vakry_Tosielamasta_Kirje_yhteisoon

Tosielämästä: Meidän polkumme

Sain katkolta potkut vetämisen takia, enkä päässyt enää takaisin metis hoitoonkaan, jonka olin juuri lopettanut. Naisystäväni oli toisessa hoitolaitoksessa lastensuojelun pakottamana ja suburefloja kärsimässä. Olin täysin yksin ja totaalisen loppu… Silloin oli tehtävä valinta joko hakea apua tai vetää katkeraan loppuun asti.. Päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Sain katkolta Mikkeli-yhteisön esitteen. Soitin sinne sortuvalla äänellä ja sain tietää että pääsisin hoitoon, olin todella helpottunut.

Ylätyksekseni huomasin että meille oppilaille annettiin tosi paljon vastuuta.

Tulin yhteisön pihaan jossa minua tuli heti vastaan pitkä iloinen kaveri joka kertoi että hän toimii isoveljenäni ja opettaa minut talon tavoille. Olin tietysti aluksi hiukan epäilevä et mitä tää nyt on, ku hoidossa olevat oppilaat tarkasti mun tavarat. Ajattelin et katson mikä tää meininki on ja yllätyksekseni huomasin että meille oppilaille annettiin tosi paljon vastuuta esim ruokatilauksia tehdessä ja na-konventtimatkojen aikana.

Naisystäväni pääsi myös vierailemaan sieltä toisesta laitoksesta Mikkeli-yhteisöön, ja yllättyi positiivisesti hyvästä toipumisilmapiiristä. Toipuminen erillään oli kuitenkin raskasta ja hän sai pian uloskirjoituksen toisesta laitoksesta ja retkahti, kolmen kuukauden jälkeen.

Kun olin ollut muutaman kuukauden hoidossa, alkoi minulle valkenemaan vasta todellisuus, minullahan oli vielä tuomio mikä pitäis lusia… Tuntui siltä et tässäkö tää nyt sit olikin, mutta sain tietää että minulla olisi mahdollisuus suorittaa tuomioni yhteisössä. Siitä sitten alkoikin anoumusten kirjoittelu ja soittelu ja kuukauden sisään asia järjestyi ja sain maksusitoumuksen ja tuomion siirrettyä. Suoritin vankeuttani mutta elin samaa yhteisön ohjelmaa kuin muutkin oppilaat.
Lopulta naisystäväni pääsi myös Mikkeli-yhteisöön ja uuden elämämme harjoittelu alkoi. Näin jälkeenpäin voin sanoa et onneksi oli niin turvallinen paikka alkuun, missä harjoitella yhteiseloa ja tunteiden käsittelemistä yhdessä, olimme ihan eri ihmisiä putsina! Saimme puolen vuoden ajan pariterapiaa ja valtavasti vertaistukea.

Tänä päivänä elämme yhdessä perheenä ns yhteiskuntakelpoisina kansalaisina.

Suuri kiitos siitä että pystymme siihen, kuuluu yhteisölle ja ohjaajille jotka tukivat meitä alkutaipaleella.

0 kommenttia

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *