Artikkelit

Nyt piirrän ääriviivani uudelleen

Tiedätkö sen tunteen, kun pelkää menettävänsä kaiken, ja samalla kuitenkin toivoo juuri niin käyvän, jotta voisi tappaa itsensä? Minä tiedän.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yksinäinen ja jo lapsena liikaa murhetta kantanut sydämeni pakahtui huomiosta, jota vanhempi poika osasi antaa. Matka huumaavaan maailmaan tempasi vauhdilla mukaansa. Henkinen riippuvuus syntyi nopeasti. Tarve olla yhtä oli niin suuri, ettei hinnalla ollut väliä. Jos sinä otit, minäkin otin. Sinulla oli vapaus, minulla rajat – mene ja tule, minä odotin. Odotin, koska olin riippuvainen sinusta ja minusta, meistä ja läheisyydestä. Ja kun soluistamme sen yhden kerran tuli uumenissani yhtä, halusin hautoa yhteistä tulevaisuuttamme koko sydämestäni. Meistä tulisi oikea perhe, kaikki kääntyisi hyväksi ja me olisimme ihka oikeasti me.

Lapsi teki minusta äidin, mutta sinä olit edelleen sinä. Hyvässä ja pahassa. Olin rikki ja loppu, mutta silti koukussa. Annoin anteeksi yhä uudelleen. Elämästäni oli tullut laudalla tasapainoilua. Kun oli tarpeeksi paha olla ja rinnassa hengen salpaava musta aukko, silloin minulla oli pakokeino kaikesta. Reitti hetken autuuteen löytyi lääkeliuskan läpipainofolion takaa, valui nesteenä kurkusta tai piili purussa sätkäpaperin alla. Ne turruttivat. Ne poistivat tarpeen tutkiskella kipua, joka selvin päin sykähteli luissa ja ytimissä. Päihteet olivat se keinuva syli ja huojentava kosketus, jota kaipasin. Aineissa en ollut minä, olin parempi. Silloin olin hyvä ja kelpasin.

Kävin töissä, pyöritin arkeamme, tyttäreni ja minun. Pikavippikierre imaisi luottotiedot mennessään. Kaapissa riitti ruokaa, vaikkei minusta ollut sitä aina laittamaan. Voi sitä pientä tyttöäni, onneksi on niin reipas ja itsenäinen, ajattelin, niin sopuisa ja vaatimaton. Huomaamaton. En sentään kompuroi tai sekoile lapseni nähden, kiittelin itseäni, kun makasin sohvalla pilven kihistessä päässä liian sankkaa sumua. Olin paikalla, mutta tavoittamattomissa.

Lastensuojeluilmoitus. Pelko menetyksestä puristi otteeseensa. Pääsin kuiville – vain langetakseni uudelleen. Ahdistusta, lääkkeitä ja säännöllisiä seuloja. Arjesta tuli peliä. Kuinka paljon ja kuinka lähellä huumeseulaa voi ottaa jäämättä kiinni? Äidin kiltti tyttö, ole vain ihan hiljaa ja nätisti, äidillä on vähän paha olla. Ote alkoi lipsua, muistikuvat hämärtyä. Liian paljon käsittelemättömiä tunteita ja kokemuksia, liian vähän ymmärrystä ja apua. Ei mikään pilleri tai naukku maailmassa enää riittänyt kutistamaan voimalla vyöryvää mustaa. Voi kunpa kukaan ei veisi lastani minulta… tai ei, kunpa veisikin! Saisin lähteä täältä, pääsisin pois, iäksi pois. Ja sitten se puhelu tuli. Olin jäänyt kiinni. Tai kuten nyt ajattelen, olin pelastunut.

Nyt Kankaanpään A-kodilla katselen arkea, jota ei peitä sumu, ja tunnen – voi totta vie tunnenkin. Tunnen sen kaiken, jonka peittelemiseksi olen tehnyt kaikkeni jo vuosien ajan. Annan kaiken tulla, tuettuna olen vahva. Koko ajan vahvempi, ymmärrän. Rajani alkavat hahmottua. Minä olen arvokas ja tunteeni ovat arvokkaita. Yhteys tyttäreeni se vasta arvokas onkin! Tämä on minun lapseni, joka uskaltaa sanoa vastaan ja näkyä. Tyttäreni, joka on tullut esiin samaa matkaa kanssani. Meillä on tulevaisuus, meillä on toisemme. Toipuminen on pitkä taival, jonka ensimmäinen askel on vaikein ottaa. Nyt olen tällä tiellä, enkä halua enää palata takaisin. Elän tässä hetkessä, ja se hetki on arvokas.

Päihdekuntoutus saa tukea ainutlaatuisesta päiväkoti Onnelasta

Kankaanpään A-kodin perhekuntoutusyksikön ikioma päiväkoti Onnela on ollut perheiden tukena jo 20 vuoden ajan. Äärimmäisen tärkeästä roolista huolimatta vastaavanlaisia päiväkoteja ei Suomessa muualla ole.

Vaaleassa puutalossa on lämmin ja kotoisa tunnelma. Nurkkahuoneessa kohoaa valtavista tyynyistä rakennettu maja ja lepohuoneen tiipiistä kuuluu pientä kiherrystä. Keittiön pöydän äärellä harjoitellaan läksyksi tullutta lukutehtävää. Hetki on seesteinen ja rauhallinen – verkkaisemman oloinen kuin päiväkodeissa yleensä. Ihan tavallinen päiväkoti Onnela kuitenkin on, joskin hyvin ainutlaatuisessa ympäristössä.

– Me panostamme täällä erityisesti läsnäoloon, läheisyyteen ja tuttuihin rutiineihin, kertoo päiväkodin ohjaaja Mari Teelmäki.

Juuri näitä asioita päihdekuntoutuksen yhteydessä olevan päiväkodin lapset eniten kaipaavat: luotettavaa ja ennalta-arvattavaa aikuisen syliä. Lapset tarvitsevat turvallista ja tasaista arkea, ja sellaista heidän vanhempansa ovat tulleet A-kodille opettelemaan.

Turvallinen ja ennalta-arvattava arki on lapsille ensiarvoisen tärkeää.

Tukena vuorovaikutuksen parantamisessa

Kankaanpään A-kodin perhekuntoutuksen asiakkaat ovat oppilaina tavallisen arjen koulussa, jonka oppimäärä koostuu oman sairauden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Päihdekuntoutus ei kuitenkaan pääty valmistujaisiin, vaan jatkuu läpi koko elämän uudenlaisen arjen vaalimisena. Toisin kuin usein ajatellaan, päihderiippuvainen ei motivoidu karskeista kommenteista tai syyllistämisestä. Päinvastoin, he tarvitsevat ymmärrystä ja hyväksyntää – ennen kaikkea kokemuksen inhimillisyydestä ja kuulluksi tulemisesta.

Perhekuntoutuksessa päihderiippuvuuden merkitys koko perheen asiana korostuu. Riippuvuus ei ole vain yksilön ongelma. Hoidettavana on koko perhe.

– Meillä asuvat perheet tulevat lastensuojelun kautta, ja kuntoutusjaksot kestävät kolmesta kuukaudesta vuoteen. Tarjoamme moniammatillista apua ja tukea koko perheelle. Päiväkodillamme on merkittävä rooli perheen toipumisessa sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukemisessa, Kankaanpään A-kodin johtaja Heidi Viljanen kuvailee.

Päiväkoti Onnelan nukkulassa on seesteinen tunnelma.

Päiväkodin ohjaaja Mari Teelmäki auttaa koulusta tullutta iltapäiväkerholaista päivän läksyissä.

Tiivistä moniammatillista yhteistyötä

Päiväkoti Onnelassa työskentelee kaksi ohjaajaa ja lapsia on enimmillään kymmenkunta. Arkipäivät etenevät, kuten muissakin päiväkodeissa: leikitään, ulkoillaan, syödään, nukutaan päiväunet ja vielä vähän puuhaillaan. Aamuisin ja iltapäivisin Onnela toimii samalla esikoulu- ja kouluikäisten lasten aamu- ja iltapäiväkerhona. Kyyditykset läheiselle kyläkoululle ja takaisin hoituvat perhekuntoutuksen työntekijöiden voimin.

– Olemme päivähoitotoiminnan ohella tiiviisti yhteistyössä sekä vanhempien, perhetyöntekijöiden että sosiaalitoimen kanssa. Tällainen vuorovaikutus luo mahdollisuuden asioiden monipuoliselle käsittelylle, Teelmäki luonnehtii.

Onnelassa arkea sävyttävät rutiinit, läheisyys ja läsnäolo. Kuvassa ohjaaja Taina Läheniemi leikkii legoilla päiväkodin lasten kanssa.

Perheiden kuntoutusjaksojen pituudet vaihtelevat yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lyhyinä jaksoina annettavia, kuntoutuksen mahdollistavia maksusitoumuspäätöksiä joutuu usein odottelemaan jännityksellä.

– Aluksi kolme kuukautta eteenpäin tuntui todella pitkältä ajalta ja mietin, mitähän tästä tulee. Nyt tästä ajasta on puolet takana päin ja toivon hartaasti, että saisimme tyttäreni kanssa vielä jäädä tänne. Olen löytänyt motivaation toipumiseen, mutta tarvitsen vielä tukea, perhekuntoutuksen asiakkaaksi 6-vuotiaan tyttärensä kanssa tullut äiti kertoo.

Pelko lapsen menettämisestä esti äitiä hakemasta apua. Lopulta oli pakko, mutta päätös oli silti vaikea – pelottavampi kuin mikään koskaan aiemmin. Nyt sekava, päämäärätön arki on tasoittunut ja suhde omaan lapseen syventynyt.

– Nyt en ainoastaan ole paikalla, vaan olen myös läsnä.

 

Lue lisää tarinoita