta  

Päihdepäivystyksestä ohjattiin psykiatrian osastolle päiväksi, ja sitä kautta yhteistyössä sosiaalityöntekijän ja päihdetyöntekijän kanssa sain paikan Kankaanpään A-kodilta laitoskuntoutuksesta. Jo pelkkä päätös siitä, että sai apua, oli valtavan helpottavaa, mutta vielä sillä hetkellä väärällä tavalla. Kyse oli siitä, että pääsin pois vallitsevasta elämäntilanteesta ja ahdistuksesta, mikä oli velkojien tiimoilta. Psykiatrialla vietetyn päivän jälkeen joutui vielä olla kaksi viikkoa kotona, ja siitä ajasta muistan sen, että en kyennyt muuhun kuin makaamaan sängyssä tai kävelemään taloa ympäri ja kurkkimaan ikkunoista ulos vainoharhaisena ja pelkotiloissa.   

Aikani A-Kodilla  

Kankaanpään A-kodille saapuminen oli pakonsanelemaa, mutta se todella pysäytti. A-kodilla sain etäisyyttä tilanteeseeni, sain aikaa itselleni rauhoittua ja myös ymmärrystä todellisesta tilanteestani. Aikaa myöden pystyin myös A-Kodilla tiedostamaan oikeat ongelmani ja hyväksymään tilanteeni sellaisena kuin se on. Addiktiosairaus on itseään kieltävä sairaus ja arkirytmi, tehdyt tehtävät, vertaistuki sekä keskustelumahdollisuudet A-kodilla onnistuivat minun kohdallani särkemään tämän kieltotilan.  

Havahtumisen jälkeen aloin toden teolla haluta itselleni paremman elämänlaadun ja uskoa siihen, että muutos on mahdollinen, mikäli oikeasti itse uskallat ja olet valmis tekemään töitä sen eteen. Peliriippuvuus on addiktiosairautena sellainen, mikä on helppo piilottaa kulissien taakse pitkäksikin aikaa, ja A-kodilla tulin vihdoin näkyväksi sen kanssa. Laitoksesta sain kuitenkin juuri sen tuen alkuun mitä tarvitsinkin, sillä riippuvuussairaus on kaikilla sama, oli sitten kyse alkoholista, huumeista tai peleistä.  Helpotus siitä, ettei tarvinnut enää valehdella oli valtava. Se helpotti minua alkaa olla avoin omista asioistani, sanoittaa ääneen ongelmiani ja tunteitani sekä purkamaan entistä elämääni tehtävien muodossa, jotka auttoivat minua havainnoimaan ja tiedostamaan pelaamiseni juurisyitä. Aikani A-kodilla tämän tiimoilta on ollut korvaamatonta.   

Näkyviin tulemisen jälkeen myös läheiseni ja muut elämääni vaikuttaneet ihmiset saivat lopullista ymmärrystä siitä, miksi olen käyttäytynyt tietyllä tavalla. Tämä mahdollisti sen, että minua pystyttiin pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään ja oltiin valmiita tukemaan ja tekemään muun muassa velkojen takaisinmaksun suhteen realistisia sopimuksia, mistä olen äärettömän kiitollinen heille. Tämä on ollut erittäin tärkeä etappi matkalla minun toipumiseeni.   

Minulle ominaista oli, että olin valmis tekemään mitä tahansa ruokkiakseni omaa addiktiosairautta, ja A-kodilla saamani oivallukset ja tiedonjano muuttivat tämä asenteen siihen, että olen valmis tekemään saman työmäärän oman toipumiseni eteen. Addiktiosairaalle hyvin ominaista on alentunut aloitekyky ja aivojen dopamiinijärjestelmän ollessa ”rikki”, myös asioiden aikaansaaminen ja ylimääräisen vaivan näkeminen on vaikeaa. Näitä rupesin tietoisesti harjoittelemaan pienin askelin. Sain A-kodilla diagnoosin siitä, mikä minua vaivaa, opin noudattamaan arkirytmiä, sain korjattua unirytmini, syömisrytmini ja lisättyä arkeeni toipumistani tukevia elementtejä kuten avointa kommunikaatiota, liikuntaa ja vertaisia.

A-kodilla opin myös tiedostamaan aikaisempiin retkahduksiini johtuvia tekijöitä ja erilaisia tunnetiloja. Opin myös tekemään itsetutkiskelua omasta käytöksestäni ja ajatusmaailmastani. Lisäksi A-kodin aika oli minulle opettavaista, koska olen ollut huono ottamaan omaa aikaa tai edes tiedostamaan sitä, että tarvitsen sitä. Olin sairastunut myös vääränlaiseen vahvuuteen, että kyllä minun pitää nyt vaan kantaa tämä kaikki negatiivinen taakka ahdistuksineen mukanani. A-koti oli merkittävässä roolissa myös jatkohoidon kannalta, sillä ymmärsin, kuinka tärkeää se on lähtiessäni kotiin.    

Jatkohoito   

A-kodilla viettämäni ajan jälkeen kiinnityin välittömästi paikalliseen GA-Ryhmään ja sitouduin mielessäni käymään siellä joka ikinen viikko ja se on pitänyt. Lisäksi aloitin jatkokuntoutuksen avokuntoutuksessa, jossa taitoni ja tietoni asian tiimoilta syvenivät entisestään. Opin pikkuhiljaa hallitsemaan sairauttani eikä toisinpäin. Vertaistuki ja avoin vuorovaikutus ovat olleet merkittävässä roolissa omassa toipumisessani. Avokuntoutuksen jälkeen hakeuduin kokemusasiantuntijakoulutukseen, joka tukee niin omaa toipumistani, mutta saan siitä myös valtavasti voimaa, mikäli minun tarinani, kokemukseni ja ajatukseni asioista voivat auttaa toisia riippuvuussairaudesta kärsiviä.  Pelaamattomuuteni on kestänyt seitsemän kuukautta, mutta jatkan edelleen säännöllisesti itseni hoitamista.   

Läheisille   

Läheisille haluaisin sanoa sen, että peliriippuvaisen kieltotilaa on todella vaikea rikkoa ulkoapäin. Paras mitä voi tehdä, on tukea ja yrittää osoittaa todellisuus sellaisena kuin se on. Lainaamalla rahaa tai maksamalla velat peliriippuvaiselta pois, teet vaan karhunpalveluksen ja mahdollistat addiktiosairauden pahenemisen. Käytännössä aina peliriippuvaiselle täytyy saada oma halu syttymään, jotta toipuminen on mahdollista. Myös läheisten itsensä tulee havahtua omaan tilanteeseensa siinä mielessä, että usein myös he sairastuvat vakavasti ympärillä. Ja lähtökohtaisesti myös sen, että pelastusrengas aina ensin itselle, sitten vasta muille.   

Kuntoutusta miettiville   

Jos mietit kuntoutukseen lähtöä, uskalla olla rohkea ja lähteä. Ainut mitä siinä menetät, on oma kurjuutesi. Et voi tietää, että nurkan takana odottaa parempi huominen, jos et sitä kokeile. Itselleni päätös lähteä kuntoutukseen oli valtava helpotus, joka mahdollisti paremman elämänlaadun, aidon identiteettini uudelleenrakentamisen sekä addiktiosairauteni hallintaan saamisen. Itse koen, että vasta kuntoutuksen myötä oma henkinen kasvuni on ollut mahdollista. Muutos on ymmärrettävästi pelottava askel elämässä, mutta ainut tie toipumiseen.